Pieni makkaripostaus.

Makuuhuone sai eilen uutta maalia seinälleen. Tarkoituksena olisi maalata kaikki seinät, mutta ostin ensin pienen purkillisen maalia - varman päälle siis. No, nyt on päätyseinä maalattu ja värisävy on aivan täydellisen ihana, joten lähiaikoina huristan ostamaan lisää maalia :)

Olen hukannut kaikki talteen ottamani inspiskuvat johonkin, mutta ihana Taru postaili hetki sitten sisustuskuvia niin lainaan tähän kuvan hänen blogistaan (alkuperäinen Stadshemilta), jossa on vähän sellainen seinänväri mitä lähdin hakemaan. Taisin lopulta päätyä kyllä aavistuksen lämpöisempään sävyyn.



Meidän olohuoneesta tulee enemmänkin harmaaseen menevä, joten halusin makuuhuoneesta lämpöisemmän. Tähän mennessä sinne oli vaihdettu vain uusi lattia ja seinät olivat täysin valkoiset. Ilman pimennysverhoa on siis tullut herättyä ihanaan auringonvaloon, sen verran kirkkaana seinät loistavat :)
Nämä kuvat ennen maalausta.





Kuten kuvista näkyy niin mitään ei ole vielä seinille voinut ripustaa ennen maalausta. Tyynyt olen ostanut Benicosta, valaisimet ja yöpöydät ovat Ikeasta.


Oikeanpuolimmaisessa kuvassa näkyy kurkistus maalattuun seinään, mutta sävy ei kyllä ole aivan kohdillaan tuossa kuvassa.. Yritän saada päivän aikana parempia kuvia :)
Sävy löytyi tosiaan Värisilmästä Lumo-värikartasta ja sen nimi on Lempeä.

Menee varmaan lomalle saakka ennen kuin ehdin maalauksia jatkaa. Näytän sitten tulevaisuudessa tarkemmin mitä tuli tehtyä :)


14 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä uusi seinä, juuri sopivan pehmeän sävyinen makuuhuoneeseen. Itsekin olemme itse asiassa juuri suunnittelemassa makuuhuoneen ja eteisen sekä olohuoneen tapetointia. Suunnitelmissa olisi makuuhuoneeseen vaalean maitokahvin sävyä ja olohuoneeseen harmaanbeigen sävyä.

    Kivaa sunnuntaita sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tuota seinää miehen kanssa joka kerta yläkertaan mennessä tuijoteltu ja yhä edelleen ollaan tyytyväisiä :)) Maitokahvin sävyt tuntuvat olevan kovin suosittuja enkä ihmettele! Varsinkin valkoisen kanssa se näyttää täydelliseltä <3

      Oi, ihanaa, että teilläkin sisustusideointia! Varmaan saadaan sitten blogin puolelta lukea ja nähdä lopputulos :) On aina kiva nähdä minkälaisiin juttuihin toiset päätyvät!

      Poista
  2. Tosi kivalta vaikuttaa! Luen erittäin mielelläni näitä sisustusjuttuja, joten odotan kieli pitkällä lisää ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) Paljon on vielä tekemistä ja kovasti jo haluaisinkin huoneitamme eteenpäin. Eiköhän lomalla hihat heilu, kun on vähän enemmän aikaa :) Raportoin täällä kyllä kun on jotain näyttämisen arvoista. Näitä superkeskeneräisiä huoneita ei oikein jaksa kuvailla :))

      Poista
  3. Tosi kaunista teidän makkarissa!♥ Mäkin haluan tarttua maalipurkkiin kunhan vaan saan asunnon jossa se on mahdollista.. Tykkään just harmaista ja beigestä seinästä josta vaaleat kalusteet erottuvat kauniisti. Tuleehan pian lisää sisustuspostauksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vaikka vielä on paljon suunniteltavaa ja ostettavaa, mutta onneksi se on varsin kivaa puuhaa ;) Jo yhden seinän maalaus muutti huonetta todella paljon!

      Toivottavasti pääsisit itsekin maalailemaan <3 Tiedän miten ärsyttävää se on, kun toiset ne vaan remppaa eikä itse voi, me naiset taidetaan olla semmosia sisustushöperöitä :))

      Ainakin yksi postaus on tulossa tuosta lopputuloksesta.. tai siis tämän hetkisestä tilanteesta, kun kolme seinää on kuitenkin vielä maalaamatta :) Koitan kyllä raportoida, kun on jotain kuvaamisen arvoista :)

      Poista
  4. Ensimmäisen kuvan nähtyäni luulin,että se on jostain sisustuslehdestä! Todella kaunis makuuhuone teillä :) Mistä olette päiväpeittonne hankkineet, meillä kun on juurikin saman tyylinen hakusessa.

    -Hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin se eka kuva on upealta Stadshem-sivustolta.. voi kuolaus, olisipa koti tuon näköinen <3 :))
      Pikkuhiljaa makkarikin etenee ja jo yhden seinän maalaus muutti sitä paljon parempaan! Lähiaikoina projekti jatkunee.. niinkuin moni muukin projekti kotona :) Onneksi kohta on loma ja vähän enemmän aikaa!

      Päiväpeitto on Hemtexiltä! Sen voi kätevästi pestä omassa pesukoneessa, koska ei paljon paina! Maksoi ehkä jotain 50e paikkeilla, jos en aivan väärin muista :)

      Poista
    2. Äh, olin selvästi liian väsynyt kommentoimaan tuohon aikaan eilen... ;) Kiitos kuitenkin vastauksestasi, suunnataan siis Hemtexille katsastamaan valikoima! Tsemppiä teidän projektille ja hyvää lomaa :)

      -Hannah

      Poista
    3. Voi ei kuule mitään :D Harmi, jos tuotin sinulle pettymyksen :D Mun mielestä noita päiväpeittoja oli eri kokoisia, joten varmaan löytyy sopiva! Kiitos paljon <3

      Poista
  5. Ihanan näköinen teidän makuuhuone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kelly! Uskoisin, että maali vain paransi sitä :)

      Poista
  6. Teidän makkari näyttää ihan täydellisestä jo nyt! Saat siitä varmasti juuri sellaisen, jollaisen haluat:). Maali näyttää niin kauniilta, ainainen harmaafani, on näiden kuvien myötä kääntämässä kelkkaansa:).

    Iso hali! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos muru <3 Olen kovasti pohtinut mitä sille tekisin... On niin monta ajatusta päässä ja odotan aina parempaa ja parempaa ideaa.. Sitten huomaan, että meni puoli vuotta :D Maali on kaunis kyllä ja näytän paremmat kuvat tässä kun ehdin! Vaikka täysin samaa sävyä on kovin hankala saada kamerasta ulos. Hyvä idea on muuten laittaa ruskeaa sekä harmaata asuntoon niin ei tarvi luopua kummastakaan ;)

      Halit sinnekin <3

      Poista