Kana sanoo kot kot.


Mitä leikkiä on leikitty ehdottomasti eniten Erinin kanssa? No sitä mitä eläimet sanoo. Jo ihan pienenä kirppuna sain tytön rauhoittumaan sillä, kun lauloin omasäveltämää ja -sanoittamaa Eläinten ääni - kappaletta. Tyttö hymyili joka kerta varsinkin ammuun ja hauhaun kohdalla. Ensimmäisissä leluissakin oli paljon eläinten kuvia, joten meillä on possu röhkinyt ja kana kaakattanut ihan kiitettävästi.

Olihan se lähdettävä katsomaan eläimiä ihan oikeasti, kun pääsiäisen reissu Haltialaan meni silloin pipariksi sateisen kelin ja ruuhkan johdosta.



Haltialassa on aina kesäisin ihana tunnelma. Syreenit kukki ja ilmassa oli lähenevän ukkosen tuomaa lämpöä. Kaupungissa on aivan ihanaa asua, mutta puutalot puutarhoineen viehättävät joka kerta ja olotila virittyy omalle leppoisalle levelilleen. Tulee sellainen todellinen kesämieli.

Tosin painostavan ilman vuoksi eläimet olivat jossain kaukana laitumella tai muuten vain aitauksen takanurkassa nuokkumassa, joten ihan täydellistä kattausta ei vieläkään saatu. Onneksi muutama kana notkui käsin kosketeltavan lähellä ja lampaillakin lopulta uteliaisuus voitti.

Erin jaksoi jonkin aikaa katsella eläimiä, mutta enemmän kiinnostivat muut lapset ja aikuiset, jotka tulivat viereen houkuttelemaan eläimiä lähemmäs.





Lapsen kanssa kaupungissa asuessa kaikki on niin helppoa, mutta mikä on jäänyt omasta lapsuudesta parhaiten mieleen? Se, että oli omakotitalo isolla pihalla. Oli metsä vieressä valmiina seikkailuihin, mutta myös täydelliset pulkkamäet omalla tontilla. Oli monihaaraiset kiipeilypuut, omat lemmikkikanit piha-aitauksessa, leikkimökki, keinut, isot kivet, niittykukat, telttapaikat, tähtitaivas ja oma kota grilleineen. Meillä oli niin täydellinen piha lapsille, kuin voi olla. Hiekkarantakin pyörämatkan päässä, heppalaitumet ja sellainen turva, että moista lintukotoa saa nykyään etsiä kaksin käsin. Nään paikasta edelleen unia, vaikka en ole siellä asunut 17 vuoteen. Valitettavasti paikka ei ole meidän perheen omistuksessa enää, miten ihanaa se olisikaan nyt, kun on itsellä lapsi.

Silloin niitä lapsuuden juttuja miettiessä tulee ajatelleeksi, mistä oma tyttö jää kaupungissa paitsi. Jos ei tiedä mikä on leppäkerttu tai niittyleinikki. Jos siitä tuleekin niin hienohelma, ettei varpaitaan uskalla järveen kastaa eikä polvia liata nurmikolla. Jää monet seikkailut seikkailematta kaupungin katuja tallaillessa.



No, onneksi tyttö on kuitenkin vasta yhdeksän kuukautta. Tässä ehtii tehdä liikkeen, jos toisenkin ennen kuin peli on menetetty. Mitään hinkua maalle muuttoa kohtaan ei sentään ole sillä vastahan toteutimme tämän kaupunkiunelman uudelleen. Joskus on kaikesta huolimatta mietittävä vähän kauemmas. Mitäpä muuta sitä lapselleen haluaisi, kuin ihania muistoja ja upeita kokemuksia. Itse arvostan lapsuudessani eniten sitä ympäristöä missä sain toteuttaa luovuuttani vapaasti - veistää puukolla keppejä, tehdä savesta "lihapullia" ja metsästää sammakonkutua ojan pohjalta. Jää nähtäväksi, mistä asioista tulee Erinille elämänsuola.

Ehkä me vielä joku kerta repäistään ja muutetaan peräkylään jonkun puutalounelman perässä. On hauskaa, kun ei tiedä itsekään, mistä elämänsä löytää viiden vuoden kuluttua.




Siihen asti saa riittää Haltiala ja Korkeasaari. Jälkimmäiseen tosin ei taida olla vielä tänä vuonna asiaa. Jos vieressä seisova lapsi kiinnostaa enemmän, kuin häkissä muriseva leijona, niin ehkä jätämme Korkeasaaren suosiolla ensi vuoteen.

Kesälomareissuvinkkejä saa kyllä antaa tänne suuntaan, jos joku siellä lueskelee ja tietää vierailun arvoisen paikan perheen pienimpiä ajatellen :)



ps. Vika kuva ei ole Haltialasta vaan Tuomarinkylästä, jossa on myös kiva piha ja fiilinki. 
Nasta paikka myös heppahulluille!



3 kommenttia:

  1. Toisaalta taas... teidän tyttö oppii olemaan häkeltymättä ihmisjoukoissa, kulkemaan raitiovaunulla ja muuta sellaista, joka ei ehkä ole maalaislapsille itsestään selvää. Kaikessa on puolensa, sellaisia kaupunkielämään liittyviä "taitoja" (vai miksikä niitä nyt kutsuisikaan) ei vain yleensä pidetä tavoittelemisen arvoisena :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti just tuon kaltaisia hyviä puolia :) Taisin jäädä vähän omiin muisteloihin kiinni niin jäi kirjoittamatta enempi kaupungin hyvistä puolista. Ei ollenkaan huono, jos tytöstä tulisi hiukan sosiaalisempi tapaus mitä vanhempansa ;)

      Poista
  2. Minä kasvoin maalla ja nyt kun asumme (pienessä) kaupungissa, mietin kyllä usein että mistä kaikesta nämä jäävät paitsi. Mutta toisaalta puolensa kaikella. Suurin osa maailman ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa, vielä huomattavasti suuremmissa kuin Jyväskylä tai Helsinki!

    Meidän kaksvee ei hänkään vielä ihan kympillä innostunut eläimistä kun käytiin kotieläinpuistossa joku aika sitten. vähän jaksoi ihmetellä ja sit teki jo mieli keinumaan :D ensi vuonna sitten jo ehkä enemmän?

    VastaaPoista