Poikani mun.


Viime viikolla sunnuntain vastaisena yönä rakas poikamme päätti, että nyt masussa asuminen saa riittää. Matkasimme autolla ohi humalaisten baariporukoiden ja huvittuneena ajattelin, miten eri vaiheessa elämässäni nyt olen. Ei kai siitä niin kauan aikaa, kun itsekin vielä notkuin makkaraperunajonossa Helsingin yössä ja nyt puuskutin autossa kohti Naistenklinikkaa.

Jo viikko on vierähtänyt kahden lapsen äitinä ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä niin täysillä, kuin olen osannut ♥ Mikäli tuleva aika menee yhtä nopeasti, kuin tämä ensimmäinen viikko, on poika iso ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Nyt kuitenkin toivon vielä kovasti, että hän pysyisi ihan pienenä, tuommoisena kainalon kokoisena. Niin pieni hän on, etten oikeastaan edes muistanut, miten suloisia nämä vastasyntyneet ensipäivinään ovat. 


Synnytyksen jälkeinen aika on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa sillä perheemme koko on nyt tässä. Olen jo monet kerrat ehtinyt kaivata niin rakkaaksi tullutta raskausvatsaa, että itseäkin alkaa naurattaa, kun tajuan, että pitelen sylissäni aarretta eikä sitä kai kukaan enää takaisin vatsaan haluaisi.. Ehkä raskaana olleet voivat silti ymmärtää sen kaipuun, mikä tulee varsinkin, jos tietää, ettei sitä matkaa pääse enää kokemaan. Lääkäri varoitteli muutama viikko sitten, että tämä poika tulee ajoissa ja itsekin olin koko raskauden vahvasti sitä mieltä. Olisin silti voinut ihan hyvin elää vielä pari viikkoa vatsaa silitellen, mutta samaan aikaan olen helpottunut, että se vaihe sai näin onnellisen lopun.


Poika on ollut ensimmäisen viikon kuin enkeli ja olemme kaikki eläneet ihanassa vauvakuplassa päivä kerrallaan eläen. Ainakin itselläni on sellainen ihana rauha tässä ja nyt, kun saa ja pystyy nauttimaan tästä ajasta väsymyksestä huolimatta. Tiedän, että joidenkin viikkojen päästä tilanne voi olla ihan muuta, joten juuri nyt on tärkeää pysähtyä ja painaa nämä päivät mieleensä. Voisin vain tuijotella poikaa aamusta iltaan ♥

Kiitollisin mielin ♥





6 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Onnea perheenlisäyksestä😍

    Olen jo yli 60 vuotias ja oma poika on 33v. Voi sitä onnea, kun puolison tytär asui meillä vastasyntyneen pojan ja 1.5 vuotiaan pojan kanssa heti synnytyksen jälkeen yli kolme viikkoa. (Heidän kodistaan oli löydetty vaarallista hometta muutama päivä ennen synnytystä)
    Olin onnesta ympyrkäisenä, kun sain vastasyntyneen useasti syliini. Rakkaus pienokaista kohtaan oli pakahduttava. En muistanut miten pieni vastasyntynyt onkaan.
    Rakkaus ja kiintymys lapsenlapsiin lisääntyi suuresti, kun saimme auttaa äitiä ja hoitaa isompaa ja pienempää poikaa melkein kuukauden ajan. <3
    Kaikkea hyvää koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanne <3 <3
      Aivan ihana tilaisuus sulla ollut nähdä pienen vauvan eka kuukausi noin läheltä (tietysti oman pojan lisäksi) :) Nuo pienet kun kasvaa niin hurjaa vauhtia, että jo viikossa-parissa muuttuvat ihan silmissä! Aikakin tuntuu menevän kamalaa vauhtia - toisaalta haluaa nähdä, miten pieni kasvaa, mutta toisaalta haluaisi pitää toisen just tuommoisena vastasyntyneenä.
      Kiitos aivan ihanasta kommentista ja ajastasi <3 Kaunista syksyä!

      Poista
  2. Ihana uutinen ja iik, en kestä, miten ihana pikkuinen poika ♥ Lämpimät onnittelut koko perheelle uudesta tulokkaasta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Anu <3 Ollaan itsekin ihan onnesta soikeana, kun taas saadaan kokea tämä ihana vauvakupla :) On se vaan ainutlaatuista aikaa <3 Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  3. OI ihana pieni! Miljoonasti onnea teille kaikille!
    Itse en enää niinkään kaipaa raskausvatsaa, koska toisen raskauden aikana olin jo kyllä ihan kypsä raskauteen ja vielä kun synnytystäkin sai odottaa yliajalle. Mutta tuota pienen pientä nyyttiä haluaisin niin nuuhkutella ja kaipaan sitä aikaa kun vauva oli ihan rääpäle! Nyt saa vaan nauttia tällaisista kuvista ja ystävien tulevista vauvoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Susku <3 On se mahtavaa taas kokea tää kaikki :) Ymmärrän hyvin, että raskausvatsaa ei välttämättä ole niin ikävä, jos on ollut kovasti kolotuksia ja kurja olo. Vaikkei itselläkään ihan ongelmattomasti mennyt, niin silti se jotenkin iski lujaa, kun tajusi, että vauva on sylissä ja vatsa poissa :D Nyt sitten pelkään sitä, miten nopeasti tuo pikkuinen kasvaa, hehe. Täytyy vähintään ottaa paljon kuvia ja pitää sylissä kaikki liikenevä aika :)

      Poista