Ajatuksia herättävää.

En enää muista mitä kautta eksyin Yle Areenan sivulle, mutta joka tapauksessa silmiini osui siellä tämä koskettava Malenamin dokumenttiohjelma, joka sai aikaan valtavan ajatustulvan ja paljon mietittävää. Valitettavasti ohjelma on katsottavissa enää noin päivän verran ja harmittaakin, että en ole huomannut sitä aikaisemmin. Vielä ehdit kuitenkin sen katsoa, suosittelen sitä, se saattaa herättää ajatuksia sielläkin päässä :)

Ohjelma kuuluu sarjaan nimeltä Taivaallista menoa ja on nimensä mukaisesti hengellisyyteen painottuva. Itse en ole niinkään uskovainen tyyppi ja oma uskomiseni on hieman epämääräinen asia itsellenikin. Jos johonkin uskon, niin ehkä karman tapaiseen ja siihen, että jos muistaa antaa itse hyvää, se tulee kyllä moninkertaisena takaisin. Ohjelmassa on kuitenkin paljon hyviä ajatuksia, jos ei anna tuon hengellisyyden niin haitata ;)



Asia, josta olen aikonut kirjoittaa varmaankin pari vuotta tänne blogin puolelle, mutta jonka olen aina syrjäyttänyt sen ollessa niin henkilökohtainen, on koulukiusaaminen. Malenamia kuunnellessani en voinut välttyä ajattelemasta omia kokemuksiani koulukiusaamisesta, koska itselläni on siitä valitettavan paljon kokemusta. Aihe on hyvin poikkeuksellinen blogini linjaan nähden, mutta aika ajoin toivon, että pystyisin ja osaisin tuottaa jotain syvällisempääkin näiden niin pinnallisten aiheiden joukkoon. Valitettavasti en pidä kirjoitustaitoani niin loistokkaana, että minun kannattaa sitä kuitenkaan kovin usein tehdä, heh. Mutta samaan aikaan koen olevani niin näkyvällä paikalla blogini kanssa, jota lukee kymmenet, sadat ihmiset joka päivä, että oikeastaan tärkeistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän. Niistä pitäisi puhua paljon enemmän aivan muuallakin ja yksi aihe on juurikin koulukiusaaminen.

Omalla kohdallani kiusaaminen alkoi jo niin aikaisessa vaiheessa kuin kerhossa ja esikoulussa ja sitä jatkui useita vuosia siitä eteenpäin, ehkä kokonaisuudessaan jotain seitsemän vuotta enemmän ja vähemmän kerrallaan. Kiusaaminen oli kohdallani tönimistä, ivailua, sanailua, haukkumista, naurunalaiseksi tekemistä, tavaroiden hävittämistä, valehtelua, ulkopuolelle jättämistä, jonkin verran fyysistä pahoinpitelyä, mutta pääosin henkistä nujertamista. Jossain vaiheessa en voinut sanoa koulussa kertakaikkiaan yhtään mitään, etteikö siitä olisi seurannut naurunremakkaa tai jonkinasteista sanallista sortamista. Niin tytöt kuin pojatkin jättivät ulkopuolelle, välitunnit piti kuluttaa yksin kiviä potkiskellen ja ruokasalissa kuljin tarjottimeni kanssa pöydästä toiseen vain kuullakseni, etten ollut haluttu istumaan siihenkään pöytään. Luokassa kukaan ei halunnut omaa pulpettiaan minun pulpettini viereen. Esitelmien pitäminen luokan edessä oli äärimmäisen raskasta. Ryhmäjaoissa jäin usein viimeiseksi. Paitsi urheiluun liittyvissä ryhmissä. Olin nimittäin lahjakas kaikessa urheilussa ja kelpasin tietysti aina silloin, kun toin kunniaa ja mainetta koko ryhmälle maalipotkuillani tai pitkillä pesäpallolyönneilläni. Välittömästi jalkapallopelin loputtua kaikki mureni jälleen.

Malenamin puhetta kuunnellessani veri alkoi taas kiehua ja päätin avata sanaisen arkkuni. Kiusaaminen on todella iso ja vakava asia, jota ei koskaan pidä jättää huomiotta. Omalla kohdallani ymmärrän sen, että lapset kiusaavat nyt ja aina. Se ei varmasti tule koskaan loppumaan. Aina joku on toista parempi ja joku toinen ei kestä sitä. Aina joku näyttää erilaisemmalta, kuin toinen, josta saadaan helposti aihetta kiusaamiselle, joka pahimmillaan paisuu valtavaksi vyyhdiksi. Eniten koko omassa kokemuksessani olen kuitenkin ihmetellyt sitä, että vuosien varrella en muista, että kukaan aikuinen olisi koskaan tehnyt yhtään mitään kiusaamisen lopettamiseksi. Kuulostaa näin itsekin jo aikuisena täysin järjettömältä, mutta valitettavasti asian laita on juuri näin. Kukaan ei tehnyt mitään konkreettista, vaikka kiusaamista tapahtui vuosia suoraan aikuisten silmien alla. Surulliseksi tekee se ajatus, että näin saattaa olla tälläkin hetkellä ties kuinka monen pienen koulutytön tai pojan elämässä. Pieni koululainen voi olla täysin voimaton, pohjattoman surullinen, vaikka ei näytä sitä ulospäin. Hän saattaa pärjätä koulussa, numerot ovat edelleen hyviä, harrastuksia riittää ja kaikki näyttää olevan päällisinpuolin hyvin.

Pitkäaikainen kiusaaminen jättää arpia. Se muuttaa ihmistä ja tuo esiin puolia, joita ei välttämättä niin haluaisi itsessään olevan. Mietin joskus millainen olisin ilman näitä kokemuksia ja samaan aikaan pohdin, että jonkun toisen voi vielä pelastaa. Itseni pelasti osittain varmasti se, että olin monessa asiassa hyvä ja sain voittaa toiset jossain sellaisessa, joka kasvatti itseluottamustani, vaikka toisaalta juuri tällaiset asiat kiihdyttivät kiusaajia. Olen myös aina ollut hyväksytty kotona sellaisena kuin olen ja saanut sitä kautta vahvan perustan, mutta kaikkien kohdalla ei välttämättä ole näin onnellisesti. Uusia väyliä kiusaamiselle syntyy jatkuvasti, joista yksi on tietysti Internet. Nettiin ladataan videoita ja kirjoitellaan tekstejä, jotka voivat pilata jonkun elämän ja joita ei välttämättä saa koskaan poistettua.



Itse olen onneksi onnistunut säilyttämään uskoni ihmisten hyvyyteen ja kuten sanottua, uskon, että paha saa palkkansa tavalla tai toisella. Huomaan olevani kuitenkin hyvin herkkä tietyille asioille ja ihmisten piirteille. Olen hyvin rauhaa rakastava ja arvatenkin näen punaista, jos huomaan jotakuta kiusattavan. Kiusaaminen on toisaalta herättänyt tunteen, etten ole tarpeeksi hyvä ja se on jättänyt minulle näyttämisen halun. Toisaalta olen kunnianhimoinen ja toisaalta olen niin perfektionisti, etten koskaan pääse omiin tavoitteisiini. Tästä voisin jo hieman ehkä joustaa ja olla armollisempi itselleni ;)

Mikä tämän postauksen idea sitten on? Ensinnäkin, jokaisen pitäisi pystyä käymään koulunsa rauhassa. Toisekseen, jos olet aikuinen ja havaitset mitä tahansa vääryyteen viittaavaa, et voi ohittaa sitä. Pahinta, mitä voit toiselle tehdä on se, että suljet silmäsi. Tulee myös muistaa se, että kiusaamista tapahtuu hyvin paljon myös aikuisten kesken eikä se ole vain lasten välinen asia. Esimerkiksi blogeissa tapahtuva ilkeä kommentointi on vain yksi kiusaamisen muoto.

Minusta Malenami on täydellinen esimerkki siitä, miten pitkälle ihminen voi päästä kokemuksistaan huolimatta. Ohjelmasta välittyy se, miten läheinen hän perheensä kanssa on ja se, että aina kannattaa uskoa unelmiin sillä jonain päivänä ne toteutuvat, jos uskot niihin oikein kovasti. Myös negatiivisuuden voi kääntää positiiviseksi ja saada siitä itselleen energiaa, vaikka se aluksi kuulostaa täysin utopistiselta. Mikään näistä ei tapahdu hetkessä, mutta aina on toivoa ja niin kauan kun on toivoa niin on askelia johonkin parempaan.

Joskus kaikki tämä pinnallisuus, jota itsekin blogissani viljelen, alkaa ärsyttää niin paljon, että hairahdan hieman siltä polulta tällaiselle vakavammallekin tielle. Olisin halunnut osata ilmaista itseäni niin paljon paremmin, mutta ehkä silti saat tästä jotain? Ajatuksia? Voimaa? Positiivista asennetta?

Toivottavasti en loukkaa ketään tällä kirjoituksellani, se ei ollut tarkoitukseni :)

ps. Aivan ihanan Malenamin blogin löydät täältä. Ja muista katsoa se video!
Peace and Love guys!


48 kommenttia:

  1. Hei Cherry! En ehtinyt katsoa videota, mutta voin alleviivata joka sanan tekstistäsi. Arka aihe kirjoittaa, mutta ehkä uskallan.. Olen kokenut saman ja onneksi selvinnyt harrastusteni ansiosta huonojen aikojen yli. Mutta kyllä kiusaaminen on jättänyt jäljet ja se vaikuttaa vielä näin aikuisiälläkin siihen millainen olen ja kuinka käyttäydyn joissain tilanteissa. Kiusaaminen on ollut nälvimista, nauramista, fyysistä, kohti syljeskelyä ja ylä-asteen alussa hyvä kaveri jätti ja vaihtoi ystäväpiirin siistimpiin tyyppeihin, kuka nyt kiusatun kanssa olisi kaveri? ja syynä kiusaamiseen olivat harrastukseni ja ulkonäköni. Kuulostaa tutulta tuo tietynlainen näyttämisen halu. Muistan kuinka aina mietin, että "vielä mä noille näytän, että olen parempi", ja edelleenkin välillä tunnen tarvetta tavoitella täydellisyyttä. Onneksi minulla on ollut perhe tukena, mutta en minä lapsena uskaltanut kertoa kotona kiusaamisesta. Toisaalta olen myös saanut kasvatettua itsevarmuutta joidenkin hyvien asioiden avulla. Minusta kiusaaminen lähtee osin kotoa ja kasvatuksesta. Minulle on aina opetettu kunnioittamaan muita ja että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja tärkeä. Olen myös aina halunnut puolustaa itseäni heikompia ja myös taistellut kiusaajiani vastaan. Vaikea aihe, mutta siihen puuttuminen ehkäisisi monia yhteiskunnallisiakin ongelmia syrjäytymisestä lähtien.

    Nyt on jo kiire töihin, mukavaa päivää sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, kun kommentoit ja jaoit aran asian kaikkien kanssa <3 Todella harmillista kuulla, että olet itsekin joutunut uhriksi, mutta tässä se nähdään, että lopulta meitä kiusattuja on hirvittävän paljon. Sen osaltaan ymmärtää, että lapsi/nuori ei kestä sitä leimautumista, jos kaveria kiusataan ja helpompi on vaihtaa kavereita. Se on varmasti tuntunut todella pahalta! Mutta mä olen kyllä vähän sitä mieltä, että se ystävä ei sinua edes ansainnut.

      On vaikea tietysti erotella mitkä luonteenpiirteet on vahvistunut tuon kokeman jälkeen, että olisko sitä ollut muutenkin täydellisyyden tavoittelija. Mutta toisaalta pitää osata arvosta itseänsä sen verran, että tämmösiä me nyt ollaan ja siitä voi olla oikeesti jotain hyötyäkin, vaikka kuulostaa todella kierolta!

      Kiusaaminen lähtee hyvin paljon kotoa. Jokuhan siinä kiusaajassa aina on "vialla". Se ei tosin lapsena lohduta pätkääkään, jos joku sanoisi, että kuule sillä on vaan itsellä vaikeeta kotona tai omassa nahassaan.. Jos kotona ei opeteta asioita heti pienestä lähtien, ei opettaja sellaisia asioita onnistu kenenkään päähän iskostamaan. Tottakai sitä lapsena ihmettelee, jos joku on erilainen, on utelias jne, mutta kiusaaminen, joka jatkuu pahimmillaan vuosia, on jo ihan toinen juttu.

      Onneksi sinulla oli tärkeitä harrastuksia ja perhe tukena <3 Ihanaa viikkoa Maarit!

      Poista
  2. I so feel you. Been there... Arvet se jättää, ja näyttämisen halu on täälläkin ollut kova. Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rimma vielä <3 <3 Surullista, että tätä on ollut liikkeellä :´( Halirutistus!

      Poista
  3. Kiitos tästä tekstistä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimsi itsellesi, että olet siellä <3

      Poista
  4. Kiitos ihanainen tästä tekstistä ja siitä, kun linkitit tuon videon. Oli samantien katsottava se ja voi apua millaista energiaa Malena sai aikaan sen välityksellä. Kiitos ♥

    Mitä tuohon kiusaamiseen tulee, niin sama juttu täällä. Mua on kiusattu myöskin ala-asteelta asti, mutta onneksi minulla oli samalla ne hyvät ystävät siinä rinnalla tukemassa. En siis kuitenkaan ollut ihan yksin, vaikka niitäkin hetkiä toki on ollut. Ja ne arvet vaan jatkavat kulkemista mukana tänäkin päivänä. Siinä missä sinulla on ollut näyttämisen halua, että pärjään, mutta mä taas poikkean tässä ja olen aina uskonut olevani niin huono, etten kykene mihinkään. Edelleen tunnen riittämättömyyttä, joskin onneksi vähenevissä määrin koko ajan. Se on kurja tunne. Ulkonäöstäni, finneistä ja pyöreydestä, olen saanut kuulla niin paljon ilkeitä asioita, että edelleen kun peiliin katson, sieltä katsoo takaisin se surullinen finninaamainen pyöreä tyttö. Onneksi olen opetellut koko ajan hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mutta aina harmillisesti näistä tunteista en ainakaan vielä ole päässyt eroon.

    Hurjasti haleja sulle ihanalle ja kävellään vaan kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voisin puhua tästä enemmänkin, mutta sen verran henkilökohtaisia juttuja, että kai tämä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janet itsellesi, sinä jos kuka jaksat olla aina niin kultainen kaikille ja yksi eniten kommentoivista ikinä! <3 Malena on erittäin fiksu nainen, olen niin iloinen, että ehdin katsoa tuon ohjelman (itseasiassa viidesti..heh) ja jakaa sen eteenpäin.

      Voi, niin surullista kuulla, että sinuakin <3 Kiltit ja suurisydämiset ihmiset ovat usein niitä kiusattuja, se on niin harmillista. Onneksi sinulla on ollut ystäviä! Itsekään en tietysti seitsemää vuotta yksin ollut, mutta ketään kavereita ei ole noilta ajoilta jäänyt kehen yhä pitäisin yhteyttä.

      Kamala asia, mutta jos kuulee jotain kerta toisensa jälkeen, siihen alkaa uskoa itsekin. Meitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu samaan muottiin, mitä järkeä siinäkään olisi. Jostain niitä normeja kuitenkin muodostuu, että pitäisi olla jotain tiettyä ja sitten kun ei ole sitä niin on mahdollisuus, että saa pahaa huomiota osakseen. Lapsena sen ei tarvitse edes olla mitään kovin ihmeellistä. Jo vääränmerkkinen vaate voi toimia kimmokkeena.

      Mutta kuten sanoin, sulla on varmasti maailman suurin sydän ja olet ihanin ja tärkein juuri semmosena kuin olet. Kuten kirjoitin joku päivä sitten, olet myös hurjan kaunis! Älä anna kenenkään toisen kertoa mitä sun pitäisi olla <3

      Halauksia ihana Janet, kiitos kun jaoit <3 <3



      Poista
  5. Hienoa Cherry, että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan samanlaista, mitä sinä olet kokenut. Valitettavaa on että joka päivä joku pieni tai isompi lapsi joutuu kiusatuksi. Kunpa siihen pystyisi vaikuttamaan itse enemmän.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susku! <3 Olen samaa mieltä, ettei kenenkään pitäisi kokea samaa. Eikä yksi ihminen pysty muuttamaan koko maailmaa, mutta jos jokainen tekee jotain pientä niin sekin on aina eteenpäin, siksi ajattelin kirjoittaa tästä. Jo se, että asioista ylipäätään puhutaan voi ratkoa monta tilannetta. <3

      Poista
  6. Murunen, kiitos tästä tekstistä <3 Ihanaa että uskalsit ottaa näinkin vaikean aiheen esille, uskon että jokainen ihminen on elämässään kohdannut jonkinlaista kiusaamista. Itse olen myös saanut kokea koulukiusausta 1.luokalla. Ja syynä tähän oli puhtaasti pieni kokoisuuteni.

    Tukiverkostoni on ollut pienestä pitäen hyvinkin iso, ja tämän ansiosta koskaan ei ole tarvinut kuitenkaan tuntea yksinäisyyttä tässä isossa maailmassa. Tekstisi sai minut miettimään näitä hetkiä menneisyydessäni ja myös niitä hetkiä kun pahin kiusaajani tuli aikuisiällä pyytämään kasvotusten ihan anteeksi. Arvet se jättää aina! Ja uskon että tämä on se syy juurikin ajoittain "kärsimääni" huonoon itseluottamukseen. Vuosien vierähtäessä tukiverkostoni on auttanut minut kääntämään nämä kokemukset kuitenkin yhdeksi voimavaroikseni. Ja lapsen synnyttyä, tämä piirre on vahvistunut entisestään, en katso yhtään kiusaamista/mollaamista/ pahan suopaisia ihmisiä niin työ- vapaa-ajalla. Kukaan meistä ei ole täydellinen, kukaan meistä ole oikeutettu arvostelemaan toista, kukaan ei ansainnut tulla kiusatuksi fyysisesti / henkisesti. Kiusaamiselta ei saa sulkea silmiänsä, tapahtui sitä sitten missä tahansa!

    Kiitos ystävä rakas tekstistäsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete kommentista. Tosin en ylläty ollenkaan, että annoit ajastasi ja kirjotit, olet yksi kultaisimmista ihmisistä mitä tiedän <3

      Toki vähän kädet täristen tätä kirjoitin, mutta kuten tässä on jo nähty niin kiusattuja on paljon ja blogi on mun mielestä hyvä kanava siitä puhua. Niin harmi kuulla, että itsekin olet joutunut kokemaan ikäviä :( Se on todella iso juttu, ettei ole tarvinut kuitenkaan kokea yksinäisyyttä! On myös mahtavaa, että sinulta osattiin pyytää anteeksi. Se ei korvaa ikäviä aikoja eikä mielestäni mitään näin pitkäkestoista voi kuitata pelkällä anteeksipyynnöllä, mutta pääasia on se, että toisessa päässä on pohdittu asiaa ja on ymmärretty, että tehtiin väärin.

      Sinä oot päässyt niin pitkälle myös kaikesta kokemasta huolimatta ja uskon ihan täysin, että olet onnistunut kääntämään asioita voimavaraksesi. Maailmassa tarvittais enemmän sunlaisia ihmisiä <3

      Poista
  7. Kiitos Cherry, niin linkistä kuin koskettavasta kirjoituksestasi.
    Aurinkoista kesää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, mukavaa että pidit <3
      Ihanaa kesää!

      Poista
  8. Minäkin olen samaa mieltä mitä aikaisemmat kirjoittajat ja sinä. Itseänikin on koulussa (ala-asteella) ja kaiken lisäksi vielä opettaja mielestäni hyljeksi minua! Kerran hän sanoi minulle koko luokan (noin 30 oppilasta) kuullen, että huuda kerrankin niin suuresti koko luokan kuullen kuin pystyt! Todella alhaista! Inhoan sitä opettajaa nykyäänkin, vaikka aikaa tästä on kulunut noin 15 vuotta. En muuten huutanut. Olin ujo ja hiljainen, siksi se käski huutaa.
    t: nykyään reipas ja rohkea nainen, mutta tietää kyllä ketkä ovat paskoja tyyppejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä käytöstä aikuiselta opettajalta :( Kyllä siellä luokan edessä olevan pitäisi ymmärtää miten monenlaisia persoonia luokkaan mahtuu ja jokaisen ei tarvitse tuoda kokoajan itseään esiin, olla äänessä, kaikessa lahjakas tai jotain vastaavaa. Jos luokassa on 30 oppilasta, on siellä luultavasti myös 30 aivan erilaista ihmistä. Itse olen myös hiljainen ihminen ja kerran opettaja sanoi yläasteella koko luokan kuullen aivan yllättäen, että Cherry on muuten todella ylimielinen. Koko luokka räjähti nauramaan,että ai Cherry vai?? Tämä oli siis jo näiden kurjien kokemusteni jälkeen. En muistele opettajaa kovin lämpimästi!

      Kiitos sinulle kommentista ja ihanaa kesän jatkoa <3

      Poista
    2. Voi että, ompa ollut kyllä ikäviä kokemuksia!
      Kiitos samoin <3 ja olen muuten lukenut tätä blogiasi jonkun aikaan, sillä kiinnostuin valokuvaamis aiheestasi :D Harrastan itsekkin, mutten ole noin pitkällä, että töitä tekisin. Menestystä sinulle! <3

      Poista
  9. Todella tärkeää, että nostat aiheen esille! Oli suorastaan ilo lukea tällaista syvällistä postausta juuri sinun blogissasi!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Huomasin juuri, että olet itsekin ollut todella ihailtavan avoin omissa kirjoituksissasi <3

      Poista
  10. Kiitos tästä tekstistä. Olet rohkea, kun olet uskaltanut sen kirjoittaa. Itsellä nousi myös tunteet ja muistot pintaan. Minun on ainakin ollut vaikea antaa anteeksi kiusaajille ja harmittaa, miten kannan kaunaa vähän vieläkin. Mutta sinänsä se on jättänyt jälkensä myös posiitivisella tavalla, näyttämisen halu istuu vahvana ja oikeudenmukaisuuden kaipuu vei opiskelemaan oikeustiedettä. Mutta vielä kerran, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ulla, en olisi kyllä arvannut,että sinullakin inhottavia muistoja :( Tietysti ollaan vasta kerran tavattu, mutta omissa silmissäni olet äärettömän kaunis, tyylikäs ja fiksu. Oikeustiedettä ei ihan joka tyttö pääse opiskelemaan <3
      En voi sanoa, ettenkö vähän itsekin kantaisi kaunaa, kai se on normaalia kaikesta mitä on joutunut kokemaan, ettei se ole ollut ihan sama miten itseä kohdellaan! Pääasia on kuitenkin se, että pystyy asian kanssa elämään, elämä on jatkunut, toteuttaa itseään siinä mitä kokee tärkeäksi ja kohtelee toisia paremmin, kuin itseä on joskus kohdeltu. Kiitos itsellesi <3

      Poista

  11. Liikutuin niin, että olen jo pariin otteeseen käynyt huuhtomassa silmät vessassa...
    Lähetän voimahalin!! <3 ..niin ja sinulla ON hyvä kirjoitustaito!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haleista <3 <3 Eihän nämä niin helppoja ja yksinkertaisi asioita ole.. pienillä hyvillä teoilla kuitenkin voi olla iso vaikutus, toivotaan <3
      Ps. ehkä siihen vaikuttaa se mitä kirjoittaa ja millä kirjoittaa; kynällä vai sydämellä ;)

      Poista
  12. Hieno ja rohkea teksti. Itse en ole kiusaamista kokenut mutta olen muuten elänyt asioita, jotka ovat tehneet minusta sellaisen, että en voi kertakaikkiaan kestää muiden ihmisten syrjimistä, kiusaamista tms. väärää. Aion opettaa toisten ihmisten kunnioituksen ja arvostamisen myös masussa potkivalle, se on elämän tärkeimpiä asioita. <3 Onneksi vaikeudet voivat myös antaa voimaa. En sinänsä pidä sanonnasta "se mikä ei tapa kasvattaa", koska se mikä ei tapa, voi myös hajottaa, paljon. Mutta usein ehkä on kuitenkin niin että osaa nauttia ehkä jopa enemmän elämän hyvistä asioista sitten kun niiden aika on kun on kokenut vaikeita aikoja/asioita, mitenkään väheksymättä niitä vaikeita aikoja.

    Äläpäs väheksy kirjoitustaitojasi :) Ihania, aurinkoisia päivä sinne!!


    Terv. Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vakkari, kun kerroit ajatuksiasi <3 Sinulla on sydän paikallaan ja oikeanlaiset arvot, pikkuisesta tulee varmasti niin hyvä, kun mahdollista on, kun saa äidikseen sinut <3
      Ei omasta mielestänikään pitäisi kenenkään kokea mitään inhottavaa, jotta voisi sen mukana "kasvaa" paremmaksi. Valitettavasti moni meistä joutuu kuitenkin kokemaan yhtä sun toista ja sitä taidetaan elämäksi kutsua. Hyvä pointti tuo, että elämän hyvistä ja pienistä asioista nauttii kokemansa jälkeen ehkä enemmän. Itse olen ihan samaa mieltä :)

      Hihi, kiitos <3 Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  13. Satuin sivuraiteita eksymään blogiisi - ja hyvä niin, koska satuin lukemaan tämän niin hienon, ja koskettavan kirjoituksen. Kiusaaminen on vaan niin käsittämätön asia, ja sydän särkyy niiden lasten puolesta, jotka joutuvat sitä kokemaan. Kaikkein kummallisinta on, että myös aikuiset ihmiset ovat kiusaajia - siis toisilleen. Työelämässä on monta kertaa joutunut hämmästelemään, miksi ystävällisyys on niin vaikeaa, ja varsinkin tilanteissa, jolloin pitäisi osata iloita työkaverin onnistumisesta. Ehkä toiset on herkempiä loukkaantumaan kun toiset, mutta silti on vaikea suhtautua kommentteihin, joissa ei ole juuri mitään positiivista, vaan ovat käytännössä suora henkilökohtainen hyökkäys. Kritiikkiä pitää toki kestää, mutta sellaista asiatonta ilkeilyä on vaikea ymmärtää. Onko se sitä kateutta...välillä oikein miettii, onko suomalaisten suurin kansantauti kateus...
    Hienoa, että olet kuitenkin päässyt vaikeuksien yli (vaikka arvet jää), ja voit rinta rottingilla olla ylpeä siitä, ettet suostunut nujerrettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa kun löysit tänne, vaikka ensikosketuksesi tähän blogiin olikin nyt vähän ikäväsävytteinen aiheen vuoksi! :)

      Kirjoitit paljon asiaa. Muun muassa juuri tuo mainitsemasi aikuisten välinen kiusaaminen on myös hyvin ikävää. Tuplaharmin siitä tekee se, jos kohde on joutunut jo lapsena kokemaan saman. Toki kaikkien kanssa ei olla ylimpiä ystäviä, mutta toimeen pitäisi tulla erilaisista näkökannoista ja työskentelytavoista huolimatta. Ystävällisyys pitäisi olla normaali asia, jota ei tarvitse edes ajatella. Se, että tervehditään yms. Täysin käsittämätöntä, että jopa se "hei" tuntuu joskus niin vaikealta. Kateus on valitettavasti monen pahan asian alku ja juuri.. En tiedä onko meidän äidinmaidossa jo valmiiksi joku taudinaiheuttaja, kun tuntuu, että joskus se toisten menestys tai onni on niin vaikea asia kohdata.

      Kiitos Katja sinulle ajatuksista <3

      Poista
  14. Minäkin haluan kiittää tästä kirjoituksestasi! Itsd olen kokenut vain muutaman viikon jakson kiusaamista koulussa, mutta se oli riittävästi. Muistan sen tunteen ikuisesti. Tärkeää on, etteivät aikuiset tosiaan ohittaisi kiusatun tuskaa ja vähättelisi hänen kokemustaan. Itselläni nämä "pojat on poikia"-tyyppiset kuittaukset eivät päde, vaan asioihin on tartuttava vakavasti. Nyt aikuisena olen joutunut kiusaamisen kohteeksi muutaman työkaverin taholta ja tiedän kuinka se satuttaa vieläkin! Joskus mietin sitäkin, olenko ollut kyllin rohkea puolustamaan kiusattuja vai olenko kuulunut siihen hiljaiseen ryhmään, joka itseään suojellakseen on yrittänyt olla näkemättä mitään. Jos näin on, kadun sitä koko sydämestäni ja toivon, että jokainen uskaltaisi vastustaa kaikenlaista kiusaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Henkkumaaria <3
      Se ajanjakson pituus ei aina määrittele sitä miten asia jää mieleen tai millaista vahinkoa se voi saada aikaan. Kaikki me ollaan erilaisia ja suhtaudutaan asioihin ja haukkuihin eri tavoilla. Joku ruma sana jollekin toiselle ei välttämättä aiheuta samanlaista pahaa, kuin herkemmälle ihmiselle. Pojat on poikia ei menisi läpi itsellänikään. Kukaan ei voi syntyä tänne sellaiseen asemaan, jossa ilkeily olisi jotenkin tavallista, sallittavaa tai itsestäänselvää?!
      Todella ikävää kuulla, että edes aikuisena et ole välttynyt kiusaamiselta. Se tuo nopeasti mieleen ne lapsuudenajan kokemukset ja tuntuu, kuin eläisi uudelleen samaa ajanjaksoa.
      Ymmärrän hyvin sen, ettei kovin hanakasti lähde puolustamaan kiusattuja siitä syystä, että on joskus joutunut itse olemaan maalitauluna ja on vaarana, että joutuu kyseiseen asemaan uudelleen. Mutta kun aikaa kuluu niin asian yläpuolelle voi päästä niin hyvin, että se ei enää pysty vahingoittamaan takaisin ja jaksaa puolustaa muita silläkin uhalla, että saa jälleen likaa päällensä. Kokemus tuo kyllä varmuutta! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  15. Voi cherrynen. Kunpa lapset vain osaisivat hypätä sinne muiden saappaisiin. Kotonahan näistä pitäisi avoimesti puhua, että saataisiin ne kiusaamiset kitkettyä minimiin.. Sitä ei lapsena tajua kuinka merkittävät ne kasvuvuodet on ja kuinka syvälle ne ikävät muistot jääkään..
    Minulta puuttuu sitä munaa ja kunnianhimoa. Edelleen ajattelen liian usein, että en ole tarpeeksi hyvä, joten siksi en montaakaan asiaa uskalla edes yrittää. Se on hölmöä..

    Halirutistus♥ olet ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Kaikki lähtee kotoa, vaikka ympäristöllä on toki suuri merkitys. Mutta jos jo lapsena oppii, että toisia pitää kunnioittaa ja ilkeillä sanoilla ei kovin kauas pääse niin se tulee vanhempana selkärangasta. Toki meillä kaikilla on huonoja päiviä ja itsekin olen sanonut vaikka mitä sellaista, jonka olisin voinut jättää sanomatta.
      Lapset vaan osaavat olla niin älyttömän raakoja ja kun ollaan vielä kasvuvaiheessa, kaikki on vähän uutta eikä kokonaiskuvaa ole ehtinyt muodostua niin siinä voi tehdä tuhoa helposti muutamalla lauseella siellä täällä.

      Voi että kun tietäisitkin miten monessa asiassa olet hyvä <3 Meitä taitaa kyllä joskus vaivata sama tauti.. :D Mutta aina pitää silti yrittää, se ei maksa mitään tai ei ainakaan niin paljon, etteikö matkasta jäisi jotain hyvääkin käteen. Nyt kirjotat lapulle, että " If you don't jump, you'll never know if you can fly" ja laitat alle että "terkkuja Cherryltä"!! Tämän liimaat sitten jääkaapin oveen. Tai vessanpöntön kanteen.

      Halit muru <3

      Poista
    2. Vessanpöntön kanteen, niin heti aamusta nouse väkisinkin hymy korviin <3

      Poista
  16. Kirjoitit erittäin tärkeästä ja olet rohkea, kun kerroit oman tarinasi. Näitä pitäisi saada lukea enemmänkin ja ennen kaikkea kiusaamisesta pitäisi keskustella enemmän lasten kanssa. Siitä, miten toinen kokee asiat ja miltä tuntuu kun kiusataan. Itse kyllä puutun AINA jos huomaan kiusaamista, syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä toista ihmistä tai eläintä kohtaan. Kiitos kun otit näin tärkeän asian aiheeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka nätistä kommentistasi <3 Olet ihan oikeassa, että koskaan ei varmaan voi liikaa näistä puhua lasten kanssa ja varmasti erilaisia tapoja käsitellä tätä aihetta onkin keksitty esim. päiväkodeissa jne. Eihän tästä maailmasta pahat jutut koskaan kokonaan poistu, mutta onneksi on sinunlaisia ihmisiä, jotka puuttuu asioihin! :)

      Poista
  17. Hyvin ilmaisit itseäsi! :)Todella mukavaa lukea välillä tällaisia syvällisempiä kirjoituksia, vaikka aihe tällä kertaa olikin todella ikävä. Olet oikeassa, kiusaaminen tuskin ikinä häviää maailmasta, mutta ihmisten velvollisuus on siihen puuttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Juuri näin pitäisi olla, kuten kirjoitit <3

      Poista
  18. Kiitos Cherry rohkeudestasi tarttua aiheeseen ja jakaa omat kokemuksesi, I feel you.

    Tekstiä lukiessani nousi vanhat muistot mieleen ala-asteen 6. luokalta jolloin jouduin itse miltei koko luokan pilkankohteeksi. Kaksi läheisintä ystävääni jotka olivat kanssani samalla luokalla päättivät kääntää selkänsä minulle yhtenä päivänä ja saivat melkein koko luokan kelkkaansa. Onneksi sain tukea muutamalta luokkakaverilta, erityisesti yhdeltä ihanalta joka oli tukenani koko sen viimeisen vuoden, häntä muistelen edelleen lämmöllä vaikka emme olekaan nähneet moneen vuoteen.

    Kiusaaminen oli enemmänkin henkistä; nauramista, pilkkaamista ja selän takana puhumista. Vaikka fyysistä kiusaamista en joutunut kokemaan niin kyllä ilkeät sanat ja katseet jättävät jälkensä syvälle sydämeen. Hiljaisena ja kilttinä oppilaana olin helppo kohde.

    Yläasteelle siirtyessäni huomasin joutuneeni toisen entisen ystäväni kanssa samalle luokalle ja olin kauhuissani ensimmäiset koulupäivät. Eräänä päivänä koulun jälkeen kotimatkalla tämä entinen ystävä lähestyi minua sillä hän halusi pyytää anteeksi. Puhuimme pitkään ja tämä tyttö kertoi, että itse pelkäsi joutuvansa kiusatuksi (hänellä oli siitä jo kokemusta) senpä takia hän liittyi tämän toisen ystävänsä seuraksi. Tätä toista ystäväämme kuulemma ärsytti ystävällisyyteni ja se että tulin ihmisten kanssa toimeen ja opettajamme piti minusta, kaipa hän katsoi minun olevan open lellikki.

    Anteeksi pyytänyt tyttö on nykypäivänä tärkeä ystävä minulle, meillä on pitkä historia takanamme. Itse puolustin ja tuin häntä yläasteen aikana kun hänellä oli vaikea vaihe elämässään.

    Tämä toinen tyttö ns. pääkiusaaja kuuluu tuttavapiiriini mutta hän ei ole tähänkään päivään mennessä pyytänyt anteeksi kiusaamistaan. Toisaalta, itse olen ehkä matkan varrella antanut anteeksi vaikka unohda en koskaan.

    Kiusaaminen jätti jälkensä, välillä tulee niitä hetkiä kun en koe olevani tarpeeksi hyvä tai kaunis. Mutta uskoani ihmisten hyvyyteen se ei ole vienyt. Se miten koemme tämän ainutkertaisen elämän on kuitenkin meistä itsestämme kiinni joten pyrin nauttimaan siitä täysillä ja luomaan postiivista fiilistä ja välittäämään sen muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lora hurjan pitkästä kommentistasi <3

      Todella surullista kuulla, että sinullakin on näitä ikäviä kokemuksia takana :(
      Lapset on niin raakoja välillä puheissaan ja teoissaan, mutta onneksi sinulla oli se ystävä tukena, tosi hieno juttu, että joku uskalsi olla siinä roolissa! Hiljainen ja kiltti oppilas (joihin itsekin kuuluin) on maailman helpoin kohde, koska ei halua mennä samanlaiseen soppaan mukaan, toivoo, että ihmiset voisivat olla kavereita keskenään eikä välttämättä edes osaa puolustautua. Ja se, että joku on ystävällinen.. en voi käsittää miten sellainen ärsyttää toisia. Tottakai ystävällinen oppilas tulee paremmin toimeen myös opettajan kanssa!!

      Ihanaa, että toisen kiusaajan kanssa kävi kuitenkin näin ja olette sitten myöhemmin ystävystyneet. Olet selvästi myös osannut antaa anteeksi niin, että pystyit jatkamaan elämää ikävistä jutuista huolimatta <3 On kurjaa, että kaikilla ei ole yhtä seesteistä lapsuutta/kouluikää/ilmapiiriä työpaikalla ja sitä kautta toiset kärsivät enemmän, josta myös osaa loppuelämänsä kantavat mukanaan arpien muodossa. Mutta eihän ne nallikarkit täällä tasan mene muutenkaan! Halauksia sinulle <3

      Poista
  19. Minä haluasin tuoda keskusteluun toisen näkökulman, ja toivonkin ettet sivuuta tätä ns. kiusaamisen muotona, koska tämä on vain mielipiteeni eikä tarkoituksellista kiusaamista tai mitään kiusaamiseen viittaavaankaan. Tämä piti tehdä selväksi, ettei alkaisi satelemaan kommentteja minun niskaani siitä kuinka ajattelemattomasti sanon. Ajattelin tämän viestin sisällön harkiten läpi, ja olen 24-vuotias hyvän koulutuksen saanut ihminen.

    Itse asiaan... On tärkeää nostaa esille kiusatun puoli, mutta entä kiusaajan? Ja mikä muka tekee blogien kommenttipalstan kirjoittelusta kiusaamista? Jos joku ilmaisee asioitaan ja mielipiteitään blogissaan, on vain luonnollista että se aiheuttaa keskustelua, mielipiteitä ja eriäviä asenteita asiaa kohtaan. Ei ole bloggaajan tehtävä ottaa sitä itseensä, pieni kritiikki täytyisi sietää, jos blogia meinaa pitää. Mitä tulee koulukiusaamiseen; sille on aina syynsä. Voisit aloittaa vaikka miettimällä mitä sinä teit väärin koulussa, että sinua kiusattiin? Tuleeko mitään mieleesi?

    Muistakaa myös se, että kun lähdette mukaan netissä tapahtuvaan kiusaamiseen, olette itse kiusaajia, vaikka kohtelisitte huonosti vain kiusaajaa.

    -Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiintoista Aino, että otit mukaan toisenkin näkökulman. En voi kuitenkaan puhua kuin omasta tilanteestani. Voisin kyllä lukea, jos joku kiusaaja oikeasti rehellisellä tavalla kirjoittaisi kokemuksistaan, mutta saattaa olla, että hän ei myötätuntoa erityisen paljon tästä suunnasta saisi.

      On varmasti veteen piirretty viiva, mikä on kiusaamista ja mikä ei. En ole mitenkään erityisen täydellisesti pureutunut siihen asiaan mitä kaikkea kiusaamiseksi kutsutaan noin niinkun oikeasti (netistä löytyy vastauksia). Eli voiko kiusaamiseksi kutsua myös uhkailua, epäystävällistä pitkään jatkuvaa käytöstä tai erittäin törkeitä sanamuotoja? Miten pitkään näitä ikäviä sanoja/tekoja pitää sietää, että puhutaan jo kiusaamisesta? Voiko jollain olla vain huono päivä ja vedota siihen, että sen takia tuli linjoja pitkin vaikka blogissa? Itse en koe olevani kiusattu blogimaailmassa, mutta olen lukenut aikaisemmin jonkin verran keskusteluja näistä kurjista kommentoijista, jotka piinaavat päivästä toiseen bloggaajia. Minusta tässä kohtaa voi jo ainakin osan kohdalla puhua kiusaamisesta, mutta ehkä tärkeintä ei nyt ole se millä sanalla näitä juttuja kutsutaan.
      Bloggaajan ei koskaan tarvitse kestää epäystävällistä käytöstä edes tekstin muodossa. Täällä blogimaailmassa pätee ihan samat säännöt kuin kasvotustenkin muissa tilanteissa. Mielipiteitä voi tuoda esiin, mutta yleisenä "sääntönä" lienee ihmisten välillä, että ollaan kohteliaita. Joskus voi myös osoittaa hyvää tilannetajua jättämällä kokonaan eriävä mielipide sanomatta.

      Vaikka kuinka mietin, en valitettavasti keksi yhtäkään syytä siihen, että joku olisi oikeutettu kiusaamaan toista. Kiusaaminen ei koskaan ole ratkaisu tai oikea keino mihinkään. Joten tuohon viimeiseen kysymykseesi en löydä sen parempaa vastausta. Itse olen ollut aivan tavallinen koulutyttö, kiltti ja tunnollinen. Syyt, joista minua kiusattiin olivat sellaisia, joille en voinut mitään.

      En ole myöskään mielestäni kohdellut ketään kiusaajaa huonosti täällä netissä. Tämä on tärkeä aihe, jonka halusin ottaa esiin ja kuten näkyy ylläolevista kommenteista niin se koskettaa harmillisen montaa muutakin. Toivon tämän myötä vain parempia asioita, ystävällisempiä sanoja ja hyviä tekoja!

      Poista
    2. Itse olen ollut niin onnekas, etten ole joutunut kokemaan kiusaamista varsinaisesti. Olen silti täysin samaa mieltä Cherryn kanssa. Koulukiusaaminen ei ole milloinkaan oikeutettua. Useinhan kiusaamisen kohteeksi joudutaan mitä uskomattomimmista syistä: ulkonäkö (vaikka se, että omistaa silmälasit), luonne (moni hiljainen ja ujompi tulee usein kiusatuksi) jne. Itse en ole sellaisesta tapauksesta kuullutkaan, että kiusattu itse aiheuttaisi kiusaamisen. Tämä aihe koskettaa minua varsinkin nyt, kun on oma lapsi. Myös se oma lapsi voi olla kiusattu, mutta parhaani teen, ettei ainakaan kiusaaja.

      Olisi Aino mielenkiintoista kuulla, mitä ovat ne mainitsemasi syyt, joilla on oikeutettua kiusata?

      Poista
    3. Aino, ymmärrän osittain mitä tarkoitat. Luokallamme oli aikoinaan todella fiksu poika, sellainen "pikkuaikuinen". Se, että hän puhui kirjakieltä ja kertoi avoimesti olevansa fiksumpi, kuin muut, sai aikaan todella negatiivisen ryöpyn ja myönnän hänen ärsyttäneet myös minua hurjasti. Tämä on siis sellainen tapaus, jossa ihminen käytöksellään saattaa aiheuttaa eripuraa, vaikka eihän se kiusaaminen tuossakaan tapauksessa ole oikeutettua.
      Sitä en kuitenkaan voi sietää, että ihmistä kiusataan ulkonäkönsä takia, sillä siihen ei voi itse vaikuttaa! Käytöstäsi voit aina muuttaa, mutta ulkonäköäsi et.

      Aina voi antaa asiallista kritiikkiä, joka ei todellakaan ole sama asia, kuin se, että joku heittää kuvasi nähtyään kommentin "hyi h*lvetti kuinka ruma olet" tai "olet sairaan laiha, ihan oksettaa.." Se menee henkilökohtaisuuksiin ja ylittää rajan. Voin kokemuksesta sanoa, että se osuu syvälle ja jättää aikamoiset arvet.

      Anteeksi avautumiseni..

      Poista
    4. Voi Aino, MIKÄÄN ei koskaan oikeuta kiusaamiseen, eikä ala-asteikäinen lapsi voi "tehdä asioita väärin" ja joutua siitä syystä kiusatuksi. Samalla logiikalla raiskauksen uhri on itse asiassa ihan itse ollut syypää raiskaukseen tai mukiloitu vaimo on provosoinut toisen osapuolen hakkaamiseen.

      Oma näppituntumani 9-vuotiaan pojan äitinä on se, että nykyään kiusaamiseen puututaan paljon herkemmin; lapseni koulussa on ns. KiVa -ohjelma, joka on siis kiusaamisen vastainen malli. Pienempiinkin kiusaamisen ensioireisiin reagoidaan heti ja kiusaamisesta myös puhutaan usein.

      Olen kutienkin huomannut, että noin pieni lapsi ei aina ihan tajua, mikä on kiusaamista ja mikä ei, ja olen siksi myös kotona jutellut asiasta mahdollisimman konkreettisten esimerkkien kautta ("lällättelykin voi tuntua tosi kurjalta" ja "mikä sinusta tuntuisi ikävältä"). Samoin välillä kommentoin poikien keskusteluun väliin, jos joku kuulostaa vähänkin väärän suuntaiselta - ja aika usein tosiaan on niin, etteivät lapset ole täysin tajunneet, mitä ovat sanoneet tai tehneet.

      Tämä pätee kuitenkin vain ihan pienimpiin lapsiin, ja mitä isommista lapsista/nuorista puhutaan, sen enemmän heiltä pitää vaatia - ja lapset osaavat olla todella julmia ja kekseliäitäkin eri kiusaamisen tapojen suhteen (eristäminen, nimittely, supattamiset tytöillä). Näin ollen nollatoleranssi on mielestäni ainoa oikea linja, ja on jokaisen aikuisen ja opettajan vastuulla valvoa, että se toteutuu.

      Poista
  20. Ehdin eilen lukaista tämän vain pikaisesti läpi ja palasin lukemaan sen ajatuksella tänään. Itselläni on hyvin vastaavia kokemuksia, minua kiusattiin ala-asteen ensimmäisistä luokista aina yhdeksännelle saakka. Lukiossakaan en kuulunut suosituimpien joukkoon, mutta onneksi silloin ihmiset olivat jo vaihtuneet niin paljon, ettei varsinaista kiusaamista enää ollut. Kiusaamisen muodot olivat käytännössä identtisiä sinun, ja monen muun jo yllä kommentoineen, kanssa.

    Minun tapauksessani mukana oli onneksi myös vastuullisia aikuisia. Tärkeimpinä tietenkin omat vanhempani. Kun kiusaaminen toden teolla alkoi 2. luokalla, aloin lintsata koulusta. En tahallani, mutta usein olin myöhässä ja en enää kehdannut mennä sisään vaan käännyin takaisin kotiin. Jäin vahingossa tästä kerran kiinni ja tunnustin kaiken vanhemmilleni. He puhuivat opettajani kanssa ja hän teki paljon sen eteen, että koulunkäynnistä tuli siedettävää, parhaimillaan jopa mukavaa. Viidennelle luokalle mentäessä siirryin toiseen kouluun, jonne tuli myös muista kouluista oppilaita. Tietenkin kiusaaminen jatkui myös siellä, olinhan se ujo ja todella hiljainen tyttö. Yhden kerran tilanne kärjistyi, kun käytävällä kulkiessani yksi kiusaajista potkaisi minua. Puhuin tästä kotona ja vanhempani keskustelivat asiasta opettajani kanssa, jonka vastaus oli "Rakkaudesta ne hevosetkin potkii!" Pöyristyttävää! En tänä päivänäkään voi sietää tuota sanontaa! Onnekseni tuo opettaja jäi viidennen luokan jälkeen eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli varmaan aika vastikään valmistunut nuori mies, jolle kerrottiin heti tilanteestani ja historiastani. Hän piti huolen siitä, ettei kiusaamista tapahtunut ja tämän lisäksi vaikutti siihen, että yläasteelle ja eri kouluun siirryttäessä kiusaajani olivat täysin eri luokilla kanssani.

    Tulipas tästä pitkä kommentti, mutta halusin vain tuoda esiin sen, että vaikka maailmassa on paljon välinpitämättömiä ihmisiä, on myös paljon välittäviä. Tämän kirjoituksesi myötä noita viimeksi mainittuja on toivottavasti muutama lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, niin surullista kuulla ja eniten ajatuksia herätti juurikin tuo kiusaamisen pitkäaikaisuus. Se on todella kuluttavaa ja jättää varmasti jälkensä!! Vähän sama kun olis jossain parisuhteessa ja kuulis joka päivä miten paska on! :/ Ja juu, en minäkään lukiossa mikään suosittu ollut, mutta onneks siellä sentään muodostui monta ihanaa ystäväsuhdetta <3

      Ihan mahtavaa kuulla, että sinun kohdalla kiusaamiseen puututtiin noin kovasti. Ei jäänyt tavallaan epäselväksi, että huomasiko joku ja tekikö kukaan mitään. Meidän ero on mm. se, että itse en muista koskaan lintsanneeni. Se olis voinut olla ratkaiseva juttu, mutta olin liian kiltti semmoseen ja menin joka päivä tuulta päin vaan.. Se, että on ujo ja hiljainen, aiheuttaa riskin tulla kiusatuksi. Olen huomannut, että myös aikuisena nuo eivät ole ns. sopivia luonteenpiirteitä vaan niiden kautta ikävä kyllä aiheutuu välillä tyhmiä tilanteita. Olen koittanut kovasti päästä niistä eroon ;) Mutta selvähän se on, hiljainen ihminen on kyllä aika salaperäinen! Se ei siltikään ole syy kiusata tai syrjiä ketään.
      Huh, en voi sietää tota tapaa, jolla hevosetkin potkii- opettaja käsitteli tilannetta. Siitä huokuu just se välinpitämättömyys, että hohhoijaa, nuo nyt on lapsia ja leikkii - mitä pahaa tuostakaan nyt voi seurata?

      Kiitos, että jaoit sun tarinan, arvostan kovasti <3

      Poista
  21. Hieno kirjoitus! Tuntui todella pahalta lukea mitä kaikkea olet joutunut kokemaan :( Valitettavasti kiusaaminen jatkuu ja joka päivä monet lapset saavat kokea samaa ja ehkäpä vielä pahempaakin. Minuakin on kiusattu joskus koulussa ja välillä aikuisenakin herää ne samat tunteet pintaan.. Esimerkiksi silloin kun tuntee jäävänsä jossakin tilanteessa ulkopuoliseksi tai syrjityksi. Olen alkanut miettimään asii taas oman lapseni kautta ja muettinyt miten voisin estää ettei häntä kiusattaisi koulussa mutta myös niin ettei hänestä tulisi kiusaajaa. Tuo on asia johon aikuisten pitäisi puuttua paljon tehokkaammin!! Kiusaaminen jättää aina arvet tavalla tai toisella.. Miksei kaikki voisi vetää samaa köyttä ja toimia yhdessä? Maailma tarvitsee niin paljon enemmän rauhaa ja rakkautta <3

    what goes around comes around...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beipe <3 <3 Kaikkeen sitä on joutunut, mutta onneksi ne ajat ovat nyt takanapäin :) Valitettavasti jollain toisella ne voivat olla vasta edessä ja siitä syystä onkin tärkeää puhua asioista. Uskon, että näiden vuosien aikana asiaan on alettu kuitenkin kiinnittää paljon enemmän huomiota - vähän niinkun, että sitä osataan jo odotella ja ollan heti hyökkäysvalmiina, jos merkkejä näkyy!

      Tiedän niin nuo sun tunteet, joita aikuisenakin pohdit. Aikuisuudessakin on niin monia samankaltaisia tilanteita, vaikka ne eivät niin pahaksi ja jatkuvaksi menisikään, kuin lapsena. Ajetaan kuitenkin välillä omaa etua keinoja kaihtamatta jne. vaikka jossain työpaikalla ja siinä saattaa heikommat jäädä jalkoihin. Olen myös hassusti huomannut miten suuri vaikutus sillä on miten tuo itseään esille, paljonko puhuu, heittää läppää yms. Se, että on ollut lapsena ujo, hiljainen, epävarma ja erilainen on ollut kiusaajille ihan suora valtatie kohti kiusaamista, jos sellaiseen heillä haluja oli ja valitettavasti näin juuri kävi. Mutta koskaan ei pitäisi aliarvioida sitä, mitä hiljaisen ja ujon ihmisen päässä liikkuu! Mikään näistä luonteenpiirteistä ei myöskään oikeuta kohtelemaan toista noilla tavoilla, joita ollan koettu.

      Rauhaa ja rakkautta, kyllä, niimpä juuri <3

      Poista
  22. Kiusaaminen jättää aina jäljet. Kiitos rehellisen kauniista postauksesta!

    VastaaPoista