Uusi arki.



Niin vain ihana vauvavuosi alkaa olla lopuillaan sillä viimeisiä päiviä viedään. Tarkalleen ottaen jäljellä on enää kuusi päivää ja voimme todeta, että lapsestamme on tullut taapero. Miten paljon vuoteen mahtuukaan ihania muistoja, miten nopeasti kaikki lopulta meni. 

Nyt jo totuttelemme uuteen arkeen, joka on vienyt meidät mennessään. Ensinnäkin Erin aloitti päiväkodissa noin pari viikkoa sitten. Kävimme siellä ensin tutustumassa yhden viikon ajan eri kokoonpanoilla ja siitä seuraavalla viikolla tyttö saikin jo jäädä päiväkotiin itsekseen. 
Päiväkodin ja uuden arjen myötä on syntynyt monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Joidenkin tunteiden kanssa taistelen edelleen, mutta on pakko ajatella, että kaikilla asioilla on useampi puoli. On totta, että alle vuoden vanhalle päiväkodin aloittaminen voi olla kova paikka. Se on kova paikka lapselle, mutta se on sitä myös vanhemmille. Tiedämme kuitenkin, että tyttö ei ole arimmasta päästä ja uskoin kokoajan, että hän pärjää päiväkodissa hienosti. Toki pitkät päivät uudessa ympäristössä väsyttävät ketä tahansa ja olemmekin koko perhe olleet viimeiset pari viikkoa ihan omissa oloissamme sillä aikaa ja paukkuja mihinkään iltarientoihin ei kertakaikkisesti ole ollut :) 



Nukkumiset ja syömiset saimme onneksi päiväkotirytmiin jo kesän aikana, joten siinä mielessä päiväkotiarjen aloittaminen sujui vaivattomasti. On kuitenkin asioita, mitä tyttö ei osaa vielä tehdä itse, kuten syöminen. Lusikka menee lautasen ja suun väliä, mutta harmillisesti ruoka jää usein siihen välimatkalle ;) Päiväkotiruoka on myös hieman erilaista, mitä kotona olemme syöneet, ja tästä syystä olemmekin nyt muutaman kerran kuulleet, ettei tyttö ole päivällä syönyt juuri mitään. Äitinä sitä haluaisi olla tietenkin paikalla ja varmistaa, että toinen saa vatsansa täyteen. Päiväkotiryhmät ovat isoja ja hoitajia vähän, se ajatus on ehkä se kurjin, mitä mielen päällä pyörii. Mitä, jos jotain tapahtuu, kun toinen on vielä niin pieni ja ehtiväinen?

Toisaalta päiväkodissa on ollut tytön mielestä ihan hurjan hauskaa löytää kasapäin uusia leluja, saada ympärilleen saman ikäisiä leikkikavereita ja päästä osallistumaan laulu- ja leikkihetkiin. Tyttö on selvästi innoissaan musiikkituokioista lauluineen ja soittimineen. Marakassi löytyi käteen heti, kun päiväkodin lelulaatikko avautui ja iltaisin tyttö esittää meille Pikkuiset kultakalat-laulua - ilman sanoja tosin vielä tässä vaiheessa. Suloista!



Sanana arki kuulostaa omaan korvaani aina vähän tahmealle, kylmälle ja inhottavalle. Vaikka arkea se taisi tuo vauvavuosikin olla - kotiarkea - niin minusta se oli ihanaa, ainutlaatuista aikaa kotona oman pikkumurun kanssa. Toisinaan väsytti ihan liikaakin, mutta mitään en siitä vaihtaisi pois. Onneksi otimme usein rennosti ja viihdyimme yöpaidassa pitkälle päivään saakka. Sitä tavallista arkea normimenoineen, aikaisine aamuineen ja ruuhkissa jonottamisineen ehtii toteuttaa niin monen monta vuotta tästä eteenpäinkin.




3 kommenttia:

  1. Liikuttavaa tuo esitys Pikkuisista kultakaloista 😍 Ehkäpä näen pian livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tulla enemmän ja enemmän tarinaa ja tietysti illalla pitää aina jollain tyylillä kertoa, mitä päivällä on puuhailtu :)

      Poista
  2. Niin se aika menee, muistan sen hyvin. Päiväkodissa on kuitenkin kaikkea kivaa, ja ennen kaikke hänelle vertaistaan leikkiseuraa. Siellä opitaan myös ryhmässä toimimisen taitoa. Ja se hetki kun saa hakea pienen päivänsäteen kotiin pikästä aikaa (niiiiin muutaman tunnin päästä)on aivan ihana =D. Puhumattakaan kaikista niistä ihanista askarteluista. Odottappa vaan kun saat ensi keväänä sen ensimäisen itse tehdyn äitienpäiväkortin =).

    VastaaPoista