Sheavoi-workshop.

Kävin viime viikolla SugarHelsingin uudessa kodissa Uudenmaankadulla ja ihastuin. Jo rappukäytävää ihastelin (kuten vanhoissa taloissa on tapana tehdä) ja sisällä lämpöisessä katse kiersi kauniisti aseteltujen purkkirivistöjen välillä. Laseihin kaadettu skumppa sekä herkullisen tarjoilut odottivat nauttijaansa ja iloinen puheensorina täytti pian tilan. Oli alkamassa FLOW kosmetiikan sheavoi-workshop, johon olin ilokseni päässyt osalliseksi.


Sheavoita löytyy joistain kosmetiikkatuotteista, joita olen kotiin raahannut, mutta vasta nyt tulin selvittäneeksi mistä kyseinen tuote ylipäätään on peräisin.
Afrikasta karitepuun pähkinästä saatavaa sheavoita on käytetty satoja vuosia ja siitä saavat apua niin talvikuivasta ihosta kärsivät kuin atoopikotkin. Se on erinomainen hoitavia vitamiineja sisältävä ihon kosteuttaja, joka jähmettyy haaletessaan kiinteäksi, mutta sulaa ihon lämmöstä öljymäiseksi ja siten helpommin levitettäväksi. Sheavoin avulla ihoa pystyy suojaamaan niin kylmältä kuin kuumalta ja pieni, luonnollinen aurinkosuojakerroinkin siitä löytyy. Koska sheavoi tehostaa myös ihosolujen uusiutumista ja jonka avulla haavat ja nirhaumat paranevat rivakammin, voidaan sitä kutsua varsinaiseksi monitoimituotteeksi.


Tällä kertaa ohjelmassa oli omatekoinen sheavoi-voide, jonka pääsimme itse suunnittelemaan ja toteuttamaan. Alkutekijöiksi valitsimme neljästä uudesta FLOW kosmetiikan eteeristen öljyjen koktailista eniten omaan nenään sopivan tuoksun. Itse päädyin nopeasti Happiness-nimiseen koktailiin, joka sisälsi tuoksun perusteella ainakin appelsiinia - juuri sopiva tujaus raikkautta ja onnellisuutta suoraan marraskuun harmauteen!

Ei muuta kuin tositoimiin.






Hommahan oli siinä mielessä simppelimpi, kuin osasin ollenkaan kuvitella, että oman voiteen tekeminen oli kirjaimellisesti purkissa vain muutaman vaiheen jälkeen. Paloiteltuani valmiin sheavoipalan pienempiin osiin pääsin sulattamaan osan voista kattilassa juoksevaan muotoon. Tämän jälkeen yhdistin pöydälle jääneet palaset sekä sulatetun voin keittiökulhossa, lisäsin mukaan muutaman pipetillisen argan- sekä ruusunmarjaöljyä sekä tippoja valitsemastani Happiness-pullosta ja hurautin koko komeuden sähkövatkaimella kuohkeaksi "kermavaahdoksi". Tämän jälkeen työvaiheista oli jäljellä enää purkitus ja oman tuotoksen ihastelu sekä nuuhkuttelu kanssaihmisten kera.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan sheavoi-voiteen tekeminen oli huippuhauskaa ja sopisi mielestäni kivasti erinäisiin illanistujaisiin tai vaikka polttareihin ohjelmanumeroksi. Sheavoipalasia voi ostaa mm. FLOW kosmetiikan nettikaupasta tai vaikka Ruohonjuuresta, jossa tuote näyttää olevan tällä hetkellä alennuksessa. Pelkkää tuoksutonta sheavoita voi aivan hyvin käyttää sinälläänkin, mutta jos voiteesta haluaa tuoksuvaa, voi siihen lisätä mieleistä öljyä lisukkeeksi.




Itselläni kuivuu talvisin varsinkin säärten iho, joille olen voidetta nyt ahkerasti levitellyt. Lisäksi sitä voi käyttää mm. raskausarpien ehkäisyyn, huulivoiteena, kipeiden lihasten hierontaan, rauhoittamaan ihoa sheivauksen jälkeen, yövoiteena/naamiona kasvoilla tai kuiviin hiuslatvoihin. Varsinkin tuoksuttomana sitä voi sipaista myös lasten iholle :)

Kiitos vielä Sugarille kutsusta kivaan iltaan!



4 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaapa kivalta ja hyvältä :) Taidanpa hommata tuota itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa kyllä! Ja näppärää, että tuosta saa itse tekemällä just niin mietoa (tai jopa tuoksutonta) kuin itse haluaa :) Kannattaa kokeilla. Hyvä joululahjavinkki myös!

      Poista
  2. Tämä oli ihana päivä ja ihan huippua oli tavata sinut samalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Oon ollut tosi tyytyväinen tuohon voiteeseen mitä olen ehtinyt kokeilla. Ihan superhyvää ja toimii :) Onneksi nähtiin niin päästiin höpisemään myöhemmin paremmin <3 Törmätään taas :))

      Poista