Viimeistä vaille lomalla.

Ihan mieletön fiilis jo nyt kaksi työvuoroa ennen lomaa! Edessä on niin mahtava kesä, ehkä yksi elämäni parhaista. Kesäkuun, heinäkuun, elokuun, eikä edes syyskuun jälkeen tarvi mennä töihin, mikä tuntuu aivan uskomattoman hienolta. Kevät on ollut niin raskas työn johdosta, että heitän rispaantuneet työsandaalit kaaressa roskiin keskiviikkona klo 15:30 ;)

Viimeisten viikkojen aikana on pitänyt ehtiä tehdä kaikenlaista, kuten löytää bikinit, ostaa vara-arskat, lyhentää kesämekkoa, käsitellä valokuvia, penkoa kesävaatekasaa (ja todeta, että mikään ei enää mahdu päälle), pohtia lomalukemista, järjestää Vilman hoitoa, siivota.. Ja mikä parasta, suunnitella Kroatian matkaa!

Odotan lomareissuamme innokkaasti ja säälin vähän miestä, joka joutuu perässäni juoksemaan monta päivää. En nimittäin todellakaan aio maata missään altaalla vaan nähdä maisemia ja ihastella kristallin kirkasta vettä kameran linssin läpi :)
No, ehkä mies saa minut sidottua bikininnaruista hetkeksi rantatuoliin (sitä varten olen varannut mukavan kirjan ajankuluksi), mutta muussa tapauksessa reissulistalla on ainakin Hvar, Split, Plitvicen kansallispuisto ja toivottavasti myös Dubrovnik. Bracin saarta kiertelemme varmasti useaan otteeseen sillä hotellimme sijaitsee niinkin mukavassa paikassa. Kuulostaa jo nyt pahasti siltä, että Kroatiaan on päästävä toistekin :D


Onneksi muutama hoidettava asia on jo ruksittu pois tehtävälistalta. Olen ostanut bikinit muistaakseni viimeksi Australiassa vuonna 2009... Joten oli jo aikakin päivittää. Raskaus on tuonut pientä, mukavaa turvotusta myös yläkroppaan, joten tällä kertaa sentään on jotain mitä bikineihin mahduttaa. Ostin heti kolmet iloisen väriset, kun niin innostuin. Eiköhän näillä yksi loma ja kesä pärjätä hienosti :)

Kynnet vielä odottavat lakkausta ja ihollekin olisi hyvä saada pientä keinorusketusta. Sitten tarvii enää miettiä lomalle lähtevät asusteet. Säätiedotus lupaa ihan mukavia lukemia..

Jos joku sieltä ruudun toiselta puolelta on poikennut Kroatiassa, 
niin kuulen mielelläni kaikenlaisia vinkkejä :)

* Acon tuotteet + kynsilakka saatu blogin kautta


12 kommenttia:

  1. Kroatia kuulostaa mahtavalta! Olin siellä huhtikuussa viikon reissulla, joka on vielä hyvin tuoreessa muistissa :)
    Yritän tähän kirjata joitain matkavinkkejä..
    Lensimme Splitiin ja kiersimme rannikkoa (Trogir, Sibenik, Zadar) sekä vierailimme Krkan, Paklenican ja Plitvicen kansallispuistoissa. Dubrovnik jäi tällä erää väliin, koska oli täysin eri suunnassa. Myös Plitviceen on Splitistä jonkin verran matkaa, vuokra-autolla muistaakseni lähemmäs kolme tuntia. Krka on jokseenkin samantyyppinen (upeita vesiputouksia) ja Paklenica taas hieno vuoristopatikonnin kohde.
    Ehdottomasti kaikki kansallispuistot olivat vierailun arvoisia, jos vaan tykkää kauniista maisemista ja patikoinnista.
    Bracin saari ja ylipäätään Kroatian saaristo on uskoakseni myös upea, valitettavasti oma aikataulu ei vain siihen tällä erää riittänyt.
    Split oli hieno, mutta mielestäni pitkälti päivässä nähty - mm. vanha kaupunki (hyvät näkymät kellotornista) sekä Marjanin kukkula. Splitin lähellä (tai oikeastaan lentokentän lähellä) sijaitsee Trogirin kaunis pieni vanha kaupunki. Sibenik ja Zadar olivat myös sympaattisia, mutta eivät välttämättä reissun vetonauloja, jos valintoja täytyy tehdä.
    Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos pitkästä ja ihanasta kommentista! Kuulostaa todellakin siltä, että Kroatiassa riittäisi nähtävää :) Niin ja puhumattakaan, jos haluaisi poiketa vielä Bosnia-Hertsegovinan puolella kääntymässä. Ehkä joku toinen kerta tehdään autolla pidempi reissu :) Meilläkin Dubrovnik jää ihan eri puolelle, kun nää muut, joten helposti se on se eka mikää tippuu kyydistä. Olen vaan ihan varma, että tykkäisin siitä! Aika näyttää mitä ehditään. Saarelta kun ottaa aina oman aikansa poistua. Se helpottaa, jos Splitissä ei tarvitse kauaa pyöriä :)

      Poista
  2. Oiiih, Kroatia ja teidän reissusuunnitelmat kuulostaa täydellisiltä! Ihanan aurinkoista lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!! Odotan innolla! :)) Ihanaa päästä reissuun, kun sitten voi tovi mennä, ettei päästä mihinkään.

      Poista
  3. Kuulosta ihanalta. Ei muuta kuin upeaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka <3 Toivotaan rentoa lomafiilistä ja hyviä ilmoja :)

      Poista
  4. Oikein ihanaa reissua ja vapaata, ootkin jo tainnut päästä lomalle kun tätä viestiä naputtelen :) Kroatia kiinnostaa kovasti reissukohteena, joten jään innolla seuraamaan reissukuulumisia!

    Antoisaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lora! Juurikin ekaa lomapäivää viettelen :) Maistuu ihan hyvälle!
      Kroatiasta toivon saavani paljon kuvia, joita sitten täälläkin näyttää ja kertoa matkakuulumisia!

      Poista
  5. Ooh, Kroatiaan on täälläkin suunniteltu matkaa, joten mielenkiinnolla odotan lomaterkkuja sieltä suunnilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kroatia on nousussa ja moni on pitänyt maasta kovasti. Odotan innolla :)

      Poista