Babyshowerit.

Viikko sitten sunnuntaina oli aivan ihanan erityinen päivä sillä sain suuren osan ystävistäni tänne meille viettämään babyshowereita! Kaikki eivät tietenkään kesäkiireiden lomassa koskaan pääse paikalle, mutta olin niin otettu, että näinkin moni sai kalenteriinsa raivattua tilaa. Muutamia babyshowereita järjestelleenä oli ihan epätodellista olla nyt keskipisteenä oman masun kanssa :) Tuntuu, että vielä näin viimeisellä kuullakin olen joka päivä yllättynyt, mistä tuo kumpu on tuohon ilmestynyt ;)


Oma osuuteni juhlista oli salaatin teko, kattaus ja pienet koristelut. Salaatiksi valitsin kesäisen mansikka-mozzarellan ja seinälle ripustin valkoisia honeycombseja, joita olin jo aiemmin tilannut tulevia juhlia varten.

Näitä Clasun pillillä varustettuja lasipurkkeja jonottelin varmaan pari kuukautta. Ne loppuivat keväällä joka paikasta, mutta ilmestyivät kaupan hyllyille juuri sopivasti heinäkuun lopussa. Kannet otin kattausta varten pois ja pillitkin vaihdoin enemmän teemaväreihin sopiviksi. Vieraat saivat lasipurkit mukaansa kotiin lähtiessä sillä minä en sentään noin montaa itse tarvitse :)

Serveteistä taittelin vaaleanpunaisia mekkoja ruokapöytään. Pienet yksityiskohdat ovat aina kivoja näperreltäviä ja voin tehdä näistä vielä erikseen postauksen, jos haluatte.


Sain myös aivan ihania lahjoja, kuten ilmapalloja ja vaippakakun! Se oli iso, salainen toiveeni, koska minusta vaippakakut ovat niin suloisia. Näin jopa painajaista, että se jäi saamatta, voi jestas, että on muuten välillä ollut omituisia unia mitä raskausaikaan tulee!

Ihana Elisabete oli kakun valmistanut perheensä avustuksella ♥ ♥ ♥
En olisi uskonut, että kakku oli tekijänsä ensimmäinen!! En ole raaskinut sitä edes purkaa vielä, mutta kohta sen sisällölle voi jo tulla käyttöä.
Tosi hauskoja muitakin lahjoja sain, kuten suklaata, sukkia, vauvanlelun, imetysteetä, magnesiumhiutaleita.. Ihan kun olis ollut jouluaatto! ♥





Kakku oli ihan mahtava! Ystäväni ystävä tekee näitä kuulemma kotosalla ja täytyy sanoa, että kovin on lahjakas tekijä kyseessä :) Tämän herkun jälkeen ei paljon makeahammasta kolkutellut, nam!


Loppuajasta keräännyttiin olkkarin pöydän äärelle askartelemaan. Tytöt arvailivat vauvan synttäripäivää, kokoa, pituutta ja mitä piirteitä hän keneltäkin perii ;)
Ensimmäiseen synttäripäiväarvaukseen on enää reilu kaksi viikkoa. Saas nähdä kuka arvaa parhaiten! Näistä tulee niin kiva muisto Pullalle ja varmaan saa hihitellä näille isompana moneen kertaan.


Kiitos vielä tätäkin kautta ihanat ystävät, kun pääsitte paikalle ja näitte paljon vaivaa! 
Toivottavasti nähdään taas pian. Pus!




4 kommenttia:

  1. Awws, ihania kuvia ja ihanat juhlat kuullostavat olleen! :) Myö pidettiin tämän vuoden alussa miun isosiskolle yllätys- Babyshowerit, oli todella mukavaa ja siskokin tykkäsi yllätyksestä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aivan ihanat juhlat! Ensinnäkin ystäviä näkee ihan liian harvoin ja vielä harvemmin yhdessä koossa. Toisekseen onhan se erityinen hetki olla babyshowereiden keskipiste <3 Synttäreitä ja juhannuksia tulee, mutta ei enää koskaan esikoisen babyshowereita!

      Ihana yllätys oli varmasti siun siskolle <3 Onhan se liikuttavaa, kun toiset järjestää jotain kivaa selän takana :)

      Poista
  2. Oi miten ihana tunnelma teillä on ollut. Ja sait aivan ihania lahjojakin, wow! Oikein paljon halauksia ja tseppiä loppumetreille. Pian saat syliisi ihanan tuhisevan käärön ja se on onnea se. Voin yhden tyttölapsen äitinä sanoa, että mikään... siis EI mikään ole maailmassa sen ihanampaa kuin oma lapsi, kaikkina ikävuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka <3 Ollaan nautittu näistä viimeisistä hetkistä ihan ajatuksella. Onneksi kaikki "pakollinen" on taaksejäänyttä ja nyt voi hyvin rentoilla päivän vaikka terassilla auringossa ilman huolen häivää. Sitä odotin koko kesän :))
      Ihana kuulla <3 Uskon, että tästä tulee mahtava syksy ja kaivattua muutosta elämään muutenkin!

      Poista