Lomalla.

Se on kesäkuu ja ensimmäinen lomapäivä kouluvuoden jälkeen. Ulkona sataa ties mitä räntää, mutta fiilis on katossa sillä ensimmäisen lukuvuoden urakka on nyt takana ja edessä koko kesä kaikkea mukavaa.
Ensimmäinen lomapäivä on mennyt lomailun sijaan työhommissa, mutta kyllä se silti ihanalta tuntuu, kun saa tehdä töitä kotoa käsin ja kahviakin on kupissa nappia painamalla :)

Viimeiset näytöt olivat osaltani eilen sekä toissapäivänä ja ne menivät tosi hyvin, vaikka arvostelu olikin selvästi tiukempaa, mitä vuodenvaihteen näytöissä. Niinhän sen kuuluu mennä, että koulun edetessä hommat vaikeutuvat ja meiltä vaaditaan enemmän. Kukaan ei myöskään kehity palautteesta, jossa aina kerrotaan kaiken olevan tosi hyvin.





Postauksen kuvat nappasin meidän toukokuun näyttelystä, joka oli osa Platonin akatemiaa sekä Suomi100v-teemaa. Suomalaiset tarinat - otsikolla kulkenut tehtävänanto oli yksi vaikeimmista, mitä kevään aikana sain eteeni. Se oli osa valokuva ilmaisun kokonaisuutta, joten siihen liittyi itse kuvien ja idean lisäksi myös kokeilevaa tulostusta ja ripustuksen mietintää. Kaiken voi tehdä niin monella tavalla ja viimeistään näyttelyssä huomasi, miten erilaisia töitä ja tekniikoita näyttely piti sisällään. Jo se, että osa kuvasi filmille ja osa digille toi oman monivivahteisuutensa teoksiin. Luulen, että kaikki olivat aika tyytyväisiä lopputulokseen tai ainakin omasta mielestäni nämä oli upeita töitä kaikki (joista tässä postauksessa näkyy vain murto-osa).




Itse valikoin näyttelyyn yhteensä kolme kuvaa, jotka tulostin japanin paperille ja ripustin puurimoja sekä siimaa apuna käyttäen vaijerille ilmaan leijumaan.

Kuvausympäristöksi valikoitui pitkän mietinnän jälkeen metsä, joka on itselleni tärkeä osa Suomea ja elämää ylipäätään. Tutkin vanhoja suomalaisia tarinoita ja törmäsin erilaisiin myytteihin, uskomuksiin, jumalhahmoihin ja henkiolentoihin. Lopulta päätin kuvata oman näkemykseni metsänneito Tellervosta ystäväni Camillan avustuksella. Päivä oli niin kylmä, että lunta satoi ja kaikenlisäksi Camillalla oli antibioottikuuri apteekissa odottelemassa. Muutaman kuvaushetken jälkeen mallilla oli jo sen verran sinertävät huulet, että meidän oli pakko lopettaa, vaikka kuvauksia olisi voinut omasta puolestani jatkaa hamaan tappiin saakka. Oli niin kiva, kun sai viimein ideasta kiinni ja päästiin tositoimiin, mutta ainahan me voidaan tehdä uusi keikka, jos siltä tuntuu :) Tehotiiminä saatiin nopeasti kuvat purkkiin ja niin yksi tehtävä oli taas rastittu listalta pois.






Näiden kuvien myötä toivotan kivaa kesäkuuta kaikille! 
Nyt on juostava hakemaan tyttöä päiväkodista - nähdään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti