Hyvän viikon turinoita.




Tämä viikko on ollut kertakaikkisen hieno - uskallan sanoa niin, vaikka sitä on vielä pari päivää jäljellä :)

Alkuviikko sujui tiukasti yövuoroissa, joista pidän todella paljon. Öiden aikaan ei yleensä ehdi mitään muuta järjellistä puuhailla, joten ne sujuu enemmän tai vähemmän pimennossa. Oikeastaan kukaan muu ei varmaan mun yövuoroista pidäkään, kuin minä itse. Mua on silloin hankalaa saada kiinni, en ehdi nähdä ketään, en ole juurikaan kotona, Vilman lenkit hoituu melkein kokonaan miehen kautta, kuvahommat jää tauolle.. Mutta siitä kaikesta huolimatta jos on niinkin yökukkuja, kuin minä, on valvominen rahaa ansaitsemalla vain ihan huippukivaa.

Vilma on myös parantunut aivan hämmentävän hyvin parin viikon takaisesta koettelemuksesta. Muutaman päivän se oli aivan lääketokkurassa, koska oli saanut sairaalasta varmasti yhtä sun toista droppia. Antibioottikuuri ja kipulääkkeet pyörittivät myös kotiarkea, mutta lopulta jätettiin ihan omin päin vahvempi kipulääke kokonaan sivuun. Se aiheutti Vilmuskalle selvästi huonon olon ja siitä tuli hieman omituinen siitä syystä, että lääke sekoitti sen päätä entisestään. 


Kiva, nyt kaikki luulee, että mä oon poika..


Pitkä vajaan 15 sentin haava masun puolella oli hurjan näköinen ja neidiltä oli myös ajeltu paljaaksi etutassuista pienet alueet sekä tietysti koko masu leikkauksen vuoksi. Saimme kaulurin kotiin sitä varten, jotta Vilma ei nuolisi leikkaushaavaa, mutta tiesimme miehen kanssa, että sen käyttö tulisi olemaan aivan toivotonta. Mies keksikin hyvän ratkaisun ja teki vanhasta Marimekon paidastaan Vilmalle uuden saikkubodyn :D Ei ollut Vilma mielissään tuosta paidastakaan, mutta uskoteltiin sille, että kyllä se näistä kahdesta vaihtoehdosta mukavammalta tuntuu!

Vilman kotiuduttua sitä ei tietenkään voinut jättää juurikaan yksin kotiin. Ihan siitä syystä, että pelättiin kaikki tuleeko leikkauksesta joku jälkikomplikaatio ja tietysti sen takia, että Vilman touhuja piti joka tapauksessa pitää silmällä kokoajan. Pari kertaa kun silmä vältti, se oli saanut tuon bodyn päältään pois. Ei todellakaan tajuta miten se sen teki, koska joka kerta kiristettiin sitä entistä tiukemmin ja sidottiin siihen uusia naruja. Onneksi haavaside oli joka tapauksessa paikallaan eikä mitään haavereita sattunut. Äiti tuli myös meille asumaan hetkeksi, jotta päästiin miehen kanssa töihin. 


Pissareissut hoidettiin omalla pienellä pihalla, koska alussa Vilma oli niin heiveröisessä kunnossa, ettei sitä voinut tuonne muiden koirien sekaan yleisille paikoille päästää. Muutaman päivän jälkeen se sanoi mulle, että haluaisi mennä ulos ottamaan aurinkoa, joten levitin sille viltin pihalle ja siellä se nökötti lämmöstä nauttien ihan kaikessa rauhassa. Kertakaikkiaan hellyyttävä tapaus, vaikka itse sanonkin.

Voimien karttuessa se halusi kävellä meidän postilaatikoille, jotka sijaitsevat aivan pihan portilla. Sinne se istui postilaatikkojen vierelle katselemaan "suuren maailman" touhuja ja nuuskimaan muiden koirien hajuja. Vielä ei uskaltanut lähteä sen pidemmälle, mutta päivien vieriessä eteenpäin myös Vilma rohkaistui ensin viisi, sitten kymmenen metriä omasta pihasta pois.


Ei mennyt kauaakaan, kun meidän piti jo alkaa suorastaan hillitsemään sen vauhtia, koska Vilma ei näyttänyt olevan enää moksiskaan koko toimenpiteestä. Pitkään aikaan ei annettu sen hypätä sohvalle, ettei se tekisi mitään äkkinäisiä liikkeitä, mutta heti kun mies oli nukahtanut sohvalle pitkän työpäivän jälkeen ja sohvatyynyt olivat hieman huonosti aseteltu, oli Vimputti päättänyt pompata viekkuun. Kerran sillä ei vauhti riittänyt ja se paiskautui suoraan haavan kanssa päin sohvan reunaa, mutta onneksi meillä on tosi pehmeä sohva. Teki kyllä vähän pahaa sen puolesta :(

Alussa ruoka ei maistunut ollenkaan ja vettä se ei suostunut juomaan yhtään. Koska lääkitys oli kova ja jonkin asteista kuivumista oli tapahtunut jo ennen leikkausta, oli Vilmaa tietysti pakkojuotettava. Löydettiin kaapin perältä pieni muovinen lääkeruisku (ilman neulaa), johon vedettiin muutama milli kerrallaan vettä. Katsottiin netistä mikä on tuon kokoisen koiran minimi nestetarve ja jaettiin määrä vuorokaudelle. Kyllähän niitä ruiskuja sai sitten lykkiäkin, mutta onneksi Vilma tajusi pian mistä on kysymys ja se lähestulkoon odotti sen pikku juomahetkiä :D Laitettiin myös vesikippoon hieman tonnikalaa, jolla saatiin se pari kertaa huijattua juomaan oikein kunnolla. Vilma on ollut pennusta asti todella huono juomaan, joten tässä oli aika kova työ. En tajua miten mies jaksoi tehdä tuota muutaman yön peräjälkeen. Maattiin kaikki yöt olkkarissa, kuka sohvalla, kuka lattialla. Valot oli päällä, jotta nähtiin juottaa ja seurata Pampulan vointia. Minä nukahtelin väkisin ja monesti heräsin miehen touhuihin. Tulin kyllä miettineeksi, että hullun hommaa olisi pienten lasten kanssa, kun en totaalisesti enää pysynyt hereillä.. Tosin silloin toisen ei sentään tarvitse käydä töissä :)


Tänään Vilmalla oli tikkien poisto läheisellä eläinlääkärillä ja hoitaja kehui moneen kertaan miten hyvin meidän koiruli on parantunut haavaa myöden. Kaikki on siis mennyt hienosti sen kamalan paripäiväisen shokin jälkeen. Jossain vaiheessa käytetään koiruli vielä verikokeissa, jotta nähdään, että arvot on varmasti kunnossa. Hoitajan mukaan sillä ei ole kiirettä, mutta oman mielenterveyden vuoksi haluan ne kokeet otattaa.

Myöhemmin Vilma on jo syönyt ihan normaalisti ja lenkkeilykin luonnistuu vanhaan malliin. Eipä se ole koskaan mikään juoksukoira ollutkaan, vaan lähinnä tykkää nuuskutella ja haaveilla tuossa lähikaduilla niin, että harvoin kovin kauaksi edes pääsemme.

Nyt siis näyttää siltä, että selvisimme säikähdyksellä ja Vilma tulee täysin kuntoon. Me ollaan tietysti rapsutettu sitä ekstramäärä ja paijausta se on kyllä itsekin kaivannut. Siinä vaiheessa, kun Vimpula alkoi paijata takaisin, tiedettiin, että pahin on jo ohitse :)





Se, mitä muuta mukavaa tämä viikko on pitänyt sisällään, on muun muassa ihan superihanat uutiset mitä eilen sain kuulla! Ystäväni tuli katsomaan ottamiani vauvakuvia ja esitti samalla kysymyksen tulisinko hänen tyttärensä kummiksi! Vai että tulisinko - tietysti! Olen äärimmäisen innoissani asiasta, koska en ole vielä koskaan ollut kenenkään kummi :) Nyt täytyy ihan perehtyä, että mitä kaikkea se pitääkään sisällään, huii onpa jänskää :) Tässä täytyy selkeästi alkaa miettiä ristiäislahjaa, onko hyviä ehdotuksia? ;) Myös Vilma oli pienestä vauvasta aivan huisin innoissaan ja antoi märkiä pusuja sille minkä ehti 


Eihän ne hyvät jutut siihen suinkaan loppuneet, sillä posti toi eilen jotain melkoisen odotettua. Instaa seuraavat siitä jo saivatkin esimakua, mutta varmasti tuo herkkupala tulee täällä blogissakin pyörimään enemmän tai vähemmän. Superkivaa, en malta odottaa, että pääsen uuden kaverini kanssa tositoimiin!

Sellaisia isoja uutisia tällä kertaa. Aurinkoista viikonloppua kaikille :)




16 kommenttia:

  1. Voi pientä potilasta. <3 Ihana kuulla, että toipuminen on sujunut ongelmitta ja Vilma on taas ennallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä kovasti helpottuneita <3

      Poista
  2. Ihanaa että Vilma voi jo paremmin :) ja onnea kummitädiksi tulemisesta!
    -Mary

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jänskää :)
      Ja Vilman parantuminen on ihan parasta!

      Poista
  3. Ihanaa, että toipuminen on mennyt noin hyvin, jee! Maddy lähettää terveisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanalta Maddylta <3 Vilma on ollut jo tosi pirteä oma itsensä ja sekös vasta meidän mieltä lämmittää :)

      Poista
  4. Hyvä, että Vilman toipuminen on sujunut hyvin. Ihana tuo ensimmäinen pihakuva, ei jää epäilystäkään siitä, etteikö toinen nauttisi ihan täysillä auringon lämmöstä. <3

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei jää epäselvää todellakaan. Vilma on aina pyytänyt paljon omalle pihalle ja tykkää istuskella siellä ihan kaikessa rauhassa <3

      Poista
  5. Onpa ihana kuulla, että Vilma on lähtenyt toipumaan noin hyvin isosta operaatiosta. Kyllä lemmikit aina välillä saavat sydämen syrjälleen! Mutta mitäpä sitä ei tekisi pienen perheenjäsenen puolesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni huoli toki vielä on, mutta muuten ollaan niin onnellisia, että koiruli parantui <3 Olisi kamala tulla tyhjään kotiin..

      Poista
  6. Vastaukset
    1. <3 <3 Vimputti sai vielä kaupan päälle pahan korvatulehduksen, mutta nyt näyttäisi olevan pitkästä aikaa terve, voi huoh <3

      Poista
  7. Voi miten ihana kuulla, miten Vilma parani ♥ Ihanaa! Täällä ollaan kyllä oltu koko ajan hengessä mukana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Kyllä sitä on tässä monta kertaa mietitty :( <3 Kiitos sinulle ihana hengessä mukana olemisesta <3

      Poista
  8. Ekaa kommenttia jätän minäkin. Koimme samanlaisia pelon hetkiä oman mummukoiramme kanssa vuosi sitten ja olen niin iloinen että pikkuisenne sai apua ja on parantunut. Samat pelot ja kyyneleet vuodatettiin täälläkin ja mikä pahinta olin itse pois Suomesta ja aivan tolaltani. Onneksi kämppikseni opiskelee eläinlääkäriksi ja osasi neuvoa ja rauhoitella minua.
    Noiden karvakorvien eteen kyllä tekee kaikkensa ja meidänkin tapauksessa mummu voi hyvin ikäänsä nähden ja jaksaa taas nuuskutella pikkulenkeillään. Ihanaa syksyn jatkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun jätit ensimmäisen kommentin, kiitos <3
      Voi ei! En voi kuvitella miten kaameeta oli olla pois Suomesta ja noin kaukana eikä voi tehdä mitään! Se oli karmaisevaa olla täälläkin, kun ei voinut, kuin odottaa. Onneksi sulla oli kaveri lohduttamassa ja varmaan hokemassa, että nämä on "rutiinijuttuja". Eihän sitä koskaan tiedä vaikka helpommassakin toimenpiteessä kävisi huonosti. Onneksi selvittiin ainakin tästä operaatiosta säikähdyksellä!
      Rapsutuksia teidän ihanalle mummulle ja tunnelmallista syksyn jatkoa <3

      Poista