Lomalla.





Niin hopuksi meni koulun ja elämän kanssa viime viikkoina, että oli pakko unohtaa blogihommat vähäksi aikaa, vaikka jouluaiheisia postauksia takaraivossa pyörikin. Aika ennen jouluaattoa loppuu joka vuosi kesken ja tänä vuonna koulu toi vielä oman, ison osansa kiireen tuntuun. Näyttö sijoittui vain muutaman päivän päähän aatosta ja teinpä viimeiset työkuvauksetkin vielä viime viikolla. 

Meidän joulu meni joka tapauksessa hyvin ja rennosti, kuten ihannejoulun kuuluu. Tärkeintä on, että jääkaappi pursuaa herkkuja ja saa viettää aikaa perheen parissa :) Millään muulla ei sitten olekaan niin väliä.



Joulun vietimme mummulassa eli oman äitini luona, jonne yhdessä kokoonnuttiin herkuttelemaan, avaamaan lahjoja ja pelaamaan Unoa. Viime vuonna Erin oli vielä sen verran pieni, ettei tajunnut juhlasta tuon taivaallista, mutta tänä vuonna hän osasi jo itse avata lahjojaan ja ihmetteli yhtäkkistä uusien lelujen kasaa innoissaan. Lahjat olivat tosi ihania soivasta kirjasta nukensänkyyn ja vaatteisiin. Osa lahjoista odottaa vielä kaupassa, joten uskoisin, että ihmeteltävää riittää hetkeksi :)

Iso lahja meille kaikille oli se, että jouluna Erin oppi kävelemään ihan kunnolla itsekseen. Pitkään on kävelty kävelykärryn kanssa ja parin viime viikon aikana on otettu monesti muutamia askeleita, mutta joulun pyhinä Erin innostui kävelystä niin, että mummun lattiaan oli jäädä urat :D Neiti tepsutti asuntoa ympäri ja me muut ihasteltiin vieressä. On niin kliseistä, mutta pakko todeta, että lapset kasvavat hirveän nopeasti ja ne osaavat yllättää ja ihastuttaa kerta toisensa jälkeen.



Tänään kotiuduttiin takaisin Helsinkiin ja ihana auringonpaiste pakotti lähtemään ulos. Monelle lumi on tärkeä joulufiiliksen tuoja, mutta minusta tänään oli ihan täydellinen ilma! Käytiin Kaivarin rannassa käpsyttelemässä ja poikettiin Uunisaareen katsomaan sorsia, kuten teki moni muukin. Neiti on aivan seota linnuista ja eläimistä, joiden perään osoitellaan ja huudellaan innostuneita kirkaisuja joka päivä. "Phiipii" toimii yleisnimityksenä varsinkin linnuille, mutta myös muille eläimille. Mikäli sama meno jatkuu, ei neitiä taida saada ensi kesänä pois Korkeasaaresta.


Loppuillan aikana haaveilen katsovani jonkun leffan tai pätkän hyvää sarjaa herkkuja syöden.
Ihan mieletöntä ajatella, että lomaa on jäljellä vielä vaikka kuinka ♥ Parasta on myös se, ettei sitä ole suunniteltu täyteen vaan jokaisen päivän saa aloittaa tekemällä ei yhtään mitään :)


Ihania välipäiviä kaikille!



4 kommenttia:

  1. Ihania lomafiiliksiä ja upea siluettikuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Vitsit, miten ihanaa olla lomalla terveenä. Syysloma meni sairastellessa, joten nyt on oikeesti päässyt nauttimaan :) Toivottavasti sinullakin on ollut ihana loppuvuosi <3

      Poista
  2. Mukavan kuuloinen joulu teillä! Uno on kyllä hyvä peli, täytyisi hankkia se itsellekin. Kieltämättä lumi toisi itselleni vielä lisää joulun tuntua, mutta toisaalta kynttilät ja valot riittävät pimeän aikaan hyvin.

    Miulla olisi siulle myös haaste, jos ehdit vastata siihen niin olisi kiva kuulla ajatuksiasi bloggaamiseen liittyen! http://starbox.fi/niittykukkia/vinkkeja-aloittelevalle-bloggaajalle-ja-vastaus-haasteeseen :)

    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos haasteesta!<3 Olipa kiva ylläri :) Koitan tehdä sen pian, niin ei unohdu. Välillä asiat jäävät arjen jalkoihin ja huomaan, että jostain lupauksesta on kulunut jo puoli vuotta.. hups!

      Joulu meni tosiaan mukavasti, vaikka koskaan ei kaikkia läheisiä saakaan saman pöydän ääreen. Unoa ei oltu pelattu vuosiin ja melkein koko peli meni siihen, että sekoiltiin sääntöjen kanssa :D Siinähän niitä voi muuttaa miten haluaa. Muistan, kun sitä pelattiin tuntikausia joskus lapsena. Kimble unohtui kotiin, muuten oltais varmasti verestetty muistoja myös sen kanssa :) Ihanaa loppuvuotta <3

      Poista