Suosikkini Esprit.


Esprit on muutaman vuoden aikana kivunnut mun suosikikseni, jonka puoleen käännyn usein vaatteita hankkiessani. Olen tilannut merkkiä aika paljon Elloksen kautta, koska tilaan muutenkin tosi paljon vaatteita ja asusteita postimyynnistä. Sittemmin olen alkanut poikkeilla myös keskustan liikkeessä ja huomannut, että kyllä ne vaatteet tietysti sillä tavalla parhaiten näkee, kun voi tunnustella materiaaleja eikä tarvitse huolehtia palautuksistakaan.

Koska olen epätavallisen pitkä suomalaiseksi naiseksi, on esimerkiksi paitoja ja takkeja hankkiessa usein ongelmana se, että hihat ja helma loppuu kesken. Espritiltä olen löytänyt tosi paljon sopivan kokoisia paitoja pitkillä hihoilla varustettuna. Jopa tämmöinen kilometrin pituinen käsivarsi solahtaa niihin mukavasti.

Erityisesti olen viehättynyt kevyisiin silkki- ja viskoosi- (tms) paitoihin oli kyseessä sitten ihan mikä merkki tahansa. Zarasta on tullut ostettua aika paljon tamppihihaisia paitoja, mutta niiden pituus ei ole ollut mulle ihan täydellinen. Olenkin ollut tosi iloinen löytäessäni Espritiltä jo monta paitaa, jotka näyttävät istuvan mulle paremmin eikä hintakaan ole sen kummempi. Viimeksi mukaan lähti mukavasti laskeutuva valkoinen paita (kuvissa), jossa hihat saa nostettua 3/4 mittaisiksi, sekä musta silkkipaita, joka tuntuu varsin ylelliseltä päällä. Hinta oli mustassa paidassa materiaalin mukaisesti vähän korkeampi, mutta paita tulee uskoakseni kovaan käyttöön. Vielä jäi kaivelemaan tässä kuvassa näkyvä i-ha-na pusakka kauniin punaisessa, vähän korallimaisessa värissään. Olen käynyt sovittamassa sitä jo kahteen kertaan, mutta siellä se vieläkin mua odottelee :) Perusvärit valkoinen ja musta ovat toki takuuvarmoja valintoja, vaikkakin vähän tylsiä sellaisia.



Tykkään Espritistä myös sen takia, että merkiltä saa niin taviksempia vaatteita, kuin myös juhlatamineita. Niitä voi siis käyttää niin töissä, kuin juhlissa, riippuen tietysti työpaikasta. Omassa työpaikassani ei kannata silkkipuseroihin pukeutua, mutta esimerkiksi neuleita kuluu sekä ihan puuvillaisia paitoja, jotka on helppoja myös pestä. Vapaa-ajalla tykkään pukeutua astetta siistimmin ja juhliin olen löytänyt vaikka miten monta mekkoa juurikin Espritin kautta. Esimerkiksi tämän nyt äkkiseltään hokasin Instasta. Kauniita pikkumustia on tosi helppoa löytää tämän merkin kautta. Tosin mulla niitä alkaa olla jo sen verran, että eihän tässä ole juhliakaan sitä tahtia, mutta jos nyt joku erityisen spessu yksilö tulee vastaan, niin täytyy harkita, josko vielä joku menisi :)
Yltä löytyy kollaaseista mun tämän hetken suosikkipoimintoja niin neuleiden, mekkojen, kuin paitojen osalta. Espritin verkkokauppaan pääset tästä. (En hyödy klikkaamisesta :))




Seuraavaksi yritän saada valmiiksi Berliini osa 2 - postauksen :)
Ihanaa uutta viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Kellohelmaiset mekot ja harmaa neule. <3 Miten sitä aina unohtaakin Espritin olemassaolon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyl enää unohdu, kun olen muutaman niin kivan paidan sitä kautta saanut hankittua :) Ihana, kun on edes yksi merkki, jolta yleensä aina löytyy jotain. Alaosia en taida sieltä löytää niinkään, mutta ainakin sit paita ja mekko puolelta :) Tykkään!

      Poista
  2. Ihastuin tuohon "vaatetelineeseen" ; vai liekö satunnaisesti tuossa virassa?! .... kaunis ja hauska! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se on sellanen väliaikainen vaateteline. Meillä on nuo kuvauspaikat niin kortilla...oli pakko heittäytyä luovaksi :D Sieltä se seinältä löytyy sitten muinakin aikoina, mutta eri virassa.

      Poista
  3. Oho, täytyykin vähän kiikaroida tuota mustaa silkkipuseroa sillä silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kandee, se on ihana! Ja tosiaan värivaihtoehtoja oli kyllä samantapaisissa pusakoissa, mutta kappas kun tuli taas se musta hankittua :D

      Poista