Chop Chop Chopping Board.

Meillä on vain yksi leikkuulauta kotona. Sellainen tavallistakin tavallisempi, valkoinen ja aneemisen näköinen, varmaan IKEAsta joskus ostettu. Eikä siinä mitään, IKEAssahan on kaikkea muutakin mahtavaa, mutta niin on kyllä Ruotsissa muutenkin. Sitä Tukholman shoppailureissua odotellessa, joka on kyllä ihan haavetasolla vielä.

Oliko siis ihme, että päästäni kuului klik ja tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun näihin törmäsin.


nionio.design on juuri eikä melkein mun mieleeni ja pienistä punaisista sydämistä voitte päätellä mikä näistä chopping boardeista lähti kohti meidän keittiötä. Kelpaa sitten niitä pieniä punaisia tomaattejakin leikellä ja kesäsalaattia valmistella. Mitenkä iloiseksi voi pienistä asioista tulla!

Olen myös sitä mieltä, että kaikki asiat voi tehdä kauniisti ja tyylikkäästi ja saada niistä iloa tavalliseen arkeen. Miettikää nyt mikä ero pilkkoa tuolla laudalla verrattuna siihen valkoiseen tylsimysversioon!
Tähän kun vielä lisätään se, että tajuttiin viime IKEAn reissulla ostaa miehen kanssa kuuden euron arvoinen veitsenteroitin ja koettiin sen jälkeen aikamoisia elämyksiä keittiössä niin voidaan päätellä, että Cherry tulee viettämään aikaa tuossa pikkuhuoneessa yhä enenevissä määrin :D Kyllähän sitä kannattikin muutama vuosi tulla vihaiseksi siitä, että veitset ei leikkaa.

EDIT: Nyt kaikki -30% koodilla MIDSOMMAR :)


ps. nionio.design myös Facebookissa.

Ihanaa, muistin juuri Granitin! Tänään käyn siellä.. vähän lohduttaa Ruotsin kaipuuseen;)




12 kommenttia:

  1. Ihanat! Kirjanmerkkeihin meni, ostetaan heti kun budjetti sallii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo :) Kiva juttu, mä sit raportoin millanen sieltä tuli, kun saan tuon!

      Poista
  2. Oon katellu tismalleen samoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voihan se olla,et joutuu tilaan vielä yhen ;)

      Poista
  3. Miten sait tuon tekstin otsikon fontin vaihdettua? :o ja mitä fonttia sä käytät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pystyy vaihtamaan sillä mallinsuunnittelutyökalulla ja sieltä lisäasetukset. Fontti on homemade apple :)

      Poista
    2. Aa, en itse nimittäin sieltä pysty sitä vaihtamaan.. :( Mutta kiitos kuitenkin :)

      Poista
  4. Oi, miten kivat :) Pienillä ja varsin arkisillakin yksityiskohdilla saa kyllä kivaa freesausta keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Toki keittiömme odottaa edelleen sitä vähän suurempaakin freesausta, lähinnä nuo tasot.. Joten sitten pääsee muukin oikeuksiinsa :)

      Poista
  5. Etukoodi ei toimi, vai eikö vain enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta sanasta voisi päätellä, että alennus oli juhannukseen saakka. Varmistelen vielä, kun pääsen koneen ääreen :)

      Poista
    2. Pääsin aamulla koneelle ja NioNion fb-sivuilla kerrotaan, että nyt on menossa -50% alet, mutta kovin paljon ei ollut enää tuotteita jäljellä. Kannattaa seurata tuota facebook-sivua, jossa alennuksista aina mainitaan :)

      Poista