Tunnelmallista joulua.

Niin siinä kävi, etten ehtinyt enää sen kummempia kirjoitella ennen joulua, mutta pian taas palailen kunnolla bloginkin puolelle :) Täällä onkin ollut nyt vähän hiljaisempaa, kun ihmiset ovat varmasti lähteneet ajoissa joulun viettoon sukulaisiin ja perheen pariin.
Itse vietän joulun pyhät töiden parissa, mutta takaraivossa suunnittelen kokoajan kivoja kotijuttuja, ensi vuonna vietettäviä kolmikymppisiä ja jopa juhannusta :D Vaarillani oli jouluna tapana tokaista, että "Jouluna on puoli vuotta juhannukseen, suven juhlaan". :D

Koska kaikki eivät kuitenkaan halua miettiä vielä ensi kesää, laitoin tähän muutaman kauniin joulukuvan tunnelmaa tuomaan.

kuvat weheartit

Miehen kanssa ehditään onneksi huomenna nähdä parisen tuntia, joten lahjat saadaan vaihdettua. Molemmat ovat ankarasti kieltäneet kodin tonkimisen, koska pienessä kaksiossa lahjojen piilottaminen on vähän vaikeaa :))

Viikolla vein postin tyttösille suklaata kun aina niin iloisesti ja ihanasti ottavat vastaan, ja ollaan siellä tämä kaksi vuotta saatu aivan erinomaista palvelua. Oli kiva nähdä miten iloisia olivat saadessaan pienen joululahjan :) Pieni juttu, iso ilo!


TUNNELMALLISTA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE!!


14 kommenttia:

  1. Oih, ihania kuvia, etenkin pienet koiranpennut! :))

    Ihanaa joulua Cherry, nauti juhlapyhästä! :)

    VastaaPoista
  2. Petra Pauliina: <3 Pidän niin näistä weheartit.comin kuvista, sieltä löytyy aina kuvia jokaiseen tilanteeseen :)

    Kiitos muru, kuin myös <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua ja nauti pyhistä töistä huolimatta :))

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti onnistut pitämään joulutunnelmaa yllä töistä huolimatta ja pääset ainakin hetkeksi pysähtymään rakkaittesi kanssa joulun aikana :) Valtavan ihanaa Joulua Sinulle, ihastuttava Cherry ♥ :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa joulua Cherry! Ja aivan ihania kuvia <3 Varsinkin toi koirakuva! Toi selällään makaava hauvavauva näyttää ihan meidän Freddieltä :) Täytyy taas vähän aktivoitua näiden blogien suhteen ;)

    VastaaPoista
  7. Sofié: Kiitos ihana, varmasti :) Ja työtkin oli ihan oma toive, joten ei paha!

    Heidi: Kiitos kultainen <3 Ihanaa joulua siullekin :)

    Maarit: <3 <3

    Taru: Kyllä se varmasti onnistuu, vaikka ei nyt ihan samalla tavalla, kuin jos olisi vaikka perheen parissa koko aaton. Töissä on kuitenkin joulukuusia, koristeita siellä täällä ja mulla tonttulakki päässä! Ja onneksi miehen kanssa ehditään hetki istua alas :) Kiitos tuhannesti, olet kultainen <3

    Hoopa: Kiitos, kuin myös <3 Eiks ookin söpöt koiruudet! Aina kyllä vähän mietin, että olis sillä Vilmalla voinut niitä pentuja.. ;)
    Miten Freddie voi?! Paljon rapsutuksia! Ja juu, olis kyllä mukava lukee sunkin kirjoituksia ;))
    Miten paluu sujui?

    VastaaPoista
  8. Iloista ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia oot löytänyt ♥

    Ihanaa ja rauhallista joulua :)

    VastaaPoista
  10. Hyvää Joulua! :)
    Postin tyttöjen muistaminen oli ihanasti tehty, niin Cherrymaisen herttaista :)
    Pienistä jutuista se lähtee, hyvä mieli ja joulun tunnelma.

    VastaaPoista
  11. Oi oot valinnu ihanat kuvat tähän! :)

    http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/

    VastaaPoista
  12. Ansku: Kiitos kultainen, kuin myös teille :)

    I'm Lacking: Voi kiitos! Ajatella, että joku on osannut ottaa noin taivaallisen kauniita kuvia :)

    Kiitos, sinulle myös!

    Hanna ★: Kiitos Hanna. Toivottavasti sinunkin joulu on mennyt mukavasti :)

    Katja: Kiitos! Ihanaa joulunaikaa sinullekin :)
    Muistan miten Ragdoll kirjoitti joskus blogissaan vieneensä suklaata hyvän palvelun vuoksi jouluna. Ajattelin, että ilahtuisivat postissa. Sinne on aina niin kiva mennä ja jutella hetki asioimisen lomassa. Ei se ole itsestään selvää saada sellaista palvelua ja kohtelua, joten suklaa oli pieni ele siitä hyvästä mielestä, joka postissa ollaan saatu :)

    Roosa: Kiva, että pidät! Taidan laittaa huomenna lisää.. hih. Mukavaa joulun aikaa Roosa! :)

    VastaaPoista