Syksyinen sydänhaaste.



Sain pitkästä aikaa haasteen ja ajattelin, että tällä kertaa sen myös toteutan. Voi apua, miten huono olen niiden kanssa ollut viime vuosina, ihan hävettää :((

Tämänkertainen haastis tuli Tarulta ja se käsittelee syksyisen mukavia asioita. Tarkoituksena oli listata niitä juttuja, jotka tekevät syksystä juuri niin ihanan vuodenajan, kuin se onkaan. Vielä ehdin juuri ja juuri haasteen toteuttaa, sillä ihan muutaman päivän päästä alkaa jo marraskuu. Se lasketaan minusta jo talveksi. 


Ajatukseni oli mennä Vilman kanssa metsään ottamaan jotain nättejä, sateenkaaren väreissä kylpeviä kuvia postauksen täytteeksi ja kyllähän me mentiinkin. Harmi vaan, että meidän metsä oli jo pari viikkoa sitten ihan kuollut. Ruskeaa ja vihreää vaan jokapuolella, polut ihan mäskiä ja kauhean masentavan näköistä :)) Mutta ei se meitä haitannut, kun oli noinkin hurmaava malli mukana. Aurinkokin pilkahti mukavasti tuoden edes jotain eloa mukanaan näihin otoksiin.




❤ kynttilät ❤ lyhdyt ❤ sade ❤ ruska ❤ villasukat ❤ Vilman ilonen temmeltäminen 
❤ joululahjalistan miettiminen ❤ usva pellolla ❤ hyvät sarjat ❤ omput ❤ marjat ❤ sienet 
❤ vieläkin pirteä lehtikaali omassa puutarhassa ❤ pakuritee ❤ välikausitakit ❤ paksut huivit 


Sellainen on minun syksylistani. Voipi olla, että kesä tuo enemmän sydämiä tullessaan, mutta jokaisessa vuodenajassa on ehdottomasti ne omat parhaat juttunsa!

Kiitos Taru ❤




12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia olet saanut otettua...ei näytä metsä kuolleelta!! Ekassa kuvassakin aivan kuin varvuissa valkoisia kukkia, tuossa Vilmuskan vieressä! Heinäkuva myös kaunis, ja valo tulee mukavasti esiin kuvissasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tässä olikin ne vähäiset värit, mitä löydettiin...kanervan punainen ja heinikon keltainen :)) Mutta kaikkina muina vuodenaikoina sanoisin, että tuolla meidän metsässä on kyllä tosi kaunista! Kunnon lumikelejä odotellessa <3

      Poista
  2. Voi tuota ihanaa, suloista, vekkulia Vilmaa!!! Sydämmeni sulaa joka kerta onnesta kun näen hänestä kuvia (ja ikävä iskee samalla omaa edesmennyttä Westietäni). Hän on niiiiiiiin suloinen <3! Ihania kuvia olit saanut metsästä Vilman lisäksi. Tuo kuva heinistä ilo ihanan herkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana ikifani siellä huutelee :) <3 Pääsin Vilmuskan irti siksi aikaa kun otin kuvia ja se oli kyllä niin onnellinen! Mutta tosi kiltisti seurasi kokoajan perässä eikä lähtenyt hajujen perään. Mamman mussukka <3

      Poista
  3. oi kuinka ihana suloisuus <3 Koirakuume kasvaa ja kasvaa.
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru!
      Vilmuska se osaa kyllä hurmata kenet tahansa pelkällä olemisellaan. Ihan on kissaihmisetkin kääntyneet koiraihmisiksi sen tavattuaan :D Söpöläinen <3

      Poista
  4. Voi jestas miten KAUNIITA kuvia. Hurmioiduin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! <3 Oliskohan söpön mallin ansiota :)

      Poista
  5. Voi miten ihanat sydämet sielläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Syksyssäkin on ne hyvät puolensa :)

      Poista