Unelmakartta.

Tiedätte varmasti nuo aarrekartat/unelmakartat, joita neuvotaan tekemään mikäli elämän suunta on kadoksissa eikä oikein tiedä, mitä omalta elämältään haluaa. Sain eräs päivä kipinän ja tartuin naistenlehtien pinoon, jonka olin olkkarin nurkkaan kasannut ties vaikka juuri tätä tarkoitusta varten.

On ollut suunta kadoksissa jo monta vuotta. Tajusin, että tosiaan, voidaan puhua vuosista, ei enää edes kuukausista. Aika tuntuu etenevän salakavalalla tavalla ja päivä toisensa jälkeen huomaan painivani samojen ajatusten kanssa saamatta niille tehtyä yhtään mitään.
Teoriassa kaikki on aina niin helppoa. Jos joku asia tökkii, senkus lopetat ja tähtäät jatkossa toiseen suuntaan. Käytönnössä on kuitenkin otettava huomioon muitakin ihmisiä, on ajateltava rahaa ja kuunneltava järjen ääntä. Sitten yhtä nopeasti, kuin ajatus muutoksesta tuli mieleen, se jo hävisi sen siliän tien. Liian monimutkaista. Josko vielä jatkaisin tätä samaa tietä, pohdin. Varovaisesti saatan joskus paljastaa ääneen, että kaipaisin muutosta.  Saan vastaukseksi jotain vähiten kaipaamaani. Olen aina ollut se, joka kuuntelee muita ihan liikaa. Hups, unelmat menivät taas tavoittamattomiin. Ehkä tässä on sitten ihan hyvä. Ehkä elämän ei edes kuulu olla hurjan kivaa. Ehkä pitää olla vaan tyytyväinen siihen, mitä on.


Nyt on ollut kuitenkin aikaa miettiä. Äitiysloma on ollut varmasti yksi kiireisimmistä jaksoista elämässäni sillä pieni neiti on vaatinut huomiota lähes taukoamatta. Toisaalta kotosalla on ehtinyt miettiä asioita siinä vauvan hoidon ohessa. Toukokuun lopun deadline on pakottanut pohtimaan, mitä sitten tapahtuu, kun vanhempainvapaa loppuu. Vuoden vaihteeseen meni mukavasti. Sitten kevään korvalla alkoi kurkkua kuristaa ja pää tuntui tyhjältä. Voi kun voittaisi vaikka lotossa, niin ei tarvisi olla kiireessä miettimässä.


Aloitin unelmakartan tekemisen ilman otsikkoa. On kai suositeltavaa, että miettisi ennen kartan tekoa jotain pienempää kokonaisuutta, johon keskittyisi. Päätin siitä huolimatta vain leikata kaikki kuvat ja tekstit, jotka liikuttivat sillä hetkellä positiivisessa mielessä. Ajattelin, että kokoan ensin ison pinon leikkeitä ja koitan sen jälkeen tulkita, mitä ne voisivat kertoa. Myöhemmin niistä voisi kyllä koota pienempiä kokonaisuuksia, jos tulisi tarvetta. Aarrekartan voisin ripustaa työhuoneen seinälle, josta sitä tulisi katsottua tarpeeksi usein.

Uskon siihen, että kartta alkaa elää ajatuksissa ja alitajunnassa, vaikka se ei heti aukeaisi kaikkine kuvineen.
Kuulemma unelmien ääneen sanomisen pitäisi toimia, mutta silloin altistaa keskeneräisen toiveensa eriäville mielipiteille. Luulen, että omassa rauhassa tehty paperiversio vie pidemmälle. Ei tule tarvetta selitellä ja ajatella järkevästi. Voi vaan itsekseen myhäillä ja rehellisesti miettiä mitä tahansa rajatonta maan ja taivaan väliltä.

Ehkä joskus kerron täällä, mikäli olen saanut jotain toteutettua ja suuntaa löydettyä. Sillä aikaa kysyisin onko siellä muita suunnan etsijöitä tai unelmakartan tekijöitä linjoilla? :)

PS. Täällä lisää ohjeita aarrekartan tekoon. 


Hauskaa viikkoa!





8 kommenttia:

  1. Voisin itsekin toteuttaa vastaavanlaisen! Tulevaa on tullut enemmän ja vähemmän viime kuukausien aikana pohdittua! :)

    Ihanaa uutta viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannattaa! En usko, että siitä ainakaan mitään haittaa on :) Haleja <3

      Poista
  2. Itse valmistuin viime toukokuussa lähihoitajaksi ja siitä syksyllä sitten jatkoin saman alan juttuja amk:ssa. Kuitenkin joka kuukausi tulee mietittyä onko tää nyt oikeesti se mun unelma-ammatti, jota kohti tässä mennään. En kyllä tiedä onko, mutta kun en muutakaan keksi niin eikai siinä auta kun vaan jatkaa. Ammattiin johon opiskelen nyt, oli mun haave jo lukiossa. Siitä asti vuosia hain pääsykokeissa kouluun ja nyt kun viime syksynä vihdoin pääsin sisään niin tuntuukin ettei se ehkä sittenkään ollut se unelma vaan ennemmin joku pakkomielle. Unelmakartta voisi olla siis myös itselleni hyvä. Tosin jos ei oikein edes tiedä mistä unelmoi niin osaako edes tehdä tuollaisen kartan? Yksi eksyksissä oleva täällä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tuon tunteen! Sitä on joskus tosi vaikea itsekään erottaa, että onko kyse ns. pakkomielteestä / kovasta halusta / oikeesti unelmista! Viimeisimmässä koulussani mietin koko 3,5 vuotta lopettamista (oli myös niitä ajanjaksoja, jolloin meni ihan hyvin, kunnes sitten taas alkoi joku ahdistaa), mutta en myöskään tiennyt, minne olisin lähtenyt, joten jatkoin vaan valmistumiseen saakka. Takaraivossa painoi myös tieto siitä, että linjalle oli tosi vaikea päästä ja tuntui, että vein jonkun toisen paikan, joka olisi tosi paljon tahtonut sinne, joten kävin koulun loppuun. Mikään koulutus ei varmasti mene hukkaan ja onneksi lisäopintoja ehtii tehdä vaikka koko loppuelämänsä. Tosin kakskymppisenä se oli vaan todella paljon helpompaa.
      Varmasti kannattaa tehdä kartta, vaikka et tiedä mihin sen kanssa keskittyisi. Itsekin teen just niin, että mietin sitten jälkikäteen, että miksihän olen tämän kuvan tänne leikannut. Kyllä sitä kautta varmasti jotain uutta itsestä ja unelmista löytyy :) Tosin sen jälkeen täytyy vielä toteuttaa se ;)

      Poista
  3. Olen aikoinaan Aarrekartan väsännyt ja ainakin osan unelmistani toteuttanut. Siksi hyllystäni löytyy Kristiina Harjun kirja: Aarrekartan avulla kohti uutta. Saat lainaksi, ellet ole jo lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! En olekaan sitä kirjaa lukenut, joten voisin joku kerta lainata ;)

      Poista
  4. Voi kuule, ei taitaisi yksi aarrekartta riittää suunnan löytymiseen. En nyt viitsi julkisesti tässä avautua enempää mutta pitkän, ihanan, kotona olon jälkeen paluu työelämään häämöttää, mutta minne. Pitäisköhän vaihtaa lakipykälät vaikka metsurin hommiin?!

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, uskoisin, että tuntemukset on samat ;) Vaikkakin mulla vasta vuosi tulee työtaukoa täyteen. Sulla taitaa jo olla vähän enempi. Jostain se täytyy lähteä liikkeelle, kun pää on ihan puuroa :D Tsemppihalauksia!

      Poista