Testing.


Olen testaillut Canonin lainalinssiäni nyt pari päivää. Työvuorot ovat olleet hankalat, joten varsinaisiin tositoimiin en ole oikein päässyt. Tositoimilla tarkoitan esimerkiksi sellaista kuvaushetkeä, että en olisi ollut nukahtamassa pystyyn tai että aikaa olisi ollut oikeasti asetella kuvakulmaa. Olen lähinnä napsinut ohikulkumatkalla jonnekin, sekunnin siellä ja toisen täällä. Mut toisaalta, sellasta se mun kuvailu välillä on :)




Valokuvaamisessa minua viehättää moni asia, mutta erityisesti se, että se tapahtuu hetkessä, tässä ja nyt. Se myös vaatii jonkin verran keskittymistä ja siihen uppoutuu kuin muuta maailmaa ei olisikaan. Sellainen elämäntyyli on monelle vaikeaa ja usein olen itsekin pakotettu ajattelemaan tulevaisuutta enemmän kuin mitä juuri nyt on. Näidenkin kuvien aikana olisi pitänyt olla jo ihan muualla; nukkumassa tai töissä tai jossain, mutta varastin niitä varten pari sekuntia.



Minusta on hauskaa kuvata vesipisaroita ruoholla, koska huomenna ei ehkä ole aamukastetta, moottorivenettä telakalla, koska seuraavana aamuna se on jo vesillä, auringonsäteitä oksien välissä, koska edellisenä päivänä ei edes paistanut, usvaa merellä, koska hetki siitä se jo hälvenee pois ja puiden varjoja metsässä, koska tunnin päästä ne eivät enää ole siinä. On parempi ottaa kuva heti, koska toista tilaisuutta ei välttämättä tule. Ottamalla kuvan, tallennat hetken, joka meni jo.



Harmi, että en ole aamuihmisiä. Aamut on nimittäin maailman kauneimpia!

Kaikki kuvat Canon 50mm f/1.4


ps. By the way, joko olette lukeneet tämän, minä tykkäsin :)






36 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, tuo männystä kurkkaava kurre on aivan hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kurre oli kyllä mainio, vaan aika paniikissa kun yksi pyörii puun ympärillä kameransa kanssa ja keskeytti pähkinähetken ;)

      Poista
  2. Jälleen kerran, kyllä silmä lepää näissä kuvissa. Olet kyllä huikean lahjakas valokuvaamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura kiitos <3 Itse olet ihana <3

      Poista
  3. Voi että, miten kaunista! *huokaus*

    Viritin 60-lukulaiseen Yashica-perintökameraani juuri tänään mustavalkofilmin ja nyt odottelen parempia valokuvausilmoja, että pääsen testaamaan! Olet niin oikeassa tuosta valokuvauksen viehätyksestä: etenkin filmikameran kanssa on pakko pysähtyä ja miettiä juuri sitä hetkeä, juuri siinä paikassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Aamut on jotenkin niin upeita kun aurinko pilkistelee varovasti horisontista, linnut laulaa (valitettavasti tämä ei näy kuvissa..)ja yhtenä aamuna oli mahtavaa usvaa koko meri täynnä :)Hitsi kun sais itsensä kesällä joskus neljältä ylös ja lähtisi katsomaan auringonnousua oikein kunnolla!

      Oi, kuulostaa mahtavalta perintökamera! Toivotan onnea ja menestystä :) Ne, jotka ovat filmin kautta opetelleet, osaavat varmasti tuhat kertaa paremmin kaiken asettelusta ja kuvakulmista lähtien. Me digiajan ihmiset vaan räiskitään menemään ;)

      Poista
  4. Miten upeita kuvia, näissä on oikeat kulmat ikuistettu. Oma suosikkini kaikista hienoista otoksista on tuo neljänneksi ylin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että pidit <3 Aamuisin en ole muuta voinut kun ihastella kauniita maisemia! Pari näistä on toki illallakin otettu :)

      Poista
  5. Upeita! Taidat tykästyä linssiin? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Hih, vähän näyttää siltä, että tykkään ;) Mut ihmisiä pitäs vielä osotella, jotta tiedän varmasti.. Ainakin tarkennus oli juuri siellä missä pitikin!

      Poista
  6. Ihan mielettömiä kuvia! Jäin ihailemaan näitä ja miettimään uuden 50 mm linssin haaveilua, kunnes tajusin että mullahan on just tuo Canonin 50 mm 1.4 linssi ja siis 5D Mark II-runko. Mulla ei tosiaankaan taidot vielä riitä saamaan setistä kaikkea irti, ehkä siksi muka haluaisin 50 mm 1.2 L-sarjalaisen linssin testiin. Kuvasi nähtyäni tajuan paremmin, että mun ongelma ei ole välineissä, vaan käyttäjässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anne Malia, niin kiva kun jätit taas kommentin <3 Mä ymmärrän sua kyllä, täälläkin on haaveiltu siitä 1.2:sta. Ajattelin, että vaihtaisin suoraan Sigmasta tuohon, mutta hinta vaatinee hieman säästötoimenpiteitä. Toisaalta en ole myöskään päässyt sitä kokeilemaan (onkohan se nyt niin paljon parempi edes?)ja perusteena olisikin vain se, että "mukavahan se olisi omistaa". Ei ihan riitä ;) Toisaalta kuvaan 50 millisellä kaikkein eniten, joten hyvä sen täytyy ollakin. Tuon Sigman kanssa ei ole ollut ihan niin mutkatonta ja toivon, että Canoniin vaihdon myötä se 1.2 haave jäisi taka-alalle, ainakin hetkeksi! Välineurheilu vaan vie niin mennessään..

      Poista
    2. Tuo välineurheilu tosiaan vie mennessään. Rajalalla ne sano mulle, että 1.2 on hirmuinen painava klöntti ja että se tekee liiankin suhrua :) siis saa olla tarkkana syväterävyyden kanssa. Mutta kun niin ihailen vaikka Garance Doren ja muiden kuvia, niissä on ihana pehmeys ja heillä näkee muotiviikoilla useinmiten tuon 1.2:sen. Mutta kohtuuden nimissä, mun on vielä pitkän aikaa tyydyttävä tuohon 1.4:seen, sekin on liian hyvä mun taidoille.

      Mahtavaa kesän alkua sinne! Ja kiitos vielä superkauniista kuvista, palaan ihailemaan niitä tuon tuosta :)

      Poista
    3. Hihi, mitenkähän ne Rajalassa nyt silleen ;) Onhan se varmasti suurempi, mutta myös makeempi! Ehkä täytyy jossain vaiheessa hankkia se käsiin ja kokeilla vähän aikaa miltä tuntuu. Mutta kun haluaisin myös upgreidata tuon 85 millisen joskus jossain vaiheessa niin että mites sen kanssa sitten? Kuin myös makron haluaisin ja pidemmän telenkin.. Ei ole ongelmia keksiä näitä uusia sijoituskohteita ;) Jännästi se omassakin vatsanpohjassa alkaa kutkutella, kun joku kehuu uutta linssiään tai näyttää niitä kermaisia kuviaan. Mut olishan se nyt tylsää, jos sais kaiken aina heti!

      Ihanaa, aurinkoista kesän alkua sinulle kans! Voi, toivottavasti pääsen kesän aikana edes kerran Turkuun <3

      Poista
  7. Tuo on niin ihana linssi, ehdottomasti paras ostokseni ikinä! Olikin tutun oloisia kuvia, tuumasin vain, että eiköhän sinulla ole tämä jo. Ilman muuta suosittelen hankkimaan, ettei tarvitse lainalinssillä pärjätä! :)

    Niin totta muuten tuo häviävän hetken tallentaminen. Niin minäkin aina ajattelen - niitä kuvia ei enää jälkikäteen saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sielläkin on hyviä kokemuksia linssistä!
      Mulla on tosiaan ollut se Sigman vastaava 1.4 nyt reilun vuoden, mutta kun sen kanssa on ollut tarkennusongelmia, joihin olen kyllästynyt, niin halusin tämän lainaan, jotta näen ilman ostamista, onko tämä parempi ja toisiko vaihto jotain positiivista tullessaan :) Kyllä nyt näyttää, että myyn Sigman ja vaihdan tähän. Tarkennus on ollut napakymppi ainakin lainakappaleessa ja vaikka pidän Sigman massiivisemmasta koosta, on tuo keveys toisaalta kuitenkin hyvä juttu. Ehkä vielä kuvan jotain samaa kohdetta molemmilla linsseillä ja teen vertailua, jos ehdin..

      Poista
  8. Vau!!! Uskomattoman tunnelmallisia ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  9. Voi miten upeita! Suosikkini oli tuo aamukastekuva :). Olen alkanut viime aikoina himoitsemaan tuota objektiivia ja tämä ei mitenkään helpottanut asiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ronja <3 Uskoisin, että tykkäisit objektiivista ;) Se on ainakin itselläni se, jota eniten käytän. Nyt tosin täyskennon kanssa olen ollut vähän hukassa, kun yhtäkkiä "ruutuun" mahtuukin niin paljon. Mutta 7D:n kanssa nyt ainakin pidin eniten 50-60 millisistä :)

      Poista
  10. Tosi kauniita kukvia. Itse menen niin aikaisin aamulla töihin, etten ehdi silloin kuvailemaan. Aamu on minusta ehkä päivän kauneinta aikaa kun kameran kanssa kulkee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3 Sama täällä, töihin joutuu niin aikaisin, ettei ehdi nukkumaankaan kunnolla, saatikka kuvailemaan ;) Yövuorojen jälkeen napsin näitä, mutta silloin taas pääsee vähän liian myöhään vapaalle, kun jo viiden jälkeen aurinko paistelee tosi kauniisti :) Vapaapäivinä sitä taas miettii vaan, että saa nukkua pitkään..Ehkä kesälomalla nousen kerran oikein aikaisin ja lähden jonnekin!

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja hienoja kuvakulmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anna <3 Kiva, että pidit!

      Poista
  12. Aivan ihania kuvia jälleen kerran ja tykkäsin myös tekstin tunnelmasta. Ajattelen itse samalla tapaa, sillä poikkeuksella, että mä olen aamuihminen. :)

    Ja 50mm 1,2 L, mä en ole sellaisesta kuullutkaan aiemmin ja nyt en voi ajatella mitään muuta! Mulla on niin hirvittävä kamerakuume jo muutenkin, että apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Norppa <3 :)

      Hehehe, taidetaan olla vaarallisilla vesillä nyt kun kuulit asiasta ;) Onhan sitä kehuttu ja sääsuojakin löytyy.. mut on se sit myös vähän hevimpi ja pitäis päästä kokeilemaan ennen ostopäätöstä. Voihan se olla, että siitä ei sitten halua enää irti päästääkkään ;) Onneksi ei tarvi hetkeen miettiä tota ostopuolta!

      Poista
  13. Voih, oon harkinnut tuon linssin hankkimista, mutta ei viitsisi summamutikassa kuitenkaan ostaa! Toivottavasti laitat kommentteja testailun jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tää on sellainen "yleislinssi", joka kannattaa hankkia, jos yhtään enempää kuvaa ja on tunne, että haluaa upgreidata tuosta 1.8sta tähän. TAI jos ei ylipäätään omista 50 millistä ollenkaan niin uskon, että tarvetta kyllä ilmaantuu :) Voin laittaa jotain kommenttia vielä testin lopuksi ja lopullisen päätökseni ;)

      Poista
  14. Henkeäsalpaavan kaunis luonto ja taitava Cherry!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnosta löytyy niin monenlaista kaunista, kun vaan tarkkaan katselee :) Kiitos Laapa <3

      Poista