Sunnuntaita.

Kukapa ei rakastaisi sunnuntaita?
Kun aamulla varovasti raottaa silmäluomiaan ja aurinko paistaa jo taivaalla.
Kun tajuaa, ettei tarvi edes nousta - kääntää kylkeään - puhisee tyynyynsä - aaah sunnuntai.

Sitten hamuilee sängyn toista laitaa ja tajuaa, että siinä on pelkkä vaatemytty. Alakerrasta kuuluu tohinaa ja kahvikone hurisee. Kai sitä sitten voisi varovasti pujahtaa peiton alta aamutakkiin..

Rappusten juuressa Vimpula pyörii ympyrää eikä tiedä miten päin olla, kun koko lauma on jälleen hereillä ja koossa.
Rauhallinen aamupala, vähän blogien lukua ja pientä päivän suunnittelua. Ei tietoakaan töistä tai kiireistä.





Aurinko paistaa hopeansiniseen metsään ja mies kehottaa ottamaan kameran mukaan - nyt lähdetään kävelylle :)

Kierreltiin vähän uusia reittejä. Tai no, mies esitteli mitä oli jo oppinut. Että tästä pääsee sitten kätevästi sinne ja tuonne. Tuolla käytiin katsomassa sitä kauheeta kämppää ;)

Ja Vimpula tietysti keskittyi keppeihinsä. Mitä isompi, sen parempi.



Iltapäivällä valmistui makaronilaatikko. Sitten käytiin Ikeassa pyörimässä. Lähti vahingossa yksi kaappi mukaan.
No oli sitä vähän suunniteltu.

Kotona juotiin kahvit ja syötiin donitsit. Sen jälkeen tulikin kauhea ällötys. Päätettiin, että nyt tää Arnoldsi loppuu.
Paitsi, että mies sanoi jatkossakin kyllä syövänsä.

Nyt se kokoaa tuossa sitä kaappia ja juo punkkua. Mitähän siitäkin tulee..
Sauna lämpiää ja kohta on tiedossa taas löylyt. Joka päivä tekisi mieli saunoa! Ollaan lenkillä ja mietitään, että joo, tän jälkeen mennään kyllä saunaan. Ollaan kaupungilla ja pohditaan, että vitsit kun olis hauskaa taas pitkästä aikaa saunoa. Edellinen kerta oli ihan just. On se kiva kun on oma sauna :)

Sitten varmaan lötkötetään loppuilta kotivaatteissa lattialla eikä mietitä huomista työpäivää vielä yhtään.



13 kommenttia:

  1. Kuulostaa täydelliselle päivälle! :)

    VastaaPoista
  2. Aika ihanaa :)

    -Hannah-

    VastaaPoista
  3. Tulin niin hyvälle tuulelle tästä postauksesta, että ihan innostun kommentoimaan :) Kuulostaa hyvältä sunnuntailta, ja mitä nyt blogiasi (ja vanhempaakin versiota) oon seurannut jo pidempään, niin teillä taitaa lähes kaikissa päivissä olla ripaus sunnuntaita. Se on ihanaa se, ja ihan asenteesta kiinni! On ollut ihana lukijanasi huomata, miten paljon omalla suhtautumisella ja asennoitumisella on merkitystä asioiden kulkuun. Susta jotenkin huokuu sellainen seesteinen positiivisuus, joka blogin myötä tarttuu ainakin minuun. Suuri kiitos siitä. Luot ihania taikahetkiä jutuillasi arjen keskelle, ja kauniit, kauniit kuvat kruunaavat kokonaisuuden. Kiitos :)
    terveisin, kaarina

    VastaaPoista
  4. Ihanaa <3

    Meillä saunottiin myös ihan mielettömän ahkerasti silloin, kun muutettiin tähän taloon. Alkuun liki joka päivä :) Nykyään se on vakiintunut siihen kahteen kertaan viikossa kyllä, mutta ollaanhan tässä jo asuttukin kymmenen (!) vuotta :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostipa ihanalta päivältä! Tuli ihan hirmunen ikävä saunaan. Oma sauna ois haaveena...ehkä joku päivä se haave toteutuu :)

    VastaaPoista
  6. Aijai...kuulostaa ihanalta ja vähän tutultakin sunnuntai-meiningiltä, mun sunnuntai-lenkki oli vain aurinkoisen sijaan sumuinen. Tykkään sun blogin fiiliksestä <3

    Mun westityttö Ida on ihan heikkona valkoisin hankiin ja telmii lumessa kuin pikkulapsi.
    Linkistä pari kuvaa mun sunnuntailenkiltä: http://syyskuunkuusi.blogspot.com/2012/01/viikonlopun-lumisia-maisemia.html

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanasta ja elämänmyönteisestä blogistasi. Kirjoituksesi saavat hyvälle tuulelle ja kuvat ovat todella kauniita! Useita blogeja seuranneena, pidän siitä että sinulla on aito ja arkinen ote ilman liiallista merkkitavarahysteriaa, jota useampi muu blogi on tupaten täynnä. Ihania talvipäiviä Sinulle, Vimpulalle ja miehellesi ja onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  8. Lina: Se oli täydellinen :) Vapaapäivät on usein!

    Hannah: Hih, niin oli ;)

    Kaarina: Jo kommenttisi ensimmäinen lause toi täällä päässä leveän hymyn kasvoille. Olipa ihana lukea, että pidät blogistani ja olet saanut siitä hyvää mieltä <3 Eihän tuon parempaa kohteliaisuutta voi saada, että jopa ruudun välityksellä olen onnistunut saamaan kivoja hetkiä jollekin toisellekin :)
    En varmasti ole positiivisin ihminen tässä maailmassa, se piirre on tainnut karista elämän saatossa, mutta yritän sitä silti elvyttää arjen keskellä tarkastelemalla hetkiä tässä ja nyt. Maailma on pullollaan kauneutta ja valokuvaaminen mitä parhain tapa opettaa itseään nauttimaan hetkestä sekä näkemään pieniäkin ilon aiheita. Jos ei tänään nauti tästä hetkestä, on se huomenna jo ohi.
    Blogiin on helppo kirjoittaa niistä hyvistä jutuista, jolloin se ehkä eniten palvelee myös muita, eli lukijoita.
    Mutta kuten meillä kaikilla, on myös täällä päässä huonoja päiviä ;)

    Kiitos tuhannesti kauniista kommentistasi <3

    Astaldothoniel: <3 Niimpä ;)

    Kyllä saunomiseen vaan jää koukkuun! Mutta ihan totta, luulen kanssa, että se on nyt tää vaihe ja myöhemmin harvenee huomattavasti. En myöskään kesällä nauti saunomisesta yhtä paljon, paitsi jos pääsee mökkisaunaan :) Suloisia saunahetkiä teillekin! :)

    Ansku: Voi varmasti toteutuu! Ensimmäinen oma sauna täälläkin mulla on, lapsuudenkodin jälkeen :) Siitä kannattaa haaveilla kyllä ja yks päivä sen sitten omistaa!

    Netta: Ihana, jos sulla oli samanmoinen sunnuntai <3 Eiköhän se aurinko pian löydä teidänkin sunnuntailenkeille. Sitä oikein havahtu kun huomasi metsän kummallisessa valossa, tosi nättiä! Kohta sitä aurinkoa saadaan aina vaan enemmän ja enemmän :)

    Ihana kuulla, että pidät, kiitos kun kerroit <3

    Ja niin kauniissa maisemissa olitte koiruuden kanssa!! Voi vitsit mikä söpöläinen hän olikaan <3
    Aivan ihania kuvia ja juttuja sun blogissa. Mun täytyy tutustua joskus paremmalla ajalla kuin keskiyöllä ;)

    Anonyymi: Voi kiitos itsellesi pysäyttävästä kommentistasi <3 Olen täällä lukenut kommentteja uudelleen ja uudelleen ja tullut aina vaan iloisemmaksi siitä, että olen voinut antaa hyvää mieltä toisillekin tämän pikkuisen blogini kautta. On myös aivan mahtavaa, että jaksatte siitä mulle kertoa ja kommentteja kirjoittaa. Kirjoitan blogia aina omana itsenäni, en tietenkään silloin tänne tule, jos päiväni on ollut erityisen huono. Toisaalta blogin kautta voi päästä ihan eri aalloille ja huomata kohta olevansa jo paljon paremmalla tuulella. Pidän myös kiinni siitä, että joskus täällä voi kyllä kirjoittaa, jos on oikeasti paha mieli. Kukaan ei aina voi olla hyvällä tuulella... en ainakaan minä ;)

    Rakastan kuvaamista ja mikä oliskaan parempi kanava julkaista kuviaan, kuin blogi, jossa ehkä joku toinenkin niistä jotain iloa saa :) Ihan päiväkirjaksi en tätä kutsuisi, löytäähän tänne tiensä vain pieni rippunen elämästäni, mutta pidän tosi paljon muistakin sellaisista blogeista, joissa näytetään arkea ja elämää. Toisinaan siihen kuuluu materia ja shoppailut, toisinaan ihan vaan metsäretki :)

    Kiitos kaunis sinulle <3 Mitä parhainta talven jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia taas kerran. :) Meille saatiin jo jouluksi samanmoiset hanget ja nyt täällä alkaakin olla lunta jo kinoksittain. Vaikka kesäihminen olenkin niin kyllä pieni pakkassää ja kauniit auringossa kylpevät hanget saavat hymyn huulille :)

    VastaaPoista
  10. Ah ihania kuvia ja ihanaa luettavaa! <3 :) Näitä sun juttuja on niin kiva lukea, kun niiden kautta saa niin helposti tunnelmasta kiinni ja melkein voi kuvitella itsensä samaiseen tilanteeseen :)
    Ja hei murunen, sulle olisi pikkuinen haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  11. Löysin tänne jostain kautta. Kiva blogi, ihanat kuvat! Jään lukemaan postauksiasi. Kivaa viikonloppua, se on taas edessä... :)

    VastaaPoista
  12. Maarit: Kiitos kultainen <3 Lumi on kyllä todella kaunista, jos sitä on paljon ja se sädehtii keveänä puissa ja ojanpenkoilla :) En yhtään ihmettele, että siitä pidetään, vaikka toki kesä kiilaa edelle ;) Valkoinen jo värinä kun himotuttaa muutenkin ihan kotona sisälläkin!

    Taru: Olet kyllä ihana <3 Mulla ei ole itsellä mitään hajua siitä millaiset kuvat tai millainen teksti toisi parhaiten toisille saman tunteen missä itse olen ollut, mutta upeeta kuulla, jos en ihan metsään ole mennyt. Tässä tapauksessa kyllä juurikin metsään;)

    Kävinkin just katsomassa haasteen, voi tuhat kiitosta, se on tosi kiva ja teen sen kyllä heti kun saan aikaiseksi ;) Parempi kun en lupaile enää mitään aikatauluja.. hehhee.

    Ira: Voi miten ihana, kun löysit ja kerroit siitä :) Nyt tulikin heti tauko tässä kirjoittelussa eikä ihan normina jatku vähään aikaan, mutta kyllä niitä kuvia ja tekstejä sitten taas saadaan :) Tosi mukavaa, että jäit seurailemaan ja ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

    RagDoll: Haleja muru <3

    VastaaPoista