Vauvakirja.



Se on nykyaikana kiireistä tuo vauva-arki. Pitää ehtiä taltioida vauvan jokainen hetki heti laitokselta lähtien. On otettava hienot kuvat järkkärikameralla, videoita pitää tietysti olla, että kaikki ihanat ilmeet ja jokeltelu säilyvät muistona, on teetettävä paperikuvia, jotta saadaan valokuvakansio teksteineen askarreltua ja tietysti on täytettävä myös vauvakirjaa ennen kuin koko vauva on edes saapunut. Unohtamatta tietenkään blogitekstejä ristiäisten kukka-asetelmista päivänasukuviin. Kyllä sanon, että käy melkein päivätyöstä, jos aikoo nämä kaikki täydellisesti suorittaa.

Että onko huono omatunto tekemättömistä asioista? No on vähän kyllä, vaikka olisi miten turhaa potea sen takia mitään. Mutta kun tiedän, miten ihana on sitten isompana lukea, milloin on osannut sanoa ensimmäisen sanan tai milloin on puhjennut se ensimmäinen hammas.
Minusta kun on kaikki urheilukilpailutulokset lehtileikkeineen liimattu kansioon ja valokuvat aikajärjestyksessä. Lisäkseni tietysti myös kahdesta muusta lapsesta. Ja minulla on sentään vasta yksi kolmekuinen.


Jotain on sentään saatu aikaiseksi, vaikka se valokuvakansio odottaa edelleen aloitusta.. voi pahus.

Onneksi kännykkäkuvia ja videoita on jonkin verran tullut otettua, jotta on edes jotain osviittaa miltä tuo pikkupirpana on milloinkin näyttänyt. Vauvakirjan täytönkin aloitin jo kesällä.
Siinä mielessä tein oikean valinnan vauvakirjan suhteen, että ostin version, johon täytetään vain ensimmäisen vuoden asiat! Huh! Voin sitten ensi syksyn jälkeen relata ja panostaa vain siihen valokuvapuoleen ;)



Kariston Vauvamuistot oli mielestäni suloisin kirja, mitä myynnistä löysin. Arvaatte varmaan, että tämänkin asian takia tulin repineeksi hiuksia päästä ja mietin jo tekisinkö koko kirjan itse. No, onneksi en sentään siihen ryhtynyt sillä se kirja olisi vieläkin tekemättä.

Kariston versiossa on ihan kivat kuvat, pastellisävyt ja järkeviä kysymyksiä. Toisaalta en tiedä onko sillä nyt niin merkitystä millainen postimerkki vauvan syntyessä oli tai paljonko litra maitoa maksoi. Jotain asioita olisin myös lisännyt, kuten vaikka hauskat letkautukset tai kertomus ensimmäisestä joulusta. Toisaalta niitä voi vapaasti kirjoitella jonnekin sivun reunaan.


Vauva-arjen alussa muutama asia pääsi jo unohtumaan, joten tiedossa ei nyt ole montako tuntia tyttö nukkui ensimmäisenä yönä tai kuinka monesti hän silloin söi. Tärkeintä lienee, että äippä yrittää ja vauva-ajasta syntyy edes joku muistokirja vanhaan malliin Instagramien ja muiden some-juttujen lisäksi. Niin käteviä kuin nuo nykyajan jutut ovatkaan, en usko, että niistä jää samanlaista muistoa, mitä vanhanaikaisista, käsintehdyistä albumeista.



Nyt sitten tikkana vahtaan seuraavat kuukaudet kenelle Pullis ensimmäisen kerran heiluttaa ja milloin se "äiti" putkahtaa suusta :) Siinä lomassa pitäisi varmaan harkita myös valokuvakansion aloittamista ettei sitten rippijuhlissa tarvi mietiskellä, että missä välissä tuo pampula noin isoksi kasvoi.



2 kommenttia:

  1. Voi mä niin tunnistan ton stressin!! :D Jotenkin me tsempattiin ton vauvakirjan kanssa se eka puoli vuotta(?) kunnes kai vauhti kasvoi ja elämä vei mukanaan! Mutta on siellä aika kivasti juttuja, yks ilta just pitkästä aikaa sitä katseltiin kolmistaan, se on mittaamattoman arvokasta jo nyt, että niitä alkuajan tunnelmia on taltioinut kuvien ohella myös muuten. Kommentoinkin jo instan puolella, että bongasin teidät Kampissa tiistaina, mutta mentiin niin tukka putkella itsekin ja päinvastaiseen suuntaan, että jäi nykäisemättä :) T. Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huojentavaa, että joku muukin siellä vähän stressaa, vaikka on näin pieni asia kyseessä :D Onhan se selvää, että harvalla on aikaa kirjoitella jotain vauvakirjoja perinpohjaisesti varsinkaan sitten, kun pikkunen jo kävelee ja vauhti vie mukanaan! Mutta edes jokunen rivi silloin tällöin olis ihana eikä niitä kuviakaan ihan joka kuukausi tarvi muistaa liimata. Isompana arvostaa, kun on edes joku kansio mitä selailla :)
      Ai se olit sinä, hih, hauskaa :)) Ens kerralla sit koitetaan olla vähemmän kiireisiä! :D

      Poista