Keväisen vihreä keittiö.

Vau, mikä auringonpaiste meitä helli melkein koko viikonlopun! Saatiin lauantaina anoppilat kylään viihdyttämään tyttöä ja Vilmaa (ja meitä tietysti myös), joten koko viikonloppu sujahti pikavauhtia. Ennätettiin sentään nauttia auringosta eilen päiväkävelyn merkeissä ja poikettiin pikaisesti Caruselissa kahvilla. Siellä tuntui olevan puoli Helsinkiä paikalla. Ilman kylmää tuulta olisi voinut ihan hyvin nauttia kahvit ulkosalla sillä aurinko lämmitti jo ihanasti.
Vielä viikolla hämmästelin rantakadun autiota tunnelmaa, kun olen tottunut näkemään sen täpötäynnä autoja, mutta pian sinne ilmestyy pitkät jätskijonot ja purjeveneet kuljettajineen! Mikä mahtavinta, että tänä kesänä voidaan poiketa jäätelökiskalla kävellen ♥ Mies jo odottaa kieli pitkällä, että pääsee ostamaan Helsingin jäätelötehtaan viiden litran pänikän.


Perjantaina ruokaostoksilla käydessä ostoskoriin lennähti pari yrttipuskaa keittiön ikkunanlautaa koristamaan. Vitsi, miten komeat yrtit löytyi Ruoholahden Cittarista! Käydään yleensä S-marketissa kaupassa ja vaikka sieltä ne perinteiset arkiruokatarpeet löytyykin niin vaihtelu virkistää. Minusta K-kaupoissa on aina ollut parempi HeVi-puoli. Hyvä, kun en ostanut kaikki yrttipuskia kotiin sillä minusta ne piristävät ihan yhtä paljon, kuin vaikka perjantaikimppu leikkokukkia.

Meillä on niin valoisaa tuossa keittiön ja olohuoneen puoleisella seinällä, että seuraavaksi aion laittaa muutaman lehtikaalin kasvamaan, josko saataisi tänä vuonna edes pieni sato aikaan, vaikka kaupungissa asutaankin. Espoossa asuessa kevät ja kesä oli parasta aikaa oman pienen pihan vuoksi, mutta eiköhän se miniviljely täälläkin onnistu. Olen harkinnut myös läheisen tuuletusparvekkeen valtaamista ruukkuineni. Jos ei siellä viitsi syötävää kasvattaa, niin ainakin raahan jonkun tuolin ja pöydän aamukahveja varten.


Aurinkoista maanantaita!

ps. Ikeasta on muuten saanut tähän asti parhaat murattikaaret. Ne ei meinaa kuolla sitten millään!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti