Hääpäivän vietossa.



Vietettiin viime lauantaina meidän toista hääpäivää ja onneksemme sattui ihan mahtavat kelit koko viikonlopulle.

Törmättyäni Sea That Sparkles-blogissa aivan ihanan näköiseen brunssipaikkaan, laitoin samantien sähköpostia menemään, josko miehen kanssa sinne vielä mahduttaisi herkuttelemaan. Aamiaiskattaus on ilmeisen suosittu, joten pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä, jotta varmistaa paikkansa.

Bastvikin kartano on mennyt aivan ohi itseltäni, vaikka täällä Espoossa nykyään asustelen. On aina ihana löytää uusia kohteita varsinkin näin läheltä! 
Päärakennus on hurmaavan vaaleanpunainen ja koko miljöö saa huokailemaan ihastuksesta. Näkymän lisäksi ihastelin hiljaisuutta, mitä meidän omalta pihalta harvemmin löytää :D Kuului ainoastaan hiljaista puheensorinaa ja lampaiden määkinää.  Kaukana merenlahdella joku hiihti vesisuksilla ja aurinko helotti siniseltä taivaalta...ah. 


Brunssi oli monipuolinen ja saatiin miehen kanssa varsin täydet vatsat aikaiseksi. Itse hain lisää suolaista, koska niin harvoin saa aamupalaksi näin ihania herkkuja. Sitten kävikin niin, etten enää jaksanut maistaa makealta puolelta mitään. Mies sen sijaan siirtyi heti ekan lautasen jälkeen kakkupuolelle ja onnistui nappaamaan monenlaista hyvää lautaselleen.

Huomasin, että brunssipöytä pääsi aika ajoin todella tyhjilleen, koska kävijöitä oli melkein jonoksi asti, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä!

Syödä voi niin sisätiloissa kuin ulkoterassillakin, joten sään mukaan voit valita parhaimman vaihtoehdon. Me istuttiin tietysti ulkosalle.


Kartanoaamiainen katetaan joka kuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna klo 10 sekä klo 12, joten seuraavan kerran se on katettuna syyskuun alussa. Iltapäivällä klo 14-17 voit nauttia Cafe Bastvikin kakkupöydän antimista sekä lounaasta.

Menen ehdottomasti tänne vielä joskus uudelleen!




Vatsat täynnä jatkoimme helteistä matkaamme kohti kesäkaupunkia Hankoa. Siellä en ollutkaan vielä tänä vuonna käynyt, joten oli ihana taas päästä paikan päälle ja oikeasti meren äärelle :)



Hangossa oli todellista rantatunnelmaa. Ihmiset kävelivät bikineissä kaupungilla ja kantoivat uimapatjoja mukanaan. Jätskikiskalle oli huimat jonot ja kesä näytti muutenkin parhaita puoliaan.

Istuskeltiin kallioilla ja seurattiin hetken aikaa SM-vesijettikilpailua, joka oli juuri käynnissä.





Reissulla tajusin, etten ole koskaan päässyt Hangon putiikkeihin. Ainakin yksi sisustuskauppa osui silmiini Bulevardilla, mutta se oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä. 
Onko teillä vinkata mitään käymisen arvoista kauppaa Hangosta, Tammisaaresta tai muuten vain matkan varrelta? :) Ens kertaa varten!

Semmoinen oli meidän leppoisa ja rento lauantai auringon porotellessa. 
Nyt sitten odotellaan sitä hirmu-ukkosta! 






28 kommenttia:

  1. Kuulostaa (ja näyttää) ihan täydelliseltä päivältä :) Ja kiitos jälleen kerran vinkistä: kartanomaisemat ja -tunnelmat miellyttävät aina, joten täytyypä käydä tutustumassa myös Bastvikiin, jahka säät vielä suosivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tekee kyllä paljon ja varsinkin tuommoisessa kesäkaupungissa oli ihana käydä näin loistavalla säällä :) Bastvikissa on varmasti tunnelmallista syödä myös sateen ropistessa ikkunalasiin :) Käy ihmeessä katsomassa paikan päällä, mutta muista varaus!

      Poista
  2. Jee, kiva kun tykkäsit tuosta paikasta! Ihana päivä teillä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä kiva paikka, kiitos sulle vinkistä! :) Blogien kautta kuulee aina kaikesta kivasta!

      Poista
  3. Ihana päivä teillä ollut, pitäis kyl itekin tehä kesäisin tällaista kotimaamatkailua, on nimittäin nyt blogeista saanut niin paljon inspistä, et missä vois iteki käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen ihan samaa mieltä, että varsinkin kesällä blogeista saa niin paljon vinkkejä, että yksi kesä ei riitä niiden kiertämiseen :)) Vo vitsit, listalla olis vaikka mitä... Onneksi niistä suurin osa löytyy paikaltaan vielä ensi vuonnakin, hehe.

      Kiitos kommentista ihana Kelli <3

      Poista
  4. Ihana Bastvik! Meille kovin tuttu paikka, melkein joka kuukausi brunssi siellä kuuluu viikonlopun ohjelmaan. Ja piakkoin ollaan kartanon naapureita, kunhan rakennuspuuhiin päästään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihanalle paikalle teillä tulossa koti <3 Te onnekkaat! Todellakin kuulostaa siltä, että tuttu paikka teille :)

      Poista
  5. Fiskas on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, se ei ihan Tammisaari-Hanko matkan varrela ole, mutta melkein :) Vähän samaa henkeä kun Porvoossa, niin ihana pikku kylä pienine putiikkeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskars on kyllä ihana! Ollaan muutama kerta siellä käyty ja nytkin katselin jotain tienvarsikylttejä kotimatkalla, että olispas tuollakin kiva taas poiketa. Ei taida tänä kesänä ehtiä, mutta ehkä ens :) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Voi kiitos brunssipaikkavinkistä. Pitää ehdottomasti katoa josko sinne olisi aikaa piipahtaa jossain kohdassa :)
    Hangon reissu on tänä vuonna vielä tekemättä, monta muutakin kesäjuttua, toivotaan siis aurinkoista syksyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sen kiertämään, kun oli niin mukavantuntuinen paikka, että ole hyvä vaan ja kiitos Caralle ;) Sanopas muuta, olis niin monta kaunista paikkaa käymättä. En ole edes Suomenlinnaan ehtinyt, mutta onneksi siihen tulee korjaus viikon päästä, vaikka ihan piknikille ei nyt päästäkään :)

      Poista
  7. Oi, Bastvik! Pari kertaa ollaan siellä käyty brunssilla ja aina se vaan jaksaa ihastuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Oli kyllä herkut poikineen.. Ens kerralla jätän tilaa kakuille ;)

      Poista
  8. Oli muuten ihan jäätävä ukkonen viime yönä :O HUI! Varmaan teilläkin! Ihania kuvia ja tunnelmia (:

    Apua, enää viikko!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kröhöm. Kysyin aamulla mieheltä, että oliko "viime" yönä ukkosta? Se katsoi mua hyvin pitkään.... Voin vinkata sulle hyvästä korvatulppamerkistä :D

      No älä! Sua varmaan jännittää, hihihi. Mua jännittää lähinnä, että tulenko alasti vai raahaudunko vanhassa mekossa, ku uutta ei näköjään nyt löytynyt :D

      Poista
  9. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Vaikea uskoa, että teidän juhlista on jo 2 vuotta - sinun hääblogisi taisi olla ensimmäinen, jota aloin aikoinaan seuraamaan, kun oman hääblogin aloitin. Ja nyt olen jo itsekin ollut vuoden rouvana... Mihin se aika rientää?

    Bastvik on ihanan näköinen, asun siitä ihan parin kilsan päässä, mutta en ole koskaan aamiaiselle saakka sinne ehtinyt... hups. Kiitos kun muistutit, pakkohan sinne on päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa <3 No sanopa muuta, aika menee niin nopeasti. Moni luuli, että juhlitaan nyt ensimmäistä hääpäivää :D Onnea teillekin ensimmäisen vuoden johdosta <3

      Bastvik on selvästi löytynyt siis liian läheltä. Silloinhan ei monesti tule poikettua, mutta onneksi vielä ehtii :)

      Poista
  10. Mun viimesesta kommentista taitaa olla hurahtanut hetki, mutta nyt vois taas heittaa etta ihania kuvia! Paasen parin viikon paasta taas Suomeen pitkasta aikaa ja nyt voin rauhallisin mielin katsella sun kuvia ja hihkua vapaasti tunnelmoiden. Sun kuvista valittyy aina niin ihanasti tunnelmaa ja kayt kaikissa kivoissa paikoissa. Yritan ottaa vahan vinkkeja vaikka talle brunssille en nyt ihan ehdikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoten, on tullut taas pitkä tauko ja harmittavan vähän on ollut aikaa lukea toisten blogeja :/ Ihana, kun tulit piipahtamaan! Ja kiitos kauniista sanoista <3 Mahtavaa, että pääset tänne käymään sieltä maailman toiselta puolelta. Senkin maailman matkaaja :) Perhekään ei varmaan ole vastaan laittanut sun vierailua :)) Halit!!

      Poista
  11. Ihan vain vinkiksi vastaisuuteen, että lampaille tai muillekaan eläimille ei saisi antaa kokonaisia omenoita (tai muita pallomaisia ruokia), jotta ne eivät jäisi kurkkuun kiinni ja saattaisi aiheuttaa tukehtumisen :)

    Mutta ihana blogi sulla ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Me ei missään tapauksessa annettu omppuja lampaille! :) Niitä oli piha/aitaus täynnä ja ottivat niitä maasta. Talon henkilökuntakin näki tämän :) Ei sitten alettu pihaa siistimään, vaikka mietin kyllä, että vähän hurjaa touhua! :D

      Kiitos <3

      Poista
    2. No hyvä :) Kieltämättä toi näyttää suht hurjalta, sen takia siitä sanoinkin :) Enkä millään pahalla siis tarkoittanut, olen uusi lukija, niin en oikein ole sisäistänyt, kuinka eläintietäväinen olet :D

      Poista
    3. Juu ymmärrän kyllä! Halusin vain heti oikaista :) Hyvähän se on, että pitää huolta :)

      Poista
  12. Ihan täydellinen tapa viettää hääpäivää! Ihania kuvia ja kuulostaa kyllä siltä, että tuolla Bastvikissä on ihan pakko päästä käymään. Nälkä tuli tekstiä lukiessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, ei se sen "ihmeempää" tarvitse :) Hyvä ruoka heti aamupäivästä aloittaa päivän kyllä loistavasti! Suosittelen käymään oli seurassa sitten mies tai ystävä :)

      Poista
  13. Kiitos tuhannesti vinkistä! Pistetään korvan taaksen. Voi näitä kesäpostauksia kun katselee on jo jotenkin ikävä ja haikeuskin päällä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Caraa voidaan kiittää, minä vaan laitoin tän eteenpäin :)
      No niin, kieltämättä kyllä. Varsinkin nyt kun on ollut niin sateista, vaikka pidän kyllä siitäkin, mutta silti ulkona on jotenkin jo vähän syksyistä....Onneksi ensi vuonna on taas kesä ;))

      Poista