BomeR & Arvonnan voittaja.

Meillä oli torstaina koulusta "vapaata" eli toisin sanoen näyttötehtävien kuvauspäivä, joten käytin aamupäivän hyväksi ja piipahdin pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla.
Mansku kakkoseen (eli siihen White on white:n vanhaan tilaan) oli ihan hetkessä ilmestynyt uusi liike nimeltä BomeR Lifestyle ja uteliaisuuttani sekä postissa tulleen kutsun johdosta pääsin kurkkaamaan tarjonnan ekojen joukossa.







Hienoksi oli liike saatu laitettua ilmeisen nopeasta aikataulusta huolimatta ja ihania pehmoisia juttuja huiveista torkkupeittoihin löytyi jokapuolelta. Gant Homen tuotteiden ohella huomio kiinnittyi varsinkin miesten neuleisiin ja asusteisiin, mutta kummittelemaan jäi myös eräs vaaleanpunainen takki.. Opiskelijabudjetilla elellessäni lohdutan itseäni, että väri olisi varmasti tosi epäkäytännöllinen ;)
Uskoisin, että joululahjaideoita liikkeestä löytyy runsaasti ja siellä varmasti autetaan mielellään, jos tarvitsee jeesiä jonkun tietyn jutun löytämisen kanssa.

Sen perusteellisemmin en tällä kertaa tullut rekkejä tutkineeksi sillä istuin mukaviin tuoleihin rupattelemaan Souliinan kanssa ja aika hurahti niin nopeasti, että lähdin melkein juoksujalkaa kohti kuvauksia. Kiitos siis hyvästä seurasta Souliina!

Mikäli Gant Home, Gant Rugger ja Boomerang tuntuvat yhtään vetävän puoleensa, niin poikkea ihmeessä ihastelemassa uutukaisliikettä Manskun varrelle  :)




Kiitos myös Roberts Berrie-arvontaan osallistumisesta! Arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä eLiina (xevex82(at)gmail.com) sekä anonyymiä osoitteella safira6(at)luukku.com - Laitan teille pian sähköpostia! :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti