Heikurakuumetta.

On ollut tässä talven mittaan pahaa Heikurakuumetta liikkeellä täälläpäin, mutta onneksi sitä on päässyt vähän helpottamaan parilla aivan loistavalla luennolla, joissa reilun kuukauden sisään olen istunut.

Heikura on yksi niistä suomalaisista valokuvaajista, jotka jostain syystä liikuttavat tämän tytön päässä erityisen paljon ajatuksia ja suu vääntyy hymyyn heti, jos kuulen edes nimen, saatikka näen Heikuran ottaman kuvan. Uskallan väittää, että kukaan muu ei ole hetkeen saanut sellaista kuvausintoa ja inspiraatiota minussa aikaan, mitä Heikurasta tarttuu joka kerta kun häntä kuuntelee ja kuvia katselee.

Malttamattomana odotin Kameraseuran Kuukausikokousta (9.10) sillä se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Heikuraa livenä. Nähnyt olen häntä kadulla kameran kanssa, mutta en ole rohjennut mennä juttelemaan. Nyt oli hieno tilaisuus päästä kuuntelemaan mitä tämän älyttömän mielenkiintoisen miehen pääkopassa oikein liikkuu ja istuin koko kolmituntisen hiirenhiljaa penkissäni silmät suurina ja varmasti aivan idioottimainen hymy naamallani.


Kuva: Hannes Heikura, lähde

Minähän en Hannesta mitenkään tunne, mutta pidän hyvästä huumorista ja senhän tämä mies osaa. Mies on aivan ilmeetön, mutta kaikki mitä suusta tulee ulos on yleensä painavaa asiaa, hervottoman hauskaa piikittelyä, mustaa huumoria tai jonkinlaista tilannekomiikkaa. Kolmen tunnin aikana näin ainoastaan yhden hymyn, että jonkinlaiseksi kivikasvoksi voisi häntä kaiketi kutsua. Arvasitte varmaan, että itse nauroin komiikalle suu auki.

Heikuralla on vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta eikä hänen päätään käännä erkkikään. On mahtavaa miten joku pitää omia puoliaan loppuun saakka ja on niin varma omasta tyylistään, että vaikka joku sitä kritisoisi, Hannes vain heittää siitäkin läppää. "Seiso kuviesi takana, aina löytyy niitä, jotka eivät tyylistäsi tykkää eivätkä ymmärrä muutenkaan valokuvien päälle".

Heikuran tyyli on ollut melko samanlainen vuosikausia, siis hiustyyliä myöden. Jos olet yhtään seurannut hänen ottamia kuviaan, tunnistat melko helposti sellaisen lehdestä ilman kuvatekstin lukemista. Heikuralla on aivan käsittämätön taito tuoda kuviin paljon enemmän kuin ensinäkemältä ajattelisit. Kun katsot kuvaa pitkään, alat ymmärtää, että siinä on jotain paljon syvempää, niissä on tarina takana eivätkä ne ole mitä tahansa räpsyjä. Arvatkaa olisiko mielenkiintoista kuulla Heikuran ajatuksia kuvaustilanteessa. Monesti on kuulemma toimittaja seissyt vieressä jossain kadun kulmassa ja ihmetellyt miksi helvetissä siinä on seisty jo puoli tuntia kamera kädessä tekemättä mitään. Hanneksella on aina selkeä visio, mutta ei sitä jaksa muille kertoa. Varsinkaan toimittajille. Heikura on oman tiensä kulkija.
"Tuo rohkeasti oma kädenjälkesi kuviin ja tuo kuviin myös itsesi. Ihminen, joka pelkää tehdä asioita omalla tyylillään voi mennä vaihtamaan vaikka auton renkaita.."


Kuva: Hannes Heikura, lähde

Heikuran puheesta voi siivilöidä kymmeniä oppeja valokuvaukseen, jos kuuntelee tarkasti. Oman polun seuraaminen ja omaan tyyliin uskominen ovat tärkeitä punaisia lankoja, joita olen Heikuralta oppinut. Olen myös itse äärettömän vahvasti tunneihminen ja huomaan sen välittyvän paljon kuviini, tekin olette siitä tainneet joskus mainita :) Hannes sanoikin "Et voi elää tietyllä tavalla ja kuvata toisella. Hyvä kuva ei ole koskaan yksitasoinen, siinä on muutakin kuin pinta". No, itselläni on vielä matkaa sen pinnan alle, mutta siihen asti voin ottaa oppia muilta.

Heikura näytti meille kymmeniä ja kymmeniä kuvia matkoiltaan, lehtikuvaaja-ajoiltaan ja näyttelyistään. Oli paljon kuvia Gazasta ja Afganistanista sekä myös Suomesta Dark Zone-näyttelystä. Yleisö kysyi paljon kysymyksiä ja itse sain paljon vastauksia. Joka kerta kun mieleeni tuli uusi kysymys, joku avasi suunsa samaan aikaan ja kysyi sen. Ihmiset halusivat tietää paljon tekniikasta, siitä miten valokuvaajat otetaan vastaan, miten heitä kohdellaan niin Suomessa kuin vieraissa maissa ja miten ihmiset suhtautuvat siihen, että heitä kuvataan. Hanneksen taktiikkana on ottaa ensin kuva, sitten vasta laittaa toimittaja kysymään henkilöiden nimiä. Jos tilanne tehdään toisinpäin, ei kuvassa ole aitoa tunnetta vaan silloin näytellään jokin tilanne uudelleen. Fiksua, sanon minä.
Yleensä ihmiset eivät myöskään kieltäydy kuviensa julkaisemisesta, he kuulemma vain ihmeellisesti suostuvat eikä Heikura tiedä mistä se johtuu. Niin, ja saahan yleisellä paikalla kuvata ketä tahtoo, mutta henkilön selvästi kieltäytyessä kannattaa etsiä uusi kohde.

On myös suotavaa olla perillä asioista, kulkea silmät auki ja tietää mistä mitäkin löytyy. Hyvä yleissivistys on valokuvaajalla aina plussaa. Varsinkin lehtikuvaaja-aikoina tilanteet olivat nopeasti ohi ja henkilökuvat piti improvisoida todella lyhyessä ajassa. Hannes myös kehoittaa rajaamaan kuvia. Sen jälkeen vielä rajaamaan uudelleen.
"En tykkää antaa kuville nimiä, koska tulkinnan varaa pitää jäädä. Kaikki voi löytää kuvista jotain, nähdä niissä eri asioita. Tunneskaala on laaja niin kuvaajalla kuin katsojallakin"


Kuva: Hannes Heikura, lähde

Viime vuoden syksyllä kävin Helsingissä katsomassa Dark Zone - näyttelyn ja sillon jotenkin heräsin tähän Heikuruuteen. Harmittaa, etten pari vuotta sitten kuvannut vielä niin ahkerasti enkä kiinnittänyt erityistä huomiota Hesarin kuviin. Sittemmin en olekaan saanut kuvien katselusta tarpeekseni ja kahlaan läpi työpaikaltamme löytyviä Suomen Kuvalehtiä, jolle Heikura nykyään freelancerina kuvaa.
Voitte uskoa miten riemu repesi, kun kuulin, että vuoden alussa Heikuralta tulee uusi näyttely We Walk Alone. Kuvat ripustetaan Salon Taidemuseoon, avajaiset ovat 18.1 ja näyttely on yleisölle avoin 19.1-31.3.13. We Walk Alone jatkaa samaa linjaa Dark Zonen kanssa ja noin 40 kuvaa uusista kuvista nähtyäni sama huokailu jatkui ainakin tällä suunnalla. Olen niin varaamassa Salon lippuja ettette usko ;)) ”Mä olen tyytyväinen, jos ihminen menee tuohon näyttelyyn ja tulee vähän erilaisena takaisin. Tärkeintä on, että tuntee jotain.” (Heikura Dark Zonesta, lähde)

Hienon Kameraseuraillan päätyttyä olin aivan fiiliksissä ja onnellinen päästessäni kerrankin kuulemaan tätä valokuvaajataituria. Hannes livistikin nopeasti kotia kohti, ei niin sosiaalinen tapaus, mitä nyt olen tässä oppinut ;) Itsekin lähdin siitä kotia kohti ja hetken päästä näinkin Heikuran kadulla kävelemässä. Oli pakko mennä kiittämään illasta ja kertomaan miten suuresti kuvat ja Heikuran puheet ovat itseeni vaikuttaneet. Siinä suu vaahdossa ja silmät kirkkaina selittäessäni ja ylistäessäni Heikura kysyi hieman epäilevästi onko asian laita todella näin. Sanoin, että on. Ja silloin minä näin sen, nimittäin illan toisen hymyn :))


ps. Heikura oli eilen Oulunkylässä kertomassa urastaan Helsingin työväenopiston kautta. Huomasin kevään ohjelmaa selatessani, että samanmoinen luento järjestetään myös 24.3.13, jos kiinnostuit :) Sitä ennen kuitenkin Saloon!






8 kommenttia:

  1. Luento on ollut varmasti mahtava! Itsekin pidän todella paljon Heikuran kuvista ja erityisesti hänen tyylistään. Dark Zone oli upea näyttely...pitää varmaan myös käväistä Salossa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Itse asiassa olin siis kahdella luennolla ja paljonhan niissä oli samoja juttuja, mutta kuuntelisin ne jutut vaikka viiteen kertaan ;) Niin mielenkiintoista! Dark Zone on kirkkaasti paras näyttely missä olen ollut eikä seuraavakaan varmasti tuota pettymystä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ehdottomasti!! Ajankohta vielä auki, mutta matkalla jo ajatuksissa :)

      Poista
  3. Nousi kylmätväreet ja tippa silmään kun luin tämän! Olet ihanan tunteella mukana. Siksi olet hyvä siinä mitä teet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww <3 Ihana muru, kiitos! Toivottavasti kukaan ei nyt luokitellut mua ihan hihhuliksi tämän tekstin takia, mutta en voi sille mitään,että jos joku asia menee suoraan sydämeen niin mä oon vaan ihan taivaassa :) En kerta kaikkiaan pystynyt lopettamaan hymyilemistä varsinkaan tuon ekan illan jälkeen ja kadulla jutustelun jälkeen :) Mulle elämässä on tärkeintä just ne asiat, jotka tuntuu oikeilta ja joista nauttii ja saa energiaa!

      Poista
  4. Voin allekirjoittaa jokaisen sanasi, olen myös auttamattomasti Heikura-koukussa. Kuuntelin Heikuran luennon viime keväänä Oulunkylätalolla ja oli pakko ostaa Dark Zone -kuvakirja, vaikka meni parin viikon puurorahat - mutta se kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että siellä on muitakin samanlaisia :)) Tiedät hyvin mistä puhutaan siis! Heikura on kovasti haluttu luennoitsija näköjään Oulunkylässä! Kai se on keväällä taas mentävä, vaikka olisi kuullut samat jutut jo pariin kertaan. Ei haittaa ollenkaan ;) Ja samoin muuten kävi tuon kirjan kanssa täälläkin, pakkohan se oli hankkia, vaikka vähän kirpasi. Mutta arvaahan sen, tuo valokuvakirjojen painattaminen ei ole mitään halpaa puuhaa. Nyt sitä on kiva hypistellä!

      Poista