Raskaus Osa 2 - Hehkeä keskiraskaus.


Raskauspostaussarja jatkuu ja nyt vuorossa olisi keskiraskaus, joka ajatellaan kaiketi sieltä raskausviikosta 13 eteenpäin. Tosin en ole laittanut ylös tarkkoja viikkoja jokaisesta tuntemuksesta, joten itse kirjoittelen noin suurinpiirtein raskauden keskivaiheen ajatuksia :)

Tämän postaussarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Raskaus eteni alkuajoista suht huomaamatta eteenpäin ja viikot vaihtuivat töiden parissa ja raskausappsia seuraten. Oli päästy yli sen maagisen 12 viikon rajapyykin, jonka jälkeen saa kuulemma relata ja olla suht varma, että keskenmenolta selvitään. En tainnut koko keskenmenoa sen suuremmin pelätä sillä ajattelin pelkäämisen olevan täysin turhaa. Tuumailin, että mikäli raskaus menee kesken, niin sitten menee ja surraan sitä silloin, ei nyt. Toki olin aiheesta lukenut ja tiesin, ettei tuo 12 viikkoa ole mikään varma numero sillä mitä tahansa voisi sattua missä vaiheessa tahansa. Jos olisin lähtenyt pelkolinjalle, olisin saanut pelätä aivan kaikkea.

Toisaalta erittäin paha synnytyspelkoni vei niin suuren osan energiastani, etten ehtinyt oikein mitään muuta asiaa surra. Neuvolassa otin synnytyspelon puheeksi heti toisella käyntikerralla ja siellä suhtauduttiin asiaan todella hyvin. Neuvolantäti kirjoitti ylös taustoja ja laittoi samantien minut pelkopolijonoon. Olin virheellisesti luullut, että asiasta pitää jotenkin tapella, mutta ainakin Espoossa pelkopolin asiakkaaksi pääsi todella helposti.
Myöhemmin tilasin ajan sype-kätilölle Jorvin sairaalaan ja ilmoittauduin myös Nyytti-ryhmään.

Alkuvuodesta sairastuin flunssaan ja olin korkeassa (39-40) kuumeessa kuusi päivää. Olimme juuri ostaneet uuden otsakuumemittarin ja ajattelin mittarin suoraan sanoen seonneen sillä en muista milloin olisin tuollaisia lukemia itseltäni mitannut saatika ollut viikkoa kipeänä. Soittelin aika huolissani terveysneuvontaan, koska ajattelin kuumeen tekevän pahaa vauvalle. Puhelimen toisessa päässä ei oltu moksiskaan ja käskettiin vain ottaa Panadolia ja levätä. Viikon jälkeen kuume hävisi yhtä nopeasti, kuin saapuikin.

Ikäviä raskausoireita ei keskiraskaudessa juurikaan ilmennyt. Huonovointisuutta ei ollut edelleenkään, hajuaistini oli ihan normaali enkä himoinnut mitään ruoka-aineita. Mieli oli levollinen ja vapaa-ajalla olin edelleen ihan hyväntuulinen (ei siis mitään kiukkumyrskyjä tai muita hermostumisia), mutta väsymys painoi unettomuuden takia aikalailla ja siitä syystä olin melko alakuloinen töissä ollessani.
Alkuraskauden tavoin yritin vain selvitä päivästä toiseen, mutta jossain vaiheessa kamelinkaula katkesi ja ajattelin, ettei minun tarvitse hampaat irvessä jaksaa, jos en oikeasti jaksa.
Keskustelin asiasta lääkärissä ja yritin saada edes pientä lepolomaa itselleni, koska unettomuus vaivasi raskauden alusta lähtien ja kello viiden herätykset sekä pitkät työmatkat menivät ihan sumussa. Lääkäri oli erittäin tyly (niin neuvolassa kuin työterveydessäkin) eikä ymmärtänyt minua lainkaan. Sain viikon saikun vain siksi, etten suostunut lähtemään tyhjin käsin kotiin (ja ties mitä merkintöjä koneelle :D). Olin järkyttynyt, koska kaikki neuvolantädistä lähtien olivat sitä mieltä, että raskaana ollessa sairaslomaa pitää hakea, jos siltä tuntuu ja sitä myös helposti saa sillä vauvan hyvinvointi (ja äidin siinä sivussa) pitää laittaa etusijalle. No, eipä ihan toteutunut.
Tässä vaiheessa kerroin raskaudesta töissä sillä saikkulapussa taisi lukea jotain raskauteen viittaavaa. Viikkoja oli muistaakseni 15.


Iho-oireita oli hieman näkyvissä alkuraskauden aikaan sillä sanontahan kuuluu, että tyttö vie äitinsä kauneuden. Näppylöitä ilmeistyi kasvoihin ja hartioihin, mutta keskiraskauden aikaan ne hävisivät kokonaan. Kevään edetessä iho näytti aina vain paremmalta ja on ollut tosi hyvä oikeastaan näihin päiviin saakka.

Kiloja kertyi erittäin maltillisesti ja olin siihen tietysti hyvin tyytyväinen. Luulen, että raskaus tuntui luonnolliselta ja ihanalta erittäin suurelta osin myös siksi, että vartaloni ei muuttunut juuri mihinkään - vain keskivartalolle ilmestyi kompakti kumpu. Ymmärrän tosi hyvin, että viidentoista lisäkilon kanssa ei välttämättä tunnu kovin kotoisalta!
Toisaalta pyrin syömään terveellisesti ja liikuin kevättä kohti sen verran, kuin jaksoin (alkuraskaus meni aika huonolla liikkumisella). En ymmärtänyt alkuunkaan niitä kommentteja, että "Nythän saat syödä hyvällä omallatunnolla ihan mitä vaan!". Karkkia tai kakkuja ei tehnyt mieli yhtään sen enempää tai vähempää, kuin normaalistikaan, joten olin varsin tyytyväinen viherpirtelöideni kanssa.

Vatsa alkoi näkyä noin puolessavälissä raskautta jo paidan päältäkin. Siihen asti olin päässyt ihan hyvin niin, etteivät kaikki edes töissä tienneet asiasta.
Viikon 16 hujakoilla tunsin ensikertaa kutinaa vatsassa. Olin odottanut vauvan liikkeiden tuntemista ihan malttamattomana, joten huomasin omituisen kutinan heti, mutta en ollut varma oliko se vain suoliston pulinaa. Muutaman päivän sitä seurailin, jonka jälkeen olin varma, että sen täytyy olla vauvan liikettä. Kutinaa ilmeni aina navan seudulla ja mahaa piti välillä ihan raapia, kun alkoi niin naurattaa ja kutittaa.
Olin monesti ennen raskautta miettinyt, miltä liikkeet mahtavat tuntua ja ajattelin niiden olevan jopa liian omituisia - tiedättekö ne Alien-elokuvat, joissa joku möykky liikkuu vatsassa ja sitten vatsa repeää kahtia :D  Jostain syystä epäilin, että tunne voisi olla yhtään miellyttävä, mutta pian aloin olla ihan koukussa Pullan liikkeisiin. Ne tuntuvat siltä, kuin joku kutittelisi vatsaa sisältäpäin, vähän niinkuin perhonen olisi räpytellyt siipiään.

Se oli tosi ihmeellistä, miten nopeasti kaikki lopulta tapahtui. Vain hetkeä aikaisemmin emme olleet nähneet Pullasta edes ultrakuvaa ja epäilin tosissani onko vatsassa ketään. Sitten meni muutama viikko ja tunsin jo pienet potkut! Vauhdikkaimmillaan Pulla oli keskipäivällä ja iltapäivällä. Istahtaessani alas sekä ruokailujen jälkeen liikkeet tuntuivat kaikkein parhaiten. En tiedä oliko Pulla mielissään vai hermostunut ruokavalinnoistani ;) Tuosta viikosta alkaen seurasin liikkeitä ja niiden taajuutta tiedostaen ja tiedostamatta. Kyllä sitä aika nopeasti havahtui, jos ei tietyt asennot tai ruokailu tuottaneet tulosta. Toisinaan Pulla tietysti torkkui.

Viikko viikolta kutina vaihtui vahvempiin tuntemuksiin ja mieskin tunsi ne vatsan läpi suht aikaisessa vaiheessa. Se oli yksi raskauden suuri virstanpylväs siinä mielessä, että muutenhan mies on kovin ulkopuolinen, mitä raskauteen tulee. Oli mukavaa, että hän sai edes silloin tällöin kokeilla potkuja sillä oma käsi hakeutui aina vatsalle potkujen tullessa missä sitten liikuinkin. 


Viikolla 21 pääsimme viimein rakenneultraan, joka sujui paljon rennommissa tunnelmissa verrattuna ensimmäiseen kertaan. Myös kätilö oli puheliaampi tapaus ja kertoi, mitä missäkin näki ja luonnehti Pullaa erittäin aktiiviseksi tapaukseksi.
Saimme varovaisen arvioin sukupuolesta, mutta kätilö lisäsi heti perään, että missään nimessä varmaa tietoa tämä ei ole. Joka tapauksessa kävin ostamassa ultran jälkeen ensimmäiset mekot tytölle, oli siellä sitten oikeasti tyttö tulossa tai ei ;) Mukaan saimme myös kasan ultrakuvia, jotka olivat kultaakin kalliimpia!

Muitakin hankintoja teimme vauvalle jo raskauden puolenvälin paikkeilla. Lapsimessuilta matkaamme tarttuivat niin sänky kuin vaunutkin. Lisäksi vaatteita ostin melkein koko raskauden ajan Huuto.netistä sekä Torista yksi kerrallaan. Illat kuluivat mukavasti niitä hakiessa ja lipaston laatikko täyttyi suloisista pienistä vaatteista, joita kävin melkein joka päivä katselemassa. 

Mielen rauhoittamiseksi hankimme myös dopplerin kotiin. Sillä oli tosi kiva kunnella sydänääniä varsinkin silloin, jos potkuja ei ollut hetkeen kuulunut. Joskus hiljaisena päivänä mieleen hiipi ajatus onko kaikki hyvin, joten dopplerin takia ei tarvinut kertaakaan raahautua ylimääräiselle käynnille neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. 

Harjoitussupistukset alkoivat n. 21 viikolla ja jatkuivat loppuun saakka. Supistuksia tuli usein ja tietyissä paikoissa joka kerta, kuten autossa tai illalla kirjaa lukiessa, jonka vuoksi pitkään istuminen oli toisinaan ärsyttävää. Supistukset olivat selkeä merkki edistymisestä ja lopun alusta, joten en kokenut niitä mitenkään ylivoimaisina tai kauhean harmillisina paitsi töissä, jossa supistuksia tuli kaikkein eniten fyysisen työn takia. 

Kesää kohti mennessä myös pohjekrampit saapuivat jäädäkseen. Krampit tulivat aina yöllä ja vertasin (ja vertaan edelleen) kipua synnytyskipuun sillä niin kovia ne olivat. Silloin mietin, etten ikimaailmassa selviä synnytyksestä, jos en pysty puhumaan jalkakrampin aikana ja luulen suorastaan kuolevani :D

Neljä päivää ennen töiden loppumista kävin terveyskeskuksessa hakemassa "lentolupaa" tulevaa kesälomareissuamme varten. Lääkäri sanoi toimivansa myös neuvolalääkärinä ja oli kiinnostunut kaikin puolin voinnistani. Siinä jutellessani niitä näitä lääkäri kyseli myös työstäni ja kerroin, miten olin koittanut hakea sairaslomaa uupumuksen vuoksi aiemmin talvella. Lääkäri kuunteli hetken ja sanoi, että kertomani mukaan hän olisi laittanut minut samantien koko kevääksi sairaslomalle ja olisi kirjoittanut siltä istumalta kaikki tulevatkin työpäivät sairaslomiksi. Siinä vaiheessa harmitti hetken aikaa siksi, etten ollut tapellut lujemmin talvella vaan olin hammasta purren puurtanut menemään. Toisaalta olin tietysti iloinen, että olin jaksanut kesän korvalle saakka eikä menneitä kannattanut jäädä sen enempää suremaan. 

Viikolla 27 minulla alkoikin sitten elämäni paras kesäloma sillä pidin silloin kaikki lomani pois ja aikaistin äitiysloman alkua muutamalla päivällä. Enpä olisi voinut onnellisempi olla kävellessäni auringonpaisteessa kotia kohti :)


2 kommenttia: