Kahvilla.


Torstaisen Turun reissuni kuvasaldo jäi surullisen vähäiseksi ja vähän naureskellen kaivelin tämän yhden kahvikuppikuvan muistikortilta esiin.
Päivä oli kuitenkin mukava, kuten Turun reissuilla on ollut tapana! Olin ensin ajatellut reissata ihan yksinäni, kuvailla kaupunkia ja vietellä rennosti aikaa, mutta pyysinkin lähistöllä asuvan tätini viimetingassa mukaani. Onneksi pyysinkin sillä päivä oli harmaa ja sateinen, kaukana erinomaisesta ulkona liikkumis- ja valokuvaussäästä siis.

Tädin kanssa käytiinkin Skanssissa herkuttelemassa ihanat suklaakahvit ja vaihdeltiin muuten vaan kuulumisia. Välimatkan takia ei kovin usein onnistuta näkemään, mutta pienellä suunnittelulla muutama tunti saadaan järjestymään ja nyt halvat junamatkat mahdollistivat usemman reissun tänne yhteen lempparikaupunkiini. Toivottavasti pääsen nauttimaan myös kesäisestä Turusta joskus muutamien kuukausien kuluttua.

Illalla tädin jo kotiuduttua jatkoin kahvittelua ihanan blogiystäväni Monan kanssa. En edes muista miten pitkään ollaan suunniteltu tapaamista ja nyt viimein saatiin molempien kalenteriin sopiva kolonen sitä varten. Mona oli juuri niin herttainen ja kaunis, kun olen kuvitellutkin ja kummallakin suu kävi niin, että hiljaista hetkeä tuskin tuli. Sitä olis niin paljon juteltavaa ja kerrottavaa!

Taas kerran mieleen hiipi ajatus siitä miten kiitollinen olen näistä uusista tuttavuuksistani, miten hyvin he kaikki ovat minut ottaneet vastaan avosylein ja halein ja uusia numeroita on saanut tallettaa puhelimen muistiin jo useita kappaleita. Olette ihan kultaa jokainen ♥


Kiitos siis vielä tädille ja Monalle mitä mukavimmasta päivästä!


2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihana blogi!

    En muista ennen poikenneeni, mutta heti jotenkin kolahti. Niin hyväntuulisia ja positiivisa juttuja. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Liisa, tosi kiva, että löysit tänne ja kirjoitit pari riviä <3 Aina kiva kuulla, että vanhat lukijat pysyy linjoilla ja uusia tulla tupsahtelee välillä :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista