Yves Rocherin lempilakat & Arvonta.


Vauva-arjen keskellä on tärkeää pitää huolta myös itsestään, vaikka päivät kuluvatkin suurimmaksi osaksi vauvantahtisesti syöttöjen ja vaipanvaihtojen parissa. Itsestä huolehtiminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että pyrkii pitämään kuntoa yllä liikkumalla ja nukkumaan niin paljon kuin mahdollista, mutta itselleni myös muilla, vähäpätöisemmillä asioilla on paljon merkitystä.

En ehkä ehdi joka päivä kähertää hiuksia tai laittaa ripsiväriä eikä onneksi näin tarvitse ollakaan. Haluan kuitenkin tuntea itseni edelleen naiseksi maitokoneen sijasta ja aina silloin tällöin sipaista uutta lakkaa kynsiin tai levittää kasvoille rentouttavan kasvonaamion. Niin turhaa kuin se vauvan kannalta onkin, tuo se äidille hyvää mieltä ja piristystä, jolloin jaksaa entistä paremmin sitä tavisarkea.


Yves Rocherin lakoista on tullut lemppareitani runsaan värivalikoiman vuoksi, mutta myös edullisuuden ja peittävyyden myötä. Blogin kautta saamani lakat ovat olleet käytössä lähes päivittäin jo monta kuukautta.

Suosikkisävyni on kuvissa näkyvä hieman koralliin taittava punainen eli 27. Rose Vif *. Se on klassinen puna, joka sopii kaiken kanssa.
Koska en voi vastustaa myöskään pinkkejä lakkoja, tulee toisena suosikkina 24. Rose Dalhia *. Aina silloin tällöin kokeilen jotain vaaleampaa, mutta lopulta palaan näihin kahteen. Runsaan sävyvalikoiman puolesta voisi tosin lakata kynnet eri värillä vaikka joka toinen päivä!


Yves Rocherin * lakkoja on kahdenlaisia, joista mustakorkkiset edustavat ns. tavallisempia lakkoja ja hopeakorkkiset ovat voimakkaan kiillon antavia geelilakkoja. Varsinkin jälkimmäiset toimivat huippukivasti sillä jo yksi kerros riittää. Olen niin laiska ja muka kiireinen lakkaaja, että usein lakkaukset jäävät juurikin tähän yhteen kerrokseen. Reilu peittävyys sopii siis minulle enemmän, kuin hyvin!


27. Rose Vif * - 24. Rose Dalhia *


Edellisestä arvonnasta on jälleen vierähtänyt tovi, joten tällä kertaa arvon Yves Rocherin ylläripaketin, joka sisältää yhteensä viisi YR:n tuotetta niin kynsille, vartalolle, kuin kasvoille. Arvonta on käynnissä perjantai 18.9 klo 21:00 saakka! Olet mukana arvonnassa kommentoimalla jotakin tämän postauksen kommenttikenttään ja jättämällä sähköpostiosoitteesi :)

Onnea arvontaan!


*) linkit ovat mainoslinkkejä





42 kommenttia:

  1. Ihanan herkullisia värejä! Tykkään! Mukaan siis arvontaan! :)
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Innolla mukaan! :)

    lasalmihe@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan! :) emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa!

    Laura

    ahaurinko@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihanan värisiä lakkoja!

    karppm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan!:)
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihanaa! Mukana arvonnassa. :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Ihania kynsilakkoja! Itse kanssa tykkään kynsilakoista kun ne tuovat piristystä arkeen :)
    Johannapieni@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Kivaa syksyä!
    vaatehuttuja(@)Gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa ja ihanaa syksyä teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, että olet saanut hetken ihan itsellesi vauva-arjen keskellä, todella kauniita kuvia!
    Ihanat kynsilakat kelpaisi myös minulle! Terveisin Anna ansku.saramola@me.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa kuinka hyvä mieli tulee, kun saa hetken puuhata omiaan ;) Kuinka ihanaa se vauvan kanssa oleminen onkaan, niin kyllä oman tilan tarve on edelleen ;) Kiitos Ansku ja ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  12. Ihania värejä! En tiennytkään, mistä korkin väri viestii näissä kynsilakkapulloissa, nytpä on pantu vinkki "korvan taakse".
    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näissä on pieni ero :) Ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista
  13. Ihana arvonta! Ehdottomasti mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  14. IIK, miten ihana arvonta ja mukana ollaan! Mieluusti testailisin noita lakkoja.
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana kivassa arvonnassa:)
    teijako9@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kiva arvonta! Tällaiset pienet jutut tuovat kyllä piristystä väsyneen äidinkin arkeen :) speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! :) Ja väriläiskän harmaaseen syyssäähän!

      Poista
  17. Ihania sävyjä lakoissa! Mukana arvonnassa 😀 myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kauniita sävyjä! Kylläpä kelpaisi päivittää kynnet syyskuntoon. VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Tosi ihana arvonta! Piristystä syyspäivään 😄 Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    VastaaPoista
  20. Mukana kivassa arvonnassa 😄 leena.kaasila@arkjr.fi

    VastaaPoista
  21. Kauniita lakkoja! Mukana ollaan siis arvonnassa 😄 paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti mukana! Kivaa syksyä ja ihania vauvahetkiä teidän perheelle <3 sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ihanaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  23. Mukana arvonnassa. Heleitä syyspäiviä! (vaikka nyt kyllä sataa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ropinakin on kivaa ja rauhoittavaa :)

      Poista
  24. Toinen vastasyntyneen äiti ilmottautuu mukaan arvontaan!
    Erica.candolin@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Meillä ollaan niiiin onnellisia teidän pikku prinsessasta, Annin kanssa ei oikein mistään muusta olla puhuttukaan kun teidän Pullasta ja että pitäisi jossakin välissä tulla käymään <3 IIIISO HALAUS <3
    S-posti on: marimattila1@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olipa kiva löytää sun kommentti täältä! Arvaa kenen kukkakimpun kanssa nää kuvat on otettu ;) Oli niin kaunis! Tulkaahan kylään kun teille sopii, mahdollisimman pian tietysti ;) Halauksia!!

      Poista
  26. Ihanaa vauvaeloa teillä :) Onnea vielä!
    Mukana arvonnassa, pieni hemmottelu ei olisi pahitteeksi itsellekkään tässä elämän vuoristoradassa...
    Anna E.
    anna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti Anna! Ihanaa syksyn jatkoa <3 Toivottavasti ei mitään liian hurjaa vuoristorataa kuitenkaan <3

      Poista
  27. Mukana 😃 jonsku.hanninen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Kyllä se on vauvankin etu, että äiti välillä hemmottelee itseään :)
    Mukana ollaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Ihania sävyjä! Mukana ollaan :)
    Kaikkea ihanaa teille vauva arkeen ♡ Se aika menee niin nopeasti.
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Niin juuri! Vaikka siinä "maitokoneena" toimiikin ei naiseutta ja kosmetiikapurnukoita saa unohtaa! Pitää itseään hemmotella :)
    Mukana siis..
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kauniita sävyjä, arvontaan mukaan!
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista