Huhtikuu alkoi hyvin.

Halojaa! Edellisestä postauksesta on vierähtänyt hyvä tovi. On ollut kevään korvalla vähän terveyshuolia ja mihinkäs se kiirekään meidän perheestä olisi kadonnut, kun on kerran saapunut? Nyt näin tilaisuuden koittaneen sillä ensimmäistä kertaa ikinä sain muutaman päivän vain itselleni. Muu perhe lähti reissuun ja minä jäin pitämään kotia sekä omaa aikaa.

Voitteko arvata, mikä oli ensimmäinen ajatus siitä, mitä haluaisin tehdä? Ei, tämä ei ole kovin vaikea kysymys.. Varsinkin jokainen äiti-ihminen varmasti sen arvaa : NUKKUA.
No, mutta huonona kakkosena ei suinkaan tullut blogi sillä olen kyllä tätä kovasti kaivannut. Kuten tiedätte, niin ei tätä hommaa kannata kuitenkaan hampaat irvessä, rättiväsyneenä ja keskellä yötä tehdä, kun viimein saa minuutin itselleen. En ole sitten ressannut :)

Saatoin reissulaiset asemalle ja kävelin itku silmässä kaupoille, kun oli minuutin päästä jo niin kova ikävä, että meinasi järki lähteä. Mies yritti kirjoitella perään, että koita nyt nauttia, ei tämmöistä herkkua tule taas --- milloinkaan. Yritin miettiä olenko ollut tytöstä yhtään yötä erossa, mutta valtasi iso black out enkä kykene muistamaan miten asia on, mutta epäilen, että tämä on eka yö eri osoitteissa. Luultavasti herään huomen aamulla ihan normisti kuudelta, mutta josko vaikka yö menisi tasaisemmin ja torkkuisi paremmin, kuin yleensä. En edes tiedä milloin meillä olisi nukuttu kokonainen yö..

Kaupoilla hetken aikaa lorvittuani (oli muuten ihanaa vaan kävellä hyllyväleissä katselemassa kiireettä, vaikka ei mitään edes tarvitse) ostin kotiin ruukkunarsissin, macaronseja ja kaivoin jääkaapista tekemääni bataattisosekeittoa. "Löysin" keiton hetki sitten enkä ymmärrä, miten en ole sitä koskaan ennen itse tehnyt - siis niin helppoa ja vie kielen mennessään! Eikä maksa mitään. Olen tehnyt sitä nyt pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla unohdin kerman kokonaan, mutta silti olin pyörtyä, miten hyvää siitä tuli. No, arvaatte oliko hyvää sitten kermalla?


Ennen sitä paljon odottamaani nukkumista ajattelin siivota koko kämpän. Haluaisin oikeasti pitää viikkosiivouksen aina perjantaina, että voisi aloittaa viikonlopun puhtaassa kodissa, mutta todellisuus on kyllä jotain ihan muuta. Mukavaa, ettei meillä ole käynyt hetkeen ketään kylässä, niin ei ole tarvinut ajatella asiaa..
Parasta on, kun nurkat tuoksuu puhtaalle, pöydällä on tuoreita kukkia ja voi vaan keskittyä lehden lukuun tai hömppäsarjan katseluun. Sitäpaitsi universumi tiesi, että juuri tällaisena päivänä rakastan sadetta, joten sain vielä senkin - onnen tyttö!


Nyt se oma aika sitten täysillä käyttöön. Toivottavasti kuullaan pian!




6 kommenttia:

  1. Rentouttavaa viikonloppua ja aimoannos kaikkea hömppää!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Katselin bachelorette-putken, se on todellista hömppää!

      Poista
  2. Olipa kiva löytää postaus, ja näin iloinen ja pirteä! Todellakin, lepää ja helli itseäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tää piristää ;) Kiitos!

      Poista
  3. Hyvältä kuulostaa <3 Nautihan viikonlopusta, ja kaikesta ihanasta ja välillä niin kovin tarpeellisesta hömpästä! :) Tekee niin hyvää saada välillä nollattua tahtia ja ajatuksia kaiken hulinan keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä ehdottomasti tekee hyvää nollata. Siihen vaan ei juuri ole mahiksia, mutta nyt ai että <3 Ihanaa viikonloppua myös sulle <3

      Poista