Tatissa vähän hukassa.

Olen tässä viime viikot kehitellyt aikamoista sienestyskuumetta! Eilen sitten päätin töiden jälkeen, että tuli siitä ihan mitä tahansa, niin otan pyörän ja lähden koluamaan Espoon metsiä. Ei tietenkään ollut mitään tietoa minne kannattaisi suunnata ja aurinkokin alkoi jo hiljalleen laskeutua taivaalta. Poljin otsa hiessä sattumanvaraisesti jonnekin, heitin pyörän kuusen taakse piiloon ja aloin tarkkaavaisesti tuijotella maata. Hetken päästä, kun silmät tottuivat, alkoi miljoonien keltaisten lehtien seasta erottua jotain muutakin. Tatteja oli ihan jokapuolella! Oli punaisia, valkoisia, ruskeita, pieniä, isoja, vähän syötyjä ja salaperäisiä lakkeja, jotka pilkottivat jostain oksien alta. 

Koska tämä oli taas yksi näistä meikäläisen spontaaneista ideoista, en tullut tietenkään mitään sienikirjaa lukeneeksi, jotta olisin osannut jotain mukaani napata. Sieniä oli siellä täällä, mutta en minä niistä kyllä yhtään tunnistanut :D Koitin katsella tarkkaan, pari nappasin oikein käteenkin ja loput jätin reilusti rauhaan. Kerran olin melko varma, että löysin kantarellin, mutta nyt kun tuota kuvaa katson niin ei se taida olla lähelläkään. Olen siis auttamattomasti unohtanut näiden vuosien aikana jopa sen miltä kantarelli näyttää. Ainoa paikka, mistä sen tunnistan satavarmasti on keskustan torikojusta :D Oh well..


No, otin tämän epäonnisen sieniretken kyllä ihan lungisti ulkoilun kannalta. Kyllähän minä metsään mennessä jo tiesin, etten sieltä mitään aio kotiin kantaa. Kunhan kävin tutkailemassa ja elämyksiä hakemassa. Joka askeleella jännitin kuinka monen kyyn päälle astun, mutta onneksi en tavannut ainuttakaan. Lopulta keräsin pussillisen ketunleipiä mukaani, jotta ei tarvinut ihan tyhjin käsin kotiin lähteä ja herkuttelin matkan varrella tietysti mustikoilla, joita vielä siellä täällä näkyi ryppäinä.  


Kova tarve olisi päästä maistelemaan kantarellikastiketta ja kaikkein parhaallehan se maistuisi itsekerätyistä yksilöistä. Ehkä joku päivä saan vielä oppaan mukaan ja voin kysyä jokaisen tatin kohdalla "otetaanko?". Siihen asti olen niin epävarma yhdestäkään, että jätän tuon harrastuksen suosiolla kokeneemmille kanssasisarille ja ihastelen toisten täyteen kerättyjä koreja :)






10 kommenttia:

  1. Kyllä tuo kädessäsi oleva sieni näyttää olevan ihan kanttarelli, vaaleampi tosin kuin yleensä. Ensi kerralla keräät sitten vaan mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tiedosta, mahtavaa, olen siis ainakin kerran tunnistanut jotain :D Tuumasinkin, että tuo oli aika pieni versio vielä ja varmaan siksikin hämäsi. Voi että, tuolla on kyllä metsät täynnä aarteita, jos vain tietää mitä on etsimässä :)

      Poista
  2. Sienestys on ihan huippua! Kirpeä, aurinkoinen syyssää, eväät, hyvä seura..mikä voisikaan olla parempaa. Aina ei edes tarvitse saalista, kyllä se metsässä samoilu itsessään on jo ihan luksusta. Itsekään en silloin aloittelijana tuntenut ehkä kuin kärpässienen, mutta vuosien myötä ja kirjasen avulla tuntemus on laajentunut. Ihanaa syksyä Sinulle! -Manna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se on! Olen aina pitänyt ylipäätään metsässä liikkumisesta, metsän reunalta kun olen kotoisin. Sienestyksen/marjastuksen myötä siitä tulee vielä kaksinverroin kivempaa, kun on tuliaisia kotiin vietäväksi :) Metsällä on lisäksi rauhoittava vaikutus ihmismieleen, ainakin täällä päässä, joten siellä samoilu on ihan ilmaista "terapiaa" :) Lohduttavaa tietää, että sienestyksen suhteen voi nopeasti edistyä! Kiitos Manna kivasta kommentista ja iloisen aurinkoista syksyn jatkoa sinullekin <3

      Poista
  3. Sienet on kyllä herkullisia, mulla on vaan vähän sama kuin sulla, etten meinaa tunnistaa sieniä. Kanttarelli ja kärpässieni on ne, jotka varmasti tunnistan. :D

    Täällä olisi sulle myös haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin herkkua kastikkeissa tai wokeissa tai missä tahansa! Varsinkin kesällä tulee myös grillailtua herkkusieniä pekoniin käärittynä, nam! Hitsit, meillä on sit samanlainen ongelma. Meidän ei kannata varmaan ainakaan keskenään lähteä sieniä poimimaan ellei haluta myrkyttää itseämme ;) Tosin sinä tunnistaisit jo kantarellin!! Mua huvitti oma ajatukseni metsässä kävellessä, kun pohdin miten mahtava olisi, kun sienten vieressä lukisi kyltissä mitä ne on ja siitä voisi sitten rauhassa napata mukaansa mitä haluaa :D Ei taida ihan heti tapahtua..

      Poista
  4. Ah, sienestys! Varo vaan siihen hommaan voi jäädä koukkuun aivan totaalisesti :) Mikään ei ole ihanampaa kuin syksyinen metsä, kunnon sammalikko ja järjettömät määrät suppilovahveroita. Tatti-reissut on sitten semmoisia voisiko sanoa vähän fiinimpiä reissuja. Tallaillaan vähän kuivemmassa maastossa ja bongaillaan sieniä sieltä täältä. Sieniä ei tarvitse siellä metsässä välttämättä aina tuntea; yksi ystävä kanniskelee kotiin mitä ihmeellisemmän näköisiä sieniä ja selvittelee niiden nimiä sitten kotona putsatessaan (joo, osa menee bioon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit Titta, mä luulen, että siinä voisi nopeasti käydä juuri noin, että jää pahasti koukkuun! :) Suppilovahverorypäs kuulostaa hyvältä, ne on niin herkullisia. Ihan harmittaa miten paljon herkkuja tuonne metsään mätänee, kun me tumpelot ei tunneta niitä (puhun siis itsestäni), mutta hyvä idea kyllä tuo, että myöhemmin sitten katselee kirjasta/netistä mitä on tullut kerättyä. Taidan kuitenkin olla vielä niin arka ja pelokas, että en omin päin uskalla edes alkaa tunnistamaan. Tiedän jo kysymättäkin, että mies ei ainakaan syö yhtään sieniruokaa, jonka itse keräämistäni sienistä tekisin :D

      Poista
  5. En voi sietää sieniä, mutta rakastan sienestämistä! Niinpä ihan joka syksy hingun sienimetsälle, mutta se tuntuu vähän hassulta, kun en kuitenkaan söisi saalista vaan vain haahuilisin keräämässä koriin satoa :) Mutta sienimetsässä on jotain käsittämättömän viehättävää, ja ne tunnelmat ovatkin yksi syksyn monesta parhaasta annista.

    Ihania tulmellaisia kuvia muuten, jälleen ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no mutta se metsässä kävely ja sienien löytäminen onkin jo iso osa koko iloa, vaikka ei lopulta niitä suuhun laittaisikaan! :) Jos tietää, että joku toinen pitää sienistä, on ne varmasti tosi kiva vieminen kylään mennessä, joten voisi laittaa hyvän kiertämään ja kaikki olisi iloisia! Se tunne, kun on pakko päästä metsään, valtaa mielen aina vain useammin ja useammin. Nyt metsän vierellä asuessa sinne pääseminen on helpottunut, mutta olenkin alkanut kaivata oikein kunnon erämaametsiin siitä syystä, että täällä kaupungissa tulee kokoajan ihmisiä vastaan ja tuntuu, että jokainen kivenkolo on jo kaivettu tyhjäksi sienistä ja marjoista. Vilman kanssa kuitenkin on kiva kävellä tuolla lähimetsässäkin melkein joka päivä. Tuntuu, että niin koira kuin äippäkin on sen jälkeen astetta paremmalla mielellä :))

      Voi kiitos paljon <3

      Poista