Babyshowerit helteisenä heinäkuuna.

Heinäkuun lopussa järjestimme esikoistaan odottavalle ystävällemme pienet babyshowerit. Me vieraat toimme kukin jotain syömistä, juomista tai muuta asiaan kuuluvaa mukanamme ja tällä tavalla saatiin mitä mukavin ilta järjestettyä. Eipä se tuleva mammakaan osannut pitää näppejään erossa illan tarjoiluista ja oli loihtinut pöytään herkullisia cupcakeja valkosuklaakuorrutuksella - mmm.

Iltaa vietettiin rennosti kilistellen ja rupatellen. Muutamia leikkimielisiä ohjelmanumeroita mahtui toki mukaan. Koska vauvan sukupuoli ei ollut tiedossa, oli juhlissa mukana niin sinisiä, kuin punaisiakin sävyjä söpösti sulassa sovussa.




Kuvissa näkyvän kauniin ilta-auringon ja heinäkuun lämmön voi melkein vieläkin tuntea ihollaan. Nyt jo aamulla puetaan housuja jalkaan ja kesä on kääntynyt aavistuksen syksyyn. On jo pikkuisen ikävä sitä kunnon kesää helteineen, mutta ehkä me vielä saadaan niitä lämpöisiä päiviä. Tosin, viimeisillään raskaana olevat tuttavat ovat kyllä jonkin verran murisseet tämän kesän hikihelteille. En ihmettele, kun lämpöpatteri löytyy omasta takaa, ei mittarin toivoisi kipuavan yli kolmenkymmenen. Onneksi alkoholiton skumppa karkotti hikipisaroita edes pikkiriikkisen!
 



Ensimmäinen tehtävä liittyi valokuviin. Jokainen vieras toi mukanaan oman vauvakuvansa ja tulevan äidin piti arvuutella kuka kukin oli. Hetken pähkäiltyään mamma taisi saada yhden oikein, mutta tehtävä ei kyllä missään nimessä ollut helppo. Silmien ja hiusten väri saattaa jonkin verran muuttua ensimmäisen elinviikon jälkeen :)

Seuraavaksi jatkettiin maistiaisten parissa. Äipältä peitettiin silmät ja hänen tuli arvata mitä Pilttiä hänelle syötettiin. On muuten yllättävän vaikeaa tunnistaa makuja näkemättä! Päivänsankari oli kyllä skarppina ja taisi arvata melkein kaikki oikein tai ainakin tosi lähelle. Mukana oli tietysti niitä kamalanmakuisia, kuin herkullisempiakin purkkiruokia.




Viimeinen tehtävä liittyi itse vauvaan ja aprikoimme mahdollista sukupuolta, syntymäpäivää, pituutta sekä painoa. Kirjoitettiin arvaukset Etsystä ostamiini pahvibodyihin ja väri piti luonnollisesti valita sen mukaan arveliko vauvan olevan tyttö vai poika. Suurin osa meistä tuumaili sukupuoleksi tyttöä sillä kaikki merkit viittaavat tyttöön. Tasapuolisuuden nimissä oli kuitenkin pakko laittaa myös pari poikakorttia sekaan, jos vauva yllättääkin meidät kaikki! Oma arvaukseni syntymäpäiväksi oli toissapäivänä, viikko ennen laskettua aikaa, mutta ei kyllä vauvaa kuulunut, joten pieleen meni se arvaus. Kaikesta huolimatta olen kyllä ihan varma, että varsin pian tämä salaperäinen pikkukäärö putkahtaa ihmisten ilmoille ja päästään kaikki sitä ihailemaan!

Sellaiset olivat nämä babyshowerit. Allekirjoittaneella muutens ihan ekat ikinä! Kiitokset vielä osallistujille kivasta illasta :)




5 kommenttia:

  1. Teillä on ollut varmasti ihana hetki yhdessä, tunnelma välittyi ihanasti kuvista. Näitä sinun ottamia kuvia vaan ei koskaan kyllästy katsomaan, ne ovat aina yhtä ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein mukava ilta yhdessä <3 Harvemmin niitä yhteisiä iltoja kuitenkaan enää nykyään ehtii järjestää, joten mukavaa istua joskus hyvän syyn varjolla alas ja olla vaan rennosti :) Jäi vauvallekin taas yksi muisto ajasta juuri ennen hänen syntymää, ainakin valokuvien ja noiden meidän arvausten muodossa :)
      Ja voi ihana Katinka <3 Olet mahdottoman kultainen <3 Todella mukava kuulla, että pidät kuvista. Kiitos! Aurinkoa sun viikkoon <3

      Poista
  2. Wau millainen ilta teillä on ollut! Ihan mahtavia koristeita ja tuo vaippakakku on NIIN huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Vaippakakku oli kyllä hieno! Oli kuulemma ollut vähän paineita, kun äipällä on jo kokemusta noista vaippakakun kokoamisista :) Mulla ei ole vieläkään mitään tietoa miten se rakentuu. Ehkä joskus pääsee tekemään ja ihaninta, että siitä voi aina tehdä erilaisen! :) Ei ole vielä näkynyt vaipan täytettä, pallero antaa odotella :D

      Poista
  3. Mäkin olen ollut yksillä babyshowereilla ja onhan ne ihanat <3 Teilläkin ollut niin ihanaa, ainakin upeista kuvista päätellen :)

    VastaaPoista