Häitä juhlimassa.

Ai että, niin sitä tuli taas oltua yksissä kesähäissä ja todistettua ystävän avioliittoon astumista.
Häät olivat tosi kauniit, vaikka ilma ei valitettavasti suosinutkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei kuitenkaan itse juhlaa haitannut sillä vihkiminen tapahtui Temppeliaukion kirkon suojissa, jossa muuten ensimmäistä kertaa pääsin käymään! Kirkko oli aivan täynnä turisteja vielä hetki ennen vihkimistä, mutta ilmeisesti ovet sentään lukittiin tilaisuuden alettua. Yli-innokkaat japanilaisturistit odottivat nimittäin suuressa kaaressa ulkona, kun kokoonnuimme ulko-oville puhaltamaan saippuakuplia ja jäätiin suoraan sanottuna jalkoihin, kun he yhtäkkiä ampaisivat kohti kirkon ovia hääparin kaasutettua hääautolla pois :D

Vihkimisestä sen verran, että ensimmäistä kertaa olin häissä, jossa pappi hoiti laulupuolen. Ja todella kauniisti lauloikin, nimittäin Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Varmasti ei kovin montaa kuivaa silmäparia  kirkonpenkeiltä löytynyt :´)



Juhlat jatkuivat merellisessä ympäristössä herkkullista ruokaa syöden ja kauniita puheita kuunnellen. Puheita kyllä riittikin ainakin kuusi kappaletta ja mikäs sen ihanampaa, kuin se, että sukulaiset ja ystävät haluavat muistella yhteisiä hauskoja hetkiä ja toivottaa onnea tuoreeseen avioliittoon.




Juhlissa nähtiin myös perinteisiä hääleikkejä, päästettiin vanha sukunimi lentoon sekä loppuillasta tietenkin musat soi täysillä ja tanssilattia täyttyi mitä mielenkiintoisemmista muuveista!



Kauniit, lämminhenkiset ja parin itsensä näköiset häät 
Oli ihana olla mukana!


10 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset häät! Mekin pääsimme juhlimaan tänä viikonloppuna upeita häitä, joissa myös esitettiin kirkossa Johanna Kurkelaa, ei tosin papin toimesta :) Hauska idea muuten tuo sukunimen ilmaan päästäminen, voisi laittaa ihan korvan taakse!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät oli ihanat ja ainahan se on liikuttavaa nähdä, kun ystävät menee naimisiin :)
      Hauska sattuma tuo Johanna Kurkela, mutta näin se taitaa olla, että Johannalla on ainakin se yksi häihin sopiva kappale ellei enemmänkin! On aina tosi mielenkiintoista kuulla mitä hääparit on valinneet :)

      Poista
  2. Upeita kuvia, häät ovat aina niin ihania! :) Tuo sormuskuva on etenkin todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kuvasin kyllä tosi vähän ja tässä on varmaan kaikki, jotka kehtasin julkaista paria kasvokuvaa lukuun ottamatta :) Salaman olis tarvinut, mut eihän mulla sellasta ja enhän minä nyt mikään hääkuvaaja sentään ollut ;) Tosi kiva kuitenkin pari muistoa ottaa itsellekin :)

      Poista
  3. Oi, kuulostaa ihanalta <3 Ja laulava pappi!! :) Ihan mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, vähän yllätti :) Tosi kauniisti lauloi :)

      Poista
  4. Oi kun on ollut kauniin näköiset häät. Morsiammen sormukset ovat todella kauniit. Oma kihlasormukseni on kovin morsiamme alemman sormuksen näköinen (olettaisin että kihla?) ja olen miettinyt jo hetken, millaisen vihkisormuksen sitten haluan ja tässä kyllä ehdottomasti yksi vaihtoehto.

    Serkkuni häät olivat jokunen vuosi sitten Temppeliaukion kirkolla myös kesällä ja sama efekti oli sielläkin, kovasti tunkivat turistit kirkkoon kun morsiuspari vaan saatiin autoon. Sinällään ikävää, mutta onhan se toki nähtävyys tuokin kirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormukset oli (on) kyllä tosi kauniit ja niin oli morsiankin <3 Ja oikeassa olet, ylempi on vihki, joka ei kyllä tässä kuvassa säihky niin kuin oikeasti, mutta osaat varmasti kuvitella :) Valitettavasti en tiedä mistä morsian oli sormuksen hankkinut, mutta tämän tyylisiä tuli paljon vastaan kun itse kiertelin aikanaan kaupoilla, joten uskon, ettei ole vaikea löytää :)

      Niin en usko, että hääparia tai vieraita haittasi ne turistit, mutta olivat kyllä aika huvittavia. Olisitpa nähnyt heidän ilmeet siinä vaiheessa, kun kirkko olikin suljettu vihkimisen päätyttyä! :/

      Poista
  5. Kauniit ja nerokkaat lautasliinojen taittelut!!

    rami>60

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat kyllä juhlapaikkaan ja sen ympäristöön erittäin hyvin :)

      Poista