Kesäinen kattauskilpailu.

Kaupallinen yhteistyö / IKEA


Kerroin täällä, että pääsin jälleen IKEAan kattamispuuhiin ja nyt on aika vilauttaa, millaisen kattauksen tein tavarataloon tällä kertaa.

Kaikki lähti oikeastaan liikkeelle tuosta hurjan kesäisestä DORTHY - kankaasta, johon kiinnitin huomioni valikoimaa selatessa. Sitä katsellessa mieli virittyy helposti kesätunnelmiin ja näin liinan silmissäni keskellä puutarhaa ison pöydän päällä helmat tuulessa lepattaen. Sen mielikuvan johdolla etenin lopun kattauksen suhteen ja näin pääväreiksi valikoituivat vihreä ja valkoinen. Pidän niiden raikkaasta ilmeestä. Ne tuovat mieleen uuden alun - ihan kuten alkukesän heräilevä luonto puhtaan vihreine sävyineen.


Kattaus, ja koko pöydän ympäristö lattiasta kattoon, alkoi rakentua hiljalleen pöytäliinan ympärille. Ensitöikseni valitsin lattialle SINNERLIG - maton (mielessäni oli myös samantapainen LOHALS). SINNERLIG on kudottua meriheinää ja LOHALS puolestaan juuttia. Ne sopivat minusta tosi hyvin valkoiselle lattialle, mutta myös katetulle terassille tai vaikka kesämökille. Ovat tosin sen verran liukkaita, että alle kannattaa samantien hankkia STOPP - liukuesteet.

Pöydän sain valita parista suuresta vaihtoehdosta ja päädyin MÖRBYLÅNGA - pöytään. Sen äärelle mahtuu varmasti isompikin joukko syömään ja iltaa viettämään. Tällä kertaa en halunnut käyttää IKEAn tuoleja vaan mielessäni oli ihana, uusi ANVÄNDBAR - penkki, johon saa hauskasti istutettua kukkia selkämyksen puolelle. Penkkiä ei kuitenkaan sillä hetkellä myyty Espoossa, joten suunnitelma muuttui hieman tässä kohtaa. Valkoinen, simppeli SIGURD - penkki ajoi asiansa lopulta mainiosti ja sopi värinsä puolesta kokonaisuuteen paremmin, joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Penkin päälle asettelin muutaman ULLKAKTUS - tyynyn VIGDIS - tyynynpäällisillä tuomaan pehmeyttä ja kutsuvuutta kokonaisuuteen.




Koska ajatuksena oli lisätä kattaukseen hieman puutarhajuhlan tuntua, oli valaistuksen valinta enemmän, kuin helppo. SOLVINDEN - led - kattovalaisinta saa kahdessa eri koossa. Niitä ripustelin muutaman pöydän päälle rekvisiitaksi.



Astiavalinnat sujuivat myös kivuttomasti sillä ihastuin heti uuden SANNING - lautasen kuviointiin. Valkoinen väri tuo ruuan värit kivasti esiin, joten valkoinen oli selvä valinta. Eipä taida meiltä kotoa juuri muun värisiä lautasia löytyä! Pienen väriläiskän toin kuitenkin astioiden sekaan ujuttamalla vihreän FÄRGRIK - lautasen OFTAST - kulhon alle.

IKEA on paras paikka hankkia edullisia astioita esimerkiksi nuorelle ekaan kotiin, lisäastiastoksi juhliin tai mökille kesäksi. Eivät ole nimittäin hinnalla pilattuja, joten pienellä rahalla saa kivan kokoelman. Ihan noin esimerkkinä, että tuo OFTAST - kulho maksaa hurjat 50 senttiä ;)



Juhlamaisen säväyksen kattaukseen tuovat FESTLIGHET - margaritalasit, joista voi nautiskella vaikka alkoholitonta DRYCK BUBBEL PÄRON - juomaa tai miksei ihan vettä. Pientä arjen luksusta :)

VARDAGEN - juomalasit sopivat kivasti yhteen SANNING - lautasten kanssa. SKUREN - aterimet hankin omaan kotiin ennen joulua ja ne ovat mielestäni niin tyylikkäät, että pääsivät tälläkin kertaa kattaukseen mukaan.



Tarjoiluastioista valitsin pöytään lasisen VÄNLIG - kannun sekä TRYGG - kulhon. Kulhoon löysivät tiensä myös GRIPANDE - salaatinottimet.



Kovin runsaasti en tahtonut pöytää koristella, mutta FEJKA - teko-orkideat sopivat kuin nenä päähän vihreä-valkoiseen kattaukseen. Orkideat ovat superkauniita, mutta yksi hankalimpia kukkia pitää hengissä. FEJKA - tekokasvi sen sijaan porskuttaa vuodesta toiseen ryhdikkäänä, joten se sopii hyvin mihin tahansa olosuhteisiin.


Tällaiselta näyttää kattaukseni tällä kertaa! Viime IKEAn reissulla huomasin, että pöytäni viereen oli ilmestynyt myös kaunis, pinkin sävyinen kattaus sekä tyylikäs musta-valkoinen kattaus. Mikäli poikkeat Espoossa, käy ihmeessä äänestämässä omaa suosikkikattaustasi IKEA-tavaratalossa.

Löydät kolme erilaista kattausta myös muista IKEA-tavarataloista toukokuun loppuun saakka. Eri talojen kattaukset eivät kuitenkaan kilpaile keskenään.

Minun lisäksi kattauskisassa ovat mukana seuraavat bloggaajat:



Aurinkoista päivää! :)





4 kommenttia:

  1. Ihanan raikas kesäkattaus! Mahtaako tuo samppanja-cooler olla myös IKEAn valikoimassa? Olisi niin ihana kesän juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kaikki kuvissa näkyvä on IKEAsta, joten myös tuo astia. En vain löytänyt sitä netistä, joten en siksi linkannut. On kyllä niin kivannäköinen, että täytyy varmaan ajella katsomaan onko niitä vielä :D

      Poista
  2. Kauniin raikas ja rento toteutus! Pöytäliinan kangas muistuttaa vähän entisaikojen kasvitaulu-kuvioita, joihin olen jäänyt ihan koukkuun. Nuo penkitovat tosi kiva ratkaisu - näyttää todella houkuttelevalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta kankaasta tulee muuten just mieleen ne kasvitaulut - ehkä se on ollut suunnittelijallakin mielessä :) Tää oli kiva projekti, oli mukava olla mukana!

      Poista