Tyynysillä.


Tulin kurkkineeksi pitkin syksyä ja alkutalvea kauppojen tyynyliinavalikoimia ja nyt ollaan siinä pisteessä, että olohuone on saanut viimein mukavan uudistuksen kuvissa näkyvien kuosien myötä. Aikaisemmin sohvalta löytyi mustavalkoisten lisäksi myös pari silkkistä, harmaata tyynyä, mutta kyllästyin niihin aivan totaalisesti ja tajusin, että en edes pidä silkin fiiliksestä sohvalla. Harmaa sai siis luvan lähteä ja tilalle kurvasi lisää, ah niin ihanaa, mustaa sekä valkoista.



Päälimmäinen kuusi-tyyny huusi nimeäni jo ajat sitten useissa eri sisustuskuvissa ja kun huomasin, etten pääse sen tuijottelusta ohitse, päätin tilata samaisen myös omalle sohvalleni. Yhdessä havunneulastyynyn kanssa ne pitävät hieman hassumpien tyynyjen paikkaa tavanomaisempien ruutujen ja raitojen rinnalla. Kuuset sekä neulaset tilasin Fine little daysta, josta nuo kaksi saa näppärästi joko erikseen tai kimpassa kotiin. Tykkään, tykkään!!

Selvää oli, että ainakin yksi raidallinen tyyny täytyy mahtua mukaan ja harkitsin parin vaihtoehdon välillä päätyen tähän Annon simppelin tyylikkääseen yksilöön. Annossa hyvää on myös hinta, joka tasapainotti mukavasti noita edellisiä. Lompakko kiittää :)

Mustapohjainen ruudukkotyyny löytyi Spiralta, joka oli itselleni ihan uusi merkki. Spiran valikoimaa selatessa olisin voinut useammankin tyynyliinan kotiuttaa. Kivoja kuoseja ja valinnanvaraa myös värien ystäville!



Voi olla, jos minut päästetään taas joku kerta Ruotsin maalle tutustumaan sisustusaarrekauppoihin, tarvii meidän pian ostaa isompi sohva mun tyynyvalikoimalle. Tuntuu niin tuo naapurimaa osaavan nämä jutut. Siellä olisi kaikkea muutakin mitä pitäisi päästä hipelöimään. Viimeistään lumien lähdettyä pinkaisen kyllä käymään. Matkaseuraksi saa ilmoittautua ;)

Nuo sisätyynyt ostin muuten Nougatista ja vaihdoin samantien kaikkiin uudet. Nougatista saa höyhentyynyjä (50cmx50cm), jotka kestävät hyvin pöyhimistä eivätkä ikinä mene lopullisesti linttaan vaan pysyvät muhkeina ja kauniita pitkään ellei melkein ikuisesti. Varmasti niitä muuallakin myydään, mutta Nougatista nappasin tällä kertaa omani.

Näiden uutukaisten lisäksi sohvalta löytyy myös sohvan "omat" tyynyt sekä pari Ikea-versiota ja nyt uskon näiden kahdeksan tyynyn voimin pääseväni mukavasti kohti kevättä ja kesää. Ehkä sitten silmujen ilmestyessä puihin alan miettiä onko tuo kuusikuosi vähän liian talvinen veto.. Toisaalta jossain vaiheessa voisi tuoda lisämielenkiintoa myös astetta suuremmilla tyynyillä, mutta siihen asti meidän sohvalla näyttää tältä!


 

2 kommenttia: