Mitä minulle kuuluu nyt?



Tartuin parissa blogissa näkemääni postausideaan, jossa kerrotaan kuulumisia muutaman kysymyksen avulla. Blogissani on ollut nyt hiljaisempi jakso, joten lähdetään kuulumisten vaihdolla liikenteeseen :)

Miten voit?

Tällä hetkellä hieman tukkoisesti sillä flunssa on ollut vieraanani viikon päivät. Yritin sitä vältellä koko talven ja saimmekin sen sitten ainoalta pidemmältä reissulta, minkä perheen kanssa teimme. Tai oikeastaan Erin sai ja minä nappasin sen sitä kautta itselleni. Näin ollen perheessämme niiskuttaa nyt kaksi nuhanenää, mutta eiköhän tämä tästä jo pian iloksi muutu :)

Mitä toivot tällä hetkellä?

Edelliseen kysymykseen viitaten viikon sisällä olo on alkanut tympiä ja toivoisin, että saisin taas energiavarastoni täyteen (tai niin täyteen, kun ne voi univelkaisella olla) ja tavallisen arjen pyörimään. Lisääntynyt valo ajaa ulos ja saa tarttumaan kameraan. Toivon, että pääsisin pian kuvailemaan lisää ja että kevät kuluisi oikein hitaasti. Keväällä ja kesällä kun on tapana sujahtaa ihan liian nopeasti ohi!

Mitä olet syönyt tänään?

Aamupalaksi tein perinteisesti kaurapuuroa ja lorautin päälle luomu mehukeittoa. Chia-siemenet olivat valitettavasti loppu, joten ne jäivät puurosta uupumaan. Aamupäivällä tein lounaaksi kanakastiketta, wokkivihanneksia ja riisiä. Kahvitkin ehdimme äidin kanssa keittää. Odottelemme, että mies tulisi kotiin, jotta voimme sulattaa pakkasesta saamani pakastekakun ja herkutella hieman. Illaksi haaveilen salaatista ja lämpimistä voileivistä. Sitä ennen ehdin varmaan napsia kaapista yhtä sun toista..



Mikä on suosikki hedelmäsi?

Onpa yllättävän vaikea kysymys, kun asiaa tarkemmin mietin. Olen kova syömään banaaneja niiden helppouden vuoksi, mutta sanoisin, että lempparihedelmäni on siitä huolimatta mandariini. Sanon klementiinejä ja kaikkia muitakin samannäköisiä hedelmiä mandariineiksi, joten loppujen lopuksi en itsekään tiedä mikä niistä on paras. Kun ne ovat vuoden vaihteessa mehukkaimmillaan, ostan ja puputan niitä kilokaupalla.

Mitä ajattelit tehdä huomenna?

Mikäli olotila antaa myöden, olisi ihana päästä kävelyllä vaikka merenrantaan. Äiti ja sisko ovat olleet hoitamassa Eriniä ja kummatkin kävivät viikon sisään Uunisaaressa. Sinne itsekin tahtoisin sillä en ole saaressa edelleenkään käynyt, vaikka olen asunut Helsingissä jo 15 vuotta. Haluaisin myös viedä Erinin keinumaan sillä bongasin lähistöltä pari vauvakeinua.

Kenen kanssa nukuit viimeksi?

Miehen kanssa nukumme aina yhdessä, mutta jostain syystä väliimme on (taas) löytänyt pieni neiti potkivien jalkojensa kanssa. Neiti nukkuu varsin levottomasti ja pyörii kuin kello ympyrää, niin että häntä saa parin tunnin välein kääntää oikeaan asentoon, jotta muilla sängyssä nukkuvilla olisi edes muutama kymmenen senttiä tilaa.

Mitä luet tällä hetkellä?

Olen laittanut useita kirjoja varaukseen kirjaston kautta, mutta ne ovat niin suosittuja, että malttamattomana saan odotella niiden vapautumista. Tällä hetkellä luen lähinnä postin kautta tulevia lehtiä, kuten Me Naisia ja Glorian Kotia. Viimeisin lukemani kirja oli hauska Kaisa Haatasen "Meikkipussin pohjalta". Olen niin onnellinen, että olen saanut lukea kirjoja puolen vuoden tauon jälkeen! Lukeminen on paras tapa rentoutua ja unohtaa maalliset murheet ja muut stressitekijät.



Viimeksi katsottu elokuva?

Kirjojen lukemisen tapaan elokuvia en ole juurikaan enää ehtinyt katsella, mutta muutama viikko sitten pääsin pitkästä aikaa leffateatteriin yksikseni ja käväisin katsomassa Amy-dokkarin. Kino Engel oli mulle uusi paikkatuttavuus ja meitä katsojia oli siellä niin vähän, että kaikki saivat kokonaisen rivin itselleen. Tosi kivaa vaihtelua Tennispalatsin ruuhkiin verrattuna. Dokkari oli tosi hyvä, mutta kaikkihan tietää, miten siinä lopulta kävi.

Kuka soitti sinulle viimeksi?

Isä näyttää soittaneen viimeksi. Ollaan molemmat kotosalla, joten tulee aika usein poristua linjoja pitkin.

Kolme viimeksi tullutta tekstiviestiä?

1. "Joo kuljen sillä nyt loppuviikon", kirjoitti mies aamulla töistä viitaten julkiseen liikenteeseen. 2. KappAhl lähetti "Osta 40e, saat -10€ alennusta"-tarjousviestin. Roskatekstareita tulee melkein joka päivä, tarttis varmaan tehdä asialle jotain. 3. Isältä tullut "Hyvä, jos maistuu. Hummalle terkut". Kirjoitin siitä, miten Erin syö nykyään kuin hevonen :)

Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?

Lyheysti ja kiireessä kirjoitettu vastaus miehelle "Joo :) "



Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?

Agnethan kanssa pohdittiin kesän kuvailureissua ja kuvailemisen haasteita. Nyt pitää kyllä keksiä kesäksi paljon kaikkia omia kuvailuprojekteja, kun olen taas Helsingin sykkeessä ja mestoille pääsee nopeasti :)

Mille nauroit viimeksi?

Erinille tulee naurettua vähän väliä. Tänä aamuna heräsin jälleen pieniin läpsyihin ja sormiin, jotka tarttuivat nenästä kiinni. Sitten, kun avaan silmät niin vastassa on maailman levein hymy :) Se on paras juttu perhepedissä, vaikka yö olikin huonosti nukuttu.

Viimeisin ostos?

Tätä pitää ihan miettiä sillä pohdin ostoksiani nykyään tarkemmin, kuin ennen. Olen koittanut päästä turhasta tavarasta eroon ja toisaalta penniäkin pitää vähän venytellä kesää kohti. Viimeisin ostos taisi olla vaate Torista Erinille. Olen maailman surkein kirppisostaja, koska en ikinä löydä sieltä mitään, mutta Torin ja Fb-kirppisten kautta tulee välillä jotain kivaa vastaan.

Mitä pelkäät?

Että kuljen koko elämäni jotenkin väärään suuntaan, enkä saa toteutettua niitä asioita, joita oikeasti haluaisin ja joista saan iloa ja energiaa takaisin. Että välitän vielä viisikymppisenäkin siitä, mitä muut ajattelevat. Sille pitäisi saada loppu.

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?

Japaniin, Italiaan ja Islantiin. Italia on ikuinen kestosuosikki, jossa tunnen olevani "kotona". Japani on vetänyt puoleensa jo pitkään ja Islannin komeita maisemia olisi ihana päästä kuvaamaan. Valitettavasti mahdollisuutta ulkomaanmatkaan ei taida olla pitkään aikaan. Yhyy! Sydän sanoo, että pitäisi jo nähdä uusia paikkoja :)

Mitä toivoisit syntymäpäivälahjaksi?

Synttärini olivat juuri, helmikuussa, mutta miehen lahja on vielä saamatta. Hän on luvannut sponssata toivomiani meikkisiveltimiä. Ehkäpä huhtikuun aikana saadaan ne viimein tilattua, jee!




4 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea kuulumisianne! :)

    Itsekin mietin paljon, mitä elämässä haluaisin tehdä ja missä olisi paikkani. Etenkin ennen äitiyttä pää melkein sauhusi. Koko ajan mietin "Oliko tää nyt oikea ratkaisu?","Minne tästä seuraavaksi?","Mistä oikeasti haaveilen ja miten päästä edes siihen suuntaan?" jne.

    Lasten synnyttyä sitten tajusin, että jes, ekaa kertaa elämässäni mulla on selvä fiilis, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja teen "työtä", mikä on varmaan arvokkainta, tärkeintä ja kauaskantoisinta, mitä eteeni koskaan tulee. Eli huolehtia näistä pikkuihmisistä ja kasvattaa heitä parhaani (tai parhaiden yritysten) mukaan.

    Se oli vapauttava tunne. :)

    Mahdollisimman pikaista paranemista ja toipumista teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)

      Aika ajoin on varmasti hyvä pysähtyä miettimään minne on "menossa" ja tekeekö niitä asioita, jotka tuottavat iloa ja joita tehdessään tuntisi itsensä tyytyväiseksi. Äitiyslomalla on aikaa miettiä (kaiken kiireen keskellä) ja moni muuttaa siinä vaiheessa suuntaa, mitä työelämään tulee. Oman lapsen hoito on varmasti ihanin ja arvokkain työ, mitä elämään mahtuu, ihan niinkuin kirjoitit :) Sen lisäksi on kuitenkin aikalailla pakko kerätä kolehtia jostain suunnasta, jotta saa leivää rinnan alle. Se on varmaan itselläni se suurin kysymys tällä hetkellä.. mistä suunnasta lähtisi kokeilemaan :) Siihen asti voi nauttia kotielämästä niin kauan kun sitä vielä kestää!

      Kiitos tosi paljon. Tytsyt ollaan jo melkein terveitä, mut nyt on miehen vuoro niistää. Kyllä se tästä :) Aurinkoista päivää <3

      Poista
  2. Olipa mukavaa lukea kuulumisiasi. Ja mausteena juttujen lomassa todella upeita lämpimiä kuvia. Ihanaa kevättä teidän koko perheelle! Aurinkoista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuulin äidiltä, että teillä on jo laskettu vene vesille! Nyt se aika tosiaan taas on ja kaikki ihana edessä, koko kesä :)) Aurinkoa <3

      Poista