Stokke Trailz kokemuksia.

Puolisen vuotta on vierähtänyt ensimmäisestä Stokke Trailz-postauksesta ja nyt on aika kirjoittaa lisää vaunuistamme. Mitäpä siis tykkäämme kärryistä näin puolen vuoden aktiivisen käytön jälkeen?

Noh, ensinnäkin olin aika huvittunut tuosta meidän pikaisesti tapahtuneesta muutosta maalta suoraan kaupungin keskustaan. Voin sanoa maalta, koska asuimme sen verran "syrjässä" Espoon perukoilla, että bussimatkan varrella oli peltoja ennen päätepysäkkiä ja metsää vaikka muille jakaa. Kuten ensimmäisessä vaunupostauksessa kirjoitin, niin yksi tärkeimmistä pointeista vaunuostoksilla lienee se, minkälaisessa ympäristössä vaunuja aikoo käyttää. Meillä oli pieni aavistus, että saatamme tehdä muuttoa jossain vaiheessa vuotta, mutta emme sitten lopulta itsekään arvanneet, että muutto oli ajankohtainen vain muutaman viikon päästä vauvan syntymästä. Näin ollen Espoon hiekkatiet, joille vaunumme olivat passeli valinta, vaihtuivat kaupungin hälinään, ihmispaljouteen ja asfaltilla päälystettyihin jalkakäytäviin.

Mutta ei se mitään sillä Trailzit ovat lyhyesti sanottuna pärjänneet aivan erinomaisesti myös kaupungissa. Olemme edelleen sitä mieltä, että löysimme parhaat mahdolliset vaunut niin meille, kuin itse vauvallekin!

Ensinnäkin Trailzit ovat ihanan vakaat ja jämäkät, mikä kertoo paljon niiden laadusta ja turvallisuudesta. Ajotuntuma on hyvä eikä mikään kolise tai heilu vaan meno tuntuu mukavan tasaiselta. Isot pyörät voi täyttää oman makunsa mukaan ilmalla joko vähän tai vähän enemmän. Meillä renkaat on ollut aikalailla tapissaan täynnä, jolloin tärinää on jonkin verran enemmän, mutta toisaalta vaunut kulkevat kovalla alustalla herkemmin eteenpäin.

Suurin ero maalla ja kaupungissa kulkemisessa on muutaman metrin välein vastaantulevat vesikourut, joiden yli rattailla ajellaan vähän väliä. Alussa, kun en ollut vielä niin tottunut, kourut tuntuivat rasittavilta sillä hidastin jokaisen kohdalla erikseen ja yritin ylittää ne mahdollisimman sievästi. Sitten silmä harjaantui ja nykyään osaan jo kaukaa sanoa minkä kokoisen kourun kohdalla kannattaa avittaa vaunuja hieman ja mistä ne pyyhältävät mukavasti ylitse. En osaa sanoa, miten muut vaunut noista railoista ja katukivetyksestä selviävät, mutta Trailzit mielestäni hyvin. Sisällä vaunuissa on sen verran paksut pehmusteet, että vauva tuskin töyssyjä huomaa tai ainakin meillä nukutaan ihan loistavasti ulkosalla. 

Iso tavaratila on ollut ehdottomasti pelastus! Kirjoitin tuossa edellisessä postauksessa, että tuskin teemme perheen ruokaostoksia vaunujen kanssa ja nyt tuo lause kieltämättä naurattaa sillä teemme kaikki ruokaostokset nimenomaan vaunujen kanssa :D Missä olisimmekaan pienen tavaratilan kanssa - mies saisi luultavasti raahata painavia kasseja hauikset kipeinä..
Trailzien tavaratila on niin suuri, että sinne mahtuu yleensä kaikki ruokaostokset, kuin myös vieraiden matkalaukut (ei nyt sentään yhtä aikaa) ja suurin osa meikäläisen postimyyntiostoksista. Käymme vaunujen kanssa kaikilla mahdollisilla asioilla ja mikäli tavaratila tulee täyteen, voi jonkun pienemmän paketin kuljettaa tuossa vaunukopan päällä eikä se siinä ollessaan häiritse vauvaa millään tavalla. Tavaratilan suuruus on käytännön kannalta yksi suurin plussa näissä vaunuissa!

Itse vaunukoppa on myös mukavan pitkä, joten ensinnäkin vauva mahtuu nukkumaan siellä pitkään (meillä nyt puolivuotias lapsi eikä kiirettä vaihtamiselle ole) ja toisekseen myös siellä mahtuu kuljettamaan jotain varatavaraa, kuten vilttejä, vaatteita tai muita hoitotarvikkeita. Vaunukopan pituus ei ole kuitenkaan liian pitkä julkisissa matkustamiseen, mutta Trailzit vievät ehkä hieman enemmän tilaa esim. Xploryihin verrattuna. Ei ole kukaan tullut vielä sanomaan, että olisimme tiellä, mutta toisaalta kuljemme tosi harvoin julkisissa, koska asioille pääsee kävellen.

Talossamme on vanha veräjähissi ja testasimme ennen muuttoa, että vaunut varmasti mahtuvat kyytiin. Hissi ei todellakaan ole suuri, joten uskoisin, että Trailzit mahtuvat useimpiin vanhoihinkin hisseihin varsinkin, kun aisaa taittaa vähän pois tieltä.

Olemme käyttäneet vaunuja hiekkatiellä, pururadalla, sadekelillä, loskassa, lumihangessa ja ties missä kaikissa olosuhteissa ja edelleen olemme niihin tosi tyytyväisiä. Kun alkuvuodesta satoi eräs päivä hirmuinen määrä lunta, niin lähdin ihan tahallaan tarpomaan lumihankeen ihan vain siitä ilosta, että näkisin, kuinka hyvin vaunut siellä kulkevat. Osaa kaduista ei ollut edes aurattu, mutta pääsin mukavasti eteenpäin, vaikka se hieman enemmän käsivoimia vaati verrattuna normaali olosuhteisiin. Kertaakaan emme ole joutuneet pulaan vaunujen kanssa ja jos nyt jossain kohtaa on ollut erityisen hankala paikka, niin ainahan vaunut voi kääntää toisinpäin ja vetää niitä perässään, jolloin ne kulkevat taas vähän sutjakkaammin. Etupyöriä en ole vielä lukinnut, mutta lumisohjossa sekin olisi varmasti ollut pieni apu, jos olisi tullut mieleen ;)

Siitä olen myös tosi iloinen, että vaikka renkaat keräävät jonkin verran lunta ympärilleen, niin missään vaiheessa ne eivät muutu suksiksi. Pyörät kyllä pyörii, vaikkakin ehkä hitaammin.

Ainoa pieni miinus eturenkaisiin liittyen on niiden heikohko kääntyvyys. Isot etupyörät tarvitsevat suuremman kaaren kääntyessään, joten pienissä tiloissa niiden kanssa on joskus ollut vähän harmia. Itsepäiset etupyörät eivät meinaa totella, jos paikallaan olessaan haluaa lähteä suoraan sivulle tai esimerkiksi hississä hivuttautua muutaman sentin sivumpaan antaen tilaa muille ihmisille. Siitä syystä vaunuja täytyy joskus nostella ja käyttää jonkin verran voimaa niiden siirtämiseen. Tiedän, että on olemassa myös sellaisia vaunuja, jotka kääntyvät nätisti paikallaan yhdellä kädellä kääntäessä, joten niihin verrattuna Trailzit on kyllä raskaammat. Etupyörien kääntyvyyttä voi helpottaa täyttämällä renkaat ihan täyteen. Myös öljyä voi laittaa.

Vaunukopan korkea sijainti on ollut juuri niin ihana juttu, kuin etukäteen ajattelinkin. Ollaan miehen kanssa sen verran pitkiä, ettei useimmat matalammat vaunut tulleet kysymykseenkään. Kopan ja turvakaukalon asettaminen runkoon käy käden käänteessä, siitä plussaa. Turvakaukalon irroittamiseen keksisin kyllä paremman systeemin, jos olisin sellaisessa virassa.. Kun kahdella kädellä painaa irroitusnapeista niin ei ole enää kolmatta kättä, millä voisi samaan aikaan nostaa.. Ollaan kuitenkin selvitty!

Vaunut menevät myös tosi näppärästi kasaan silloin, kun toisinaan laitamme niitä auton kyytiin. Jopa minä The Narukäsi saan ne nostettua auton perään ja koottua suitsukkelaan kadulla.


Kokonaisarvosanaksi antaisin näille vaunuille ysipuoli tai kymppimiikka. Ainoastaan etupyörien tuoma harmistus vähentää pisteitä täydestä kympistä. Aika hyvä ostos siis :)

Kysykää ihmeessä, jos tulee vielä mieleen jotain, mistä en huomannut kirjoittaa!



8 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä arvostelusta. Täällä myös 6kk Trailzien ahkeraa käyttöä takana. Mekin ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Erityisesti vaunujen korkeus ja vakaus on ollut ihanaa. Asumme myös Helsingin keskustassa ja vaunut ovat toimineet erinomaisesti täällä ja myös maalla sekä Keskuspuiston poluilla pieniä matkoja :D Edellisen asunnon korihissiin vaunut mahtuivat vain kun otti toisen takapyörän pois. Oli kuitenkin iisi juttu ja nyt mahtuvat vaikka pieni hissi täälläkin. Me juuri vaihdamme ratasosaan, saa nähdä miten sen kanssa. Itselläni ainut miinus nimenomaan tuosta pituudesta. 74 cm vauvamme mahtuu aika ahtaasti enää kippaa ja ratasosan kuomu näyttäisi tulevan liian nopsaan vastaan. Sen näyttää aika. Mutta vahva suositus täältäkin vaunuille. Meillä myös muut vaunulenkkkejä tehneet ovat kehuneet ja lyhyemmätkin ihmiset.Itse liikun julkisilla jonkun verran ja ovat olleet kätevät. Turvakaukalo on ollut huippu täällä käytössä (miinus juuri tuosta samasta puuttuvasta kolmannesta kädestä hih). Jos ollaan menty syömään/kauppaan tai muualle niin vauva on tykännyt kun on nähnyt. Pienempänä minut ja nyt myös maailman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onnittelut toiselle Trailz-kuskille :D Olipas tosi kiva kuulla teidän ajatuksia ja mukavaa, että kärryt on sopinut hyvin teillekin täällä keskustassa! Ettei vaan oltais joskus törmätty ;)
      Hyvä kuulla myös, että ihan kaikkiin hisseihin ei mahdu ilman säätämistä, mutta onneksi tuo renkaan ottaminen ei ole kovin suuri homma. Kerro ihmeessä sit joskus myös mitä tykkäät ratasosalla kulkemisesta. Meillä siihen vaihtaminen on vielä edessä ja toivon, et pääsisin mahdollisimman pitkälle. Jotenkin olen tottunut tuohon koppaan ja onhan se mukavan suojaisa jne. Hiljalleen tyttö alkaa olla aika kiinnostunut maisemista eikä nykyään edes välttämättä nuku vaunuissa, jos lähdetään asioille. Sieltä ei vaan oikein näe mitään paitsi äidin ja puiden latvat ;)

      Poista
  2. Tuo vaunujen väri on kyllä niin kaunis <3 Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Eikä siinä näy mahdollinen likakaan niin hyvin ;)

      Poista
  3. Moikka ja kiitos tosi hyvistä vaunukommenteista! Olin jo kovasti haluamassa Crusit, mutta Trailzit tuntuis olevan paremmat. Odotamme talvivauvaa, joten tärkeitä pointteja toit esiin. Muutenkin sulla on aivan ihana blogi. Pitää alkaa seuraamaan. Onko teillä ollut minkälainen sadesuoja, hyttysverkko? Ja oliko niin, että sait tuon eturengasongelman kuntoon öljyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että oli apua :) Ja hyvän valinnan teette Stokken kanssa, oli se sit mikä tahansa malli! Me ollaan kyllä tykätty tosi paljon Trailzeista eikä edelleenkään otettais toista mallia, mutta Crusit on varmasti myös huiput.

      Sadesuoja ja hyttysverkko tuli tuossa paketissa mukana, joten en ole sitten muita ostanut. Olisin kyllä halunnut pienempään tilaan menevän sadesuojan, mutta ei ole tullut vielä kivaa vastaan.. Useissa lukee isolla merkki tai ovat muuten kamalia kuoseja ;) Hyvin on palvellut tuokin suoja, hyttysverkkoa en ole tainnut käyttää kertaakaan.

      Eturengasongelma poistui aika kivasti sellaisella silikoniöljyllä. Nyt pystyy helposti yhdellä kädellä kääntelemään rattaita, jipii! Mutta noin viikon päästä öljyämisestä tuli uusi ongelma - etupyörät väpättävät aivan hulluna joka suuntaan, joskus erikseen, joskus yhtäaikaa. Se on todella rasittavaa sillä eteenpäin ei meinaa päästä ja välillä pyörät tekevät sitä kymmenen metrin välein. Tällä hetkellä odotamme liikkeeltä tietoa saammeko uudet renkaat (sama ongelma on kuulemma ollut muutamalla muullakin sanoi liikkeen myyjä). Rattaita ollaan käytetty ihan tavalliseen tapaan, joten en tiedä mistä tuo ongelma tuli. Onko jotain epätasapainoa rattaissa vai liittyykö tuohon öljyämiseen. Toivottavasti pian ratkeaa :)
      Huippua odotusaikaa sinulle ja teille!<3

      Poista
  4. Kiitos erittäin kattavasta postauksesta! Google ohjasi minut blogiisi ja tällaiset postaukset ovat kyllä arvokkaita. Muutama kysymys näin puolen vuoden käytön jälkeen: Onkos vauveli jo siirtynyt rattaisiin vai mahtuuko vielä vaunukoppaan? Mikä turvakaukalo teillä on ollut, joka siis sopii tuohon runkoon? Entäpäs millaisen auton paksiin olet vaunut saanut sopimaan? Peruskauppakassihenkilöautoon vaiko farmariin? :)
    -Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Meillä siirryttiin ratasosaan noin 8 kk kohdalla (en nyt ihan varmaksi muista, mutta noilla paikkeilla) ja tyttö oli tosi mielissään vaihdoksesta sillä näkeehän siitä paljon paremmin, mitä makuultaan kopasta :) Eka turvakaukalo oli Stokke izi Go X1 by Be safe (jonka pystyi helposti liittämään vaunuihin) ja nyt meillä on erillinen istuin autossa, kun tyttö on jo kasvanut turvakaukalosta ulos. Se on kääntyvää mallia, joten tosi paljon helpottaa lapsen laittamista autoon. Rattaat osineen on mahtunut autoon niin, että runko laitettu perään ja istuinosa/koppa on ollut takapenkillä tai etupenkillä sen mukaan missä toinen aikuinen on milloinkin istunut. Meillä on aika pieni auto ja kaikki on mahtunut mukaan just.. Koiran ja kamojen kanssa reissuun lähtö on tarkoittanut sitä, että auto on tupatentäynnä ;)

      Poista