Viimeisiä hetkiä kahden.

Taas yksi aamu. Nousen ylös ja totean, ettei ollut vielä aika. Kiirettä ei ole, mutta mieli alkaa olla malttamaton ja jännittynyt. Miehellä on joka ilta veikeä ilme kasvoillaan ja tiedän tasan tarkkaan mitä se tarkoittaa - ehkä tänä yönä tulee lähtö? 

Tuskin kumpikaan meistä ymmärtää oikeasti mitä hienoa on edessä. Sitä voi vain haaveilla ja miettiä, ja vähän huolehtiakin. Kumpikin odottaa kaikkea niin paljon. Jopa yöheräämisiä ja kamalaa univelkaa. Ihan sama, hyvä tarkoitus.

Olen saanut paljon vinkkejä, mitä tehdä: Muista levätä, nuku nyt kun vielä voit, mene leffaan, pysy kotona, tee jotain mitä olet pitkään työntänyt tulevaisuuteen, nauti.. Ja minä olen tehnyt niitä kaikkia, mutta eniten olen nauttinut.


Jos raskaus olisi aina tällaista, kun se on minulla ollut, voisin tehdä tämän koska tahansa uudelleen. Olen saanut huomata, että olen onnekas. Niin paljon olisi voinut mennä pieleen jo nyt ja niin paljon voisi olla asioita, jotka harmittaisivat tai tekisivät olosta kurjan. Toisaalta en valita pienistä ja olen tottunut särkyihinkin. Toisaalta pienet vaivat ovat niin sen arvoisia.

Mutta kuitenkin, vasta viikon sisään olen saanut kiusakseni kipua niin, että yöllä kylkeä kääntäessä täytyy irvistää ja kävely onnistuu enää postilaatikolle saakka. Onneksi sitä kohta taas kirmataan ja mennään. Sitten se on vain vähän erilaista, kun ei enää olekaan yksin!

Elämä alkoi olla jo liian samanlaista. Mikäli vaihtelu virkistää-lausahdus kuulostaa liian härskiltä vauvaa odottaessa, niin sanotaanko sitten, että uusi elämäntilanne on enemmän, kuin tervetullut.

Mitään merkkejä ei silti ole havaittavissa, joten ennen sitä ehdin hyvin pestä jääkaapin, siivota piirongin alimman laatikon, leipoa itse leipää, tuijotella sadetta ikkunassa ja jutella pirpanalle, joka selvästi pitää meitä tahallaan jännityksessä.

Tänään 39+1.



16 kommenttia:

  1. Ihana miten sellainen rauhaisa jännitys huokuu tästä tekstistä. Onko hassua, jos käyttää sanontaa tyyntä myrskyn edellä? Sellaisen elämää ihanasti mylläävän myrskyn edellä. :) Tsemppiä tulevaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no tuo on kyllä hyvin sanottu! Siltä kieltämättä tuntuu :) Ja kyllä tähän sen rauhallisen hetken kaipasikin, kun kaikki tärkeä on tehty ja voi vaan rauhottua odottelemaan :) Kiitos!

      Poista
  2. Mun esikoistyttöni syntyi rv39+2, ehkä teidän tekee saman! ;) Ihanan onnelliselta vaikutatte, kaikkea hyvää viimeisiin raskaustunteihin / -päiviin / -viikkoihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Ei tullut tämän päivän puolella, ellei ota pikaspurttia ;) Mutta pian nähdään meneekö vielä päiviä vai jopa viikkoja :) Jännää!

      Poista
  3. Aivan ihana tuo jälkimmäinen kuva! Onnea loppuodotukseen :)

    VastaaPoista
  4. Jänniä aikoja! Iloa ja malttia odotukseen :) ja ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmuisesti! Ihana, kun poikkesit <3

      Poista
  5. Aivan ihania nämä kuvat! :) Tsemppiä tulevaan, jännittäviä aikoja elätte. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän piti ottaa näitä miehen kanssa jo vaikka kuinka monta viikkoa sitten.. niin vaan ei saatu aikaiseksi ja masukin ehti jo paisua :)) Mut onneksi sentään ehdittiin ennenkuin on liian myöhäistä, niin hauska katsella näitä joskus myöhemmin :)

      Poista
  6. Meidän tytär meni kolmatta viikkoa yliajalle, ja voit kuvitella, että pitkiä päiviä elettiin. Vaan odotus palkittiin. Oma lapsi on sellainen asia, että sitä ei voi kuvailla eikä kuvitella etukäteen. Sen tuntee vasta sitten kun saa oman käärön syliin. Se on niin pakahduttavan ihanaa, että ei voi sanoilla kuvata. Nauti viimeisitä päivistäsi täysillä, sillä sen jälkeen se elämä todella muuttuu, mutta vain ihanammaksi <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, voin vaan kuvitella...Se on varmasti tuntunut pitkältä! Meidän Pulla saapui kyllä niin sopivasti vain pari päivää ennen laskettua, joten ei ehditty vielä hermostua odotukseen ;)

      Poista
  7. Upeaa että olet voinut noin hyvin! Mulla vauva painoi hermoa jalasta 4 viikon ajan viikoilla 32-36 ja jalka lähti alta, eikä portaita pystynyt kulkemaan. Onneksi asumme kolmikerroksisessa talossa... :D Oli pitkiä viikkoja! Lopussa helpotti ja kävin yksin päivänäytöksessä leffassa ja näin kavereita, mutta koko ajanhan sitä odotti malttamattomana lopputulosta. Toivottavasti loppurutistus menee yhtä hyvin kuin raskaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :((( Kuulostaapa hurjalta ja inhottavalta. Voin kuvitella, että yksikin kunnon raskausoire olisi vienyt mielialaa rytinällä alas. Olen edelleen tosi ihmeissäni, miten hyvin kaikki meni. Olihan niitä kolotuksia, mutta mikään ei ollut liian kamalaa. Synnytyksestä jäi hyvä mieli enkä saanut traumoja, mitä eniten pelkäsin :)

      Poista
  8. Ihanasti kuvasit odotuksen viime hetkiä ja mieltä kuohuttavia tunteita. <3 Minuakin alkoi jännittää! Toivottavasti pieni ei odotuta meitä liian kauaa! Uuden ihmisen syntymä on niin ihmeellistä ja vavahduttavaa. Se koskettaa ja liikuttaa aina. Kaikkea hyvää teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oli se jännää varsinkin viimeiset päivät, kun koirasta näki, että se aavisti jotain ja toisaalta oma laskettu aika läheni. Lopulta lähtö tuli ihan yllärinä, ei siis mitään kunnon merkkejä, mistä olisi voinut päätellä jotain. Kaikki meni hirmu hyvin <3 Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista