Raskaustesti Vauva-lehden tapaan.

Vauva-lehdessä on vakkaripalstana Raskaustestihaastattelu, jossa tuleva äiti vastaa muutamaan väitteeseen. Ajattelin toteuttaa saman täällä blogin puolella sillä raskauteen liittyvistä ajatuksista kirjoittelu on jäänyt täällä vielä vähäiseksi. Aloitetaan siis helpolla eli valmiilla väittämillä :)

Cherry teki Vauvan raskaustestin viikolla 35+4. Raskaus on sujunut paremmin, kuin ennakkoon ajateltiin eikä tähän päivään mennessä ole ilmaantunut suurempia vaivoja. 

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja. 

Raskausaika on sujunut niin tasaisesti, että olen välttynyt jopa klassisimmilta "oireilta", kuten mieliteot ja ällötykset. Mikään ruoka-aine/-laji ei ole ollut inhokkilistallani enkä ole himoinnut mitään erityistä. Koko raskausajan olen syönyt niin kuin ennenkin, jättäen tietysti raa'at lihat ja kalat sekä muut vähemmän suositeltavat ruoka-aineet vähemmälle tai kokonaan pois.

Alkuraskauden aikaan epäilin jatkuvasti olevani ylipäätään raskaana sillä olin ajatellut, että hajuaistini muuttuu yliluonnolliseksi ja alan himoita pakonomaisesti suolakurkkuja tai muita omituisuuksia. Mitään tällaista en kuitenkaan huomannut ja olin osin jopa hieman pettynyt :D

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.

Aloitin uudessa työpaikassa tammikuun alussa elellessäni raskauden ensihetkiä. Uusi työpaikka ihmisineen ei varsinaisesti innostanut kertomaan raskaudesta alkuvaiheessa ja hieman jännitin myös sitä, miten raskauteen siellä suhtauduttaisi. Eräs työtoverini oli viimisillään raskaana ja seurailin sivusta, miten häneltä kyseltiin raskaudesta ja järjestettiin läksiäisjuhlia. Olisi tehnyt tosi paljon mieli jutella aiheesta, mutta en halunnut paljastaa raskautta kellekään.

Masu alkoi kasvamaan kunnolla vasta raskauden puolivälissä, joten periaatteessa sen puolesta olisin pystynyt välttelemään kertomista hyvinkin pitkään. Olin kuitenkin joutunut hakemaan sairaslomaa uupumukseen kevättalvella ja sairaslomatodistuksessa luki sana "raskaus". Taisin olla viikolla 16, kun kerroin asiasta esimiehelleni puhelimessa.

Myös työvuorolistantekijä oli hämmentynyt sillä olin kovaan ääneen toitottanut, miten haluan tehdä mahdollisimman paljon yövuoroja, joita rakastan. Sitten kun yhtäkkiä kieltäydyin niistä kokonaan, oli asioiden yhdistely ollut aika helppoa ;)
Hassuinta oli kuitenkin se, että osa työkavereistani (joita lähes päivittäin näin) ei tiennyt raskaudestani edes sillä viikolla, kun jäin töistä kesälomille :D


Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

Mietin monesti etukäteen miltä raskaus mahtaa tuntua ja millaisia ajatuksia vartalon muuttuminen minussa aiheuttaa. Kaikki kävi nopeasti, mutta kuitenkin niin pikkuhiljaa, että vartalon muuttuminen ei ole aiheuttanut minkäänlaisia kriisejä. Olen aina ollut hoikka ja pienirintainen, joten erityisesti ylävartalon hienoinen "kohotus" oli kovasti mieleeni ;) Sainhan sen ikään kuin iloisen asian sivutuotteena ja pääsin uudistamaan bikinivarastoani, joka oli isomman poven kanssa huomattavasti hauskempaa!

Mikäli olisin lihonut raskauden aikana enemmän, olisi ajatukseni saattaneet olla täysin päinvastaisia. Jostain syystä kilot eivät ole kuitenkaan minuun tarttuneet ja olen näille viikoille saakka välttynyt turvotuksilta ja muilta ikäviltä vaivoilta. Raskausarpia minulla on ollut ennestään jonkin verran lantion seudulla, mutta en ole varma ovatko nekään lisääntyneet. Tässä vaiheessa elämää on jo tullut vastaan suurempiakin vastoinkäymisiä, kuin harmittomat raskausarvet vaatteiden alla piilossa :)

Raskausaikana pukeutuminen on ollut aivan ihanaa ja helppoa. Ostin heti masun kasvettua muutamia mammavaatteita, joilla olen pärjännyt hyvin ja tuntenut tyylini säilyneen entisellään. Olen nauttinut makkarankuorimekkoihin pukeutumisesta (mikä ei varmaan enää koskaan tule onnistumaan :D) ja kasvavan vatsani korostamisesta. Samaan aikaan olen tosin vaivautunut vatsani koosta puhuttaessa, mutta itse raskauden näyttäminen muille ei ole ollut ongelma sen jälkeen, kun pääsin töistä pois. Olen tuntenut itseni itsevarmaksi ja kauniiksi ja kuullut ihania, kauniita kommentteja ulkomuodostani, jotka ovat omalta osaltaan auttaneet raskaudesta nauttimisesta.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista. 

Raskauden todentuminen oli hämmentävää aikaa enkä osannut ensin pelätä mitään. Vasta ensimmäiseen ultraan mennessä sain päähäni kauhuajatuksen, ettei vatsassani ainakaan vauva kasva ja koko juttu oli vain pelkkää unta. Pulssi ei ole varmasti koskaan ollut niin kova, mitä se hetkeä ennen ultralaitteeen masulle laittamista oli. Helpotus oli valtava, kun ruudulla ihan oikeasti näkyi pieni ihmisen taimi.

Kevät meni pääosin väsyneenä ja yritin vain jollain konstilla selvitä päivästä toiseen. Työni oli hyvin raskasta ja työmatkat veivät päivästäni 2-3 tuntia - olisi ollut raskasta ilman raskauttakin. En meinannut jaksaa edes puhua töistä tullessani, saatika nähdä ketään. Murehdin lähinnä työoloja ja sitä, että lääkärissä kertomaani ei otettu todesta vaan minulle tarjottiin jopa masennuskorttia. Tupakansavussa ja epähygieenisissä oloissa työskennellessä masennus ei varmasti ollut oikea sana, mutta huoli tarttuvista taudeista ja vauvan hyvinvoinnista oli kova.

Suurin pelkoni liittyy kuitenkin loppuhuipennukseen ja siitä syystä olen käynyt useita kertoja puhumassa asiasta. Toivon kovasti, että kohdallani tapahtuu ihme ja selviän kaikesta ilman traumoja. Ainakin olen saanut todella hyvän avun ja tavannut ihan huippuja ammattilaisia.

Itkeskelen katsoessani televisiota.

Olen aina ollut kovin itkuherkkä oli kyseessä mikä tahansa asia. Silmäni eivät pysy kuivina häissä eikä liikuttavaa elokuvaa katsoessa. Pääsin hyvin pitkälle ennen kuin huomasin, että pientä lisäherkistymistä on saattanut raskauden vuoksi tapahtua. Vasta kesällä siinä 25-30 viikkojen tienoilla alkoivat silmäni vuotaa tavallista runsaammin. Pari kertaa olen pahoittanut mieleni myös muista jutuista ehkä herkemmin, kuin tavallisesti, mutta toisaalta olisin saattanut niitä surra muutenkin.

Tiedämme lapsen sukupuolen.

Meillä ei ollut aikaisemmin sen suurempaa varmuutta asiasta sillä Pulla piti jalat ristissä kaikissa ultrissa eikä suoraa kuvaa saatu oikealta alueelta. Samassa sairaalassa ultrattiin myös ystäväni ja hänen kohdallaan ei suostuttu edes arvuuttelemaan kumpi tulokas mahtaisi olla. Siinä mielessä uskalsimme hieman iloita, kun kaksi eri henkilöä tarjosi meille tyttöveikkausta, vaikka lisäsivätkin heti perään, etteivät laita päätään pantiksi.

Suurin osa hankkimistani vaatteista on selvästi tyttömäisiä, joten siinä mielessä olisi helpompaa, kun tyttöarvaus pitäisi paikkansa. Itselläni ja miehelläni (sekä myös vaarilla) on ollut alusta asti hyvin selvä tunne, että tulokas on tyttö. Muutamat tuttavapiiristäni ovat kuitenkin pelotelleet, että tyttöarvaus olikin kääntynyt pojaksi vauvan tupsahtaessa maailmaan.

Olisin kovasti halunnut mennä yksityiselle ylimääräiseen ultraan, jossa sukupuolen olisi pystynyt selvittämään paremmin, mutta rahaa on mennyt kaikkeen niin mahdottomasti, että jätimme sen lopulta laskuista. Ajattelin, että sillä kahdellasadalla eurolla voin ostaa niitä poikien vaatteita, jos nyt niin hassusti pääsisi käymään :)

Lopulta, itse asiassa tänään, saimme jälleen kerran nähdä Pullan ultran ruudulla ja nyt kolmas lääkäri (kaikista aikaisemmista poiketen HALUSI kertoa meille sukupuolen) sanoi, että koska pojan merkkejä ei näy, niin tyttöä hänkin veikkaa. Tämän jälkeen uskalsimme olla jo lähes satavarmoja, että neiti sieltä on tulossa ja voin ehkä huokaista hankintojen suhteen ;)

Mummot ohittavat minut suojatiellä. 

Eivätpä muuten ohita. Olen edelleen melkein yhtä kova kävelemään, kuin ennen raskautta eivätkä kolotukset tai kipuilut ole juuri vaivanneet. Liikuntaa minun olisi tosin pitänyt harrastaa hurjan paljon enemmän koneella istumisen vastapainoksi. Keväällä liikunta ei käynyt mielessäkään väsymyksen vuoksi ja kesällä on sitten ollut niin paljon kaikkea muuta. Olen yrittänyt sentään joitain kertoja käydä kävelyllä ja yleensä kaikki on sujunut hienosti. Viime aikoina supistelut ovat lisääntyneet jonkin verran ja vatsa saattaa kovettua heti lenkin alussa, joten olen välillä hiljentänyt tahtia.
Pitkät päivät kaupungilla ovat jo liian raskaita eikä kovin montaa asiaa jaksa hoitaa samalla vauhdilla, kuin ennen. Mummot olen kyllä edelleen ohittanut ;)


Olen stressaantunut imetyksen onnistumisesta. 

En ole stressaantunut imetysasioista tässä vaiheessa laisinkaan. Kyseessä on asia, jolle en käsittääkseni ihan hirveästi voi itse tehdä, mikäli maitoa ei jostain syystä lähde herumaan. Ensimmäisen eikä kymmenennenkään yrityksen kohdalla ei tietenkään pidä luovuttaa ja asioista on hyvä lukea etukäteen sekä ottaa kaikki apu vastaan, mitä saa, mutta olen sitä mieltä, että asiat joko sujuvat tai sitten eivät suju. Olen ymmärtänyt, että äidinmaidonkorvike on nykyään laadukasta eikä sen käyttö ole mielestäni millään lailla tuomittavaa, vähempiarvoista tai huono asia.

Mikäli imetys ei jostain syystä luonnistu, mietimme sitten miten asian kanssa edetään. Etukäteen sitä on aivan turha surra!
Jos jollakulla on oma mielipiteensä asiasta äidinmaidonkorvikkeiden kohdalla, niin luultavasti annan mennä toisesta korvasta ulos sillä jokainen äiti tekee parhaansa ja harvoin kukaan sen parempaan pystyy.

Tiedän miten haluan synnyttää.

Asioita on käyty niin paljon läpi ja sen verran useasti olen tapahtumasta lukenut, että kyllä jonkinlainen mielipide on matkan varrella syntynyt. Sopivasti suunniteltu ja valmistauduttu on tässä kohtaa luultavasti se paras tie kohti synnytystä. Kun ei ole liian kankeita kaavoja, mutta ei olla heittäydytty sillekään linjalle, ettei asia kiinnosta laisinkaan, on kaikki voitava tehty suunnittelun kannalta. Olen melkoisen lääkevastainen ihminen, mutta taivun niihinkin pakon ja kivun edessä, joten muutaman viikon päästä nähdään millainen cocktail lopulta kohdallani keitellään.

Painoni on noussut: Raskausviikolla 35+4 painoa on kertynyt noin 6-7 kg.

Nukun vuorokaudessa: Huonosti. Heti raskauden alusta lähtien uni ei ole riittänyt tai olen herännyt keskellä yötä moneksi tunniksi. Koko kevään ja kesän olen noussut klo 5-7 välillä, joten päivisin on ehtinyt puuhailla vaikka mitä väsymyksestä huolimatta!

Arvelen, että lapsemme syntyy raskausviikolla: 40+2, näin kirjoitin eilen vauvakutsuilla omaan lappuuni, kun arvuuttelimme syntymäpäivää. Vaikea sanoa, kun mitään tuntemusta asiasta ei ole, mutta ihan vielä ei tarvis tulla, jotta ehdin hoitaa asiat loppuun ;)

Kutsumme lasta: Pullaksi. Se ei tarkoita "pullat uunissa", kuten jotkut luulevat. Meillä kaikkia kutsutaan Pulliksi vähän vaihtelevasti Vilmasta lähtien :D


1. & 3. kuva Michaela Egger






14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus tämä :) Onnea loppuraskauteen!
    Missä olet töissä jos tupakansavua ja yövuoroja? Ravintola-alalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos pidit! :) Ja kiitos toivotuksista.
      Olen mielenterveystyössä/-alalla, joten siinä mielessä tupakkaa ja savuja on vähän vaikea vältellä. Paikasta riippuen toki. Edellisessä työpaikassa asia oli vähän paremmin järjestetty ja nykyisessäkin sain siirron parempaan pisteeseeen kun toin huoleni ilmi, mutta silti oli se aika hankalaa monen asian kannalta.

      Poista
  2. Kaikkein helpoimmalla ensisynnytys menee kun antaudut täysin ammattilaisten käsiin ja unohdat kaiken mitä olet synnytyksestä tähän asti lukenut :). Jokainen synnytys on uniikki ja siihen ei oikein voi opiskella etukäteen. Suomessa on parhaat osaajat synnytyksesi tueksi. Tsemppiä teille, kaikki menee varmasti hyvin ja hetken päästä synnytystarinanne on lempikertomuksenne, jota jaksatte muistella lämmöllä uudestaan ja uudestaan. Kivutonta se ei tietenkään täysin ole, mutta epiduraali lieventää paljon.. Ja jokainen nipistys jonka tunnet, tuo vauvelia lähemmäksi teitä. Eli tässä tapauksessa - synnytyksessä - kivusta voi myös vähän yrittää iloitakin :) -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä onni syntyä itse Suomeen ja synnyttää täällä. Tuntuvat olevan pääosin ihan oikeassa ammatissa, mitä olen tässä näitä henkilöitä tavannut :)
      Kaikki tietysti lähtee synnyttämään omista lähtökohdistaan ja minullakin ne omat juttuni, mistä on juteltu ja mille ei voi oikein mitään. Siinä mielessä olen hieman eri mieltä sinun kanssa, että kokonaan en heittäytyisi kenenkään armoille (vaikka niin saattaa kivuissa käydä) vaan ottaisin asioista selvää sillä puolestani ei kukaan voi tiettyjä asioita tehdä. Eilenkin lääkäri sanoi moneen kertaan, että tämä on SINUN synnytys, ei kenenkään muun, joka on huoneessa.
      Toivotaan, että kaikki menee hyvin! :)

      Poista
  3. Olipa kiva postaus! Kaikkea hyvää loppuraskauteenkin! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, siulla on kyllä kaunis raskausvatsa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Milla <3 Koskahan me taas törmättäisi? :) Ihanaa kesän jatkoa <3

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tuntemuksistasi raskauden aikana :) Ihastuttavat yhteiskuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :) Pitää vielä kirjoitella vähän laajemmin koko ajasta, jos vaan ehdin..

      Poista
  6. Onnea ja kaikkea hyvää! Millä objektiivilla kuvat on otettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Omani otin Canon 50mm f/1.2, Michaelan kameraa en tullut katsoneeksi :)

      Poista
  7. Tsemppiä loppuraskauteen!! Synnytystä ei kannata kauheasti stressata etukäteen. Lopputulos on kuitenkin kaiken sen kivun ja vaivan arvoinen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta josko se menis mukavasti ;)

      Poista