David & Viulu.

Ihan mielettömän mahtava ilta!
Ystävä laittoi eilen tekstarin, että sattuisko mulla olemaan perjantai-ilta vapaana eikä kertonut mitään vihjeitä siitä mitä sillä oli mielessä. Kunnes vastasin, että kaikki sopii niin hän kertoi, että pääsen konserttiin katsomaan lahjakasta viulutaituria David Garrettia!
Täytyy myöntää, että herra on mennyt multa ihan kokonaan ohi enkä tiennyt yhtään mistä on kyse. Meninkin samantien vähän googlettelemaan ja aloin kovasti innostua.


David Garrett on viuluvirtuoosi, joka on jo nuorena luonut itselleen legendaarisen uran, josta moni vanhempi viulisti voi vain haaveilla. Vuonna 1981 Saksassa syntynyt Garrett aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana ja on jo 8-vuotiaana soittanut usean tunnetun orkesterin solistina sekä 13-vuotiaana saavuttanut itselleen arvostetun klassisen viulistin uran.

David Garrett on myös saanut tittelin "maailman nopein viulisti" ja päässyt mm. Guinnesin ennätysten kirjaan vuonna 2010. Tässä pieni näyte soittonopeudesta..  (lähde)

Kaiken lisäksi olin ensimmäistä kertaa Finlandia-talolla (miten olenkin onnistunut näin kauan kiertämään sen?) ja meno oli ihan mahtava! Olin koko kaksituntisen konsertin ihan kananlihalla! :)
Hidas klassinen musiikki on tosi kaunista ja näin, mutta kyllä eniten pidin Davidin soittamista menevämmistä rockbiiseistä. Alkoi vähemmästäkin kahdella neidillä (rouvalla!) puntit vispaan! :) Levyltä tai YouTubesta kuunteleminen ei tietenkään tuo sitä samaa fiilistä mitä konserteissa paikan päällä on, mutta laitan nyt kuitenkin tähän pari biisiä!







Voi vitsit kun saisi joskus koittaa viululla soittoa.. olen haaveillut siitä jo monta vuotta!


Ja KIITOS ihanat kommenteistanne edelliseen postaukseen! Mä oon ihan äärimmäisen onnellinen siitä miten paljon  vieraat ihmiset voivat iloita toisten onnesta! Ihanaa jakaa täällä isoja asioita teidän kanssanne :)


5 kommenttia:

  1. Viulua yli kymmenen vuotta soittaneena täytyy sanoa, että älä odota liikaa ekalta kokeilulta! :) edes kauniin äänen saaminen aikaan on huomattavasti hankalampaa kuin monesta muusta soittimesta. Ihailen kyllä huippuja, tiedän miten paljon raakaa työtä laji vaatii. Soittajalle 2 viikon loma harjoittelusta on ennenkuulumatonta, sitä ei vain voi ottaa.

    VastaaPoista
  2. Laapa: Juuri näin, siksi kirjoitinkin, että olen halunnut kokeilla ;) Edes pitää viulua kädessä... en sentään vetäistä tuommoista konserttia :D Mutta ihan älyttömän upeeta, että joku osaa! Eihän sitä voinut kun suurinpiirtein suu auki tuijottaa!

    VastaaPoista
  3. Hei ihana Cherry pitkästä aikaa<3
    Matkassa olen pysynyt koko ajan, mutta tänään oikein syvennyin postauksiisi kunnolla ja pakko sanoa, miten upea esteetikko olet! ottamasi kuvat ovat uskomattoman kauniita, kuvaat ihanasti yksityiskohtia http://dearmomentsandme.blogspot.com/2011/09/aamu.html esim. tämän postauksen kuvat. VAU! Ihan kuin satumetsä!

    Ja nuo kaikki muut käyttämäsi kuvat (esim. ispiraatiokuvat) niin nekin kertovat siitä, miten löydät kauneuden ja kuvien herkkyyden. Ihana oli katsella kaikkia ihania kuvia!

    Ja tuo otsikkokuvakin, vau<3

    Ihanaa viikonloppua ja kovasti rapsutuksia ihanalle Vilmalle! mulla on kova ikävä meidän cairnipoikaa<3 (jouduttiin päästämään pikkuinen viimeisille unille maaliskuussa, herra täytti kuukautta aikaisemmin 16 v)..

    VastaaPoista
  4. Voin kyllä kuvitella, että tuo on ollut hieno konsertti. Hassu ajatella, ettet ollut ennen käynyt Finlandia-talolla, kun itse siellä tuli joskus pyörittyä muutamia kertoja vuodessa, mutta varmasti sama tilanne on ollut monella muullakin, kun siellä tapahtumat on aika pitkälle olleet klassiseen musiikkiin liittyviä. :)

    Ite tuli käytyä viulutunneilla 13 vuoden ajan (ekasta luokasta yliopiston ekaan vuoteen asti), mutta sitten tuo on "vähän" jäänyt. Oikeasti harmitta ihan, kun nyt olen ollut sitten sen n.10 vuotta soittamatta viulua ollenkaan. Perusjutut varmaan säilyvät mielessä ja nuotinlukutaito ei silleen katoa mihinkään, mutta sääli kaikin puolin etenkin jo pelkästään ihanan viulun kannalta, joka vain on joutunut odottamaan soittamista. Pitäis joskus kaivaa tuo viulu esiin tuolta portaiden alta ja kokeilla, saako mitään järkevää enää aikaiseksi. En vain kehtaa, jos seinänaapurit kuulevat..Pitäis varmaan rakentaa omakotitalo sitä ennen.;)

    VastaaPoista
  5. *kiki*: Heiii, ihana nähdä sua täällä! Voi vitsit, ihan pääsit yllättään :)) <3

    Ja kiitos niin kauniista kommentista <3 Ihan meinasin kyyneliä täällä päässä vuodattaa :´) Olet tosi kultainen <3 On ihanaa kuulla, että kuvistani pidetään! Toki kuvaisin vaikka niistä ei pidettäisi, koska kuvaaminen on tosi kivaa muutenkin. Mutta tuleehan sitä ihan superiloiseksi, jos joku muukin saa niistä kuvista jotain :)

    Vimpula täällä makoilee sohvalla ja katselee toisella silmällä telkkaria. Terkut meni perille, hih :)

    Ompa kauhea suru, kun jouduitte omastanne luopumaan :( Eihän semmosta surua osaa edes ajatella...Niistä kun tulee niin perheenjäseniä ja yhtäkkiä ne ei enää olekaan ovella vastassa :( Paljon rutistuksia ja halauksia sinulle <3

    Tule taas joskus moikkaamaan ja kertomaan kuulumisia! Oli oikeesti tosi tosi kiva :)

    fairy tale: Oli niin upee! Ja nyt viime päivät olen kuunnellut tota musaa ihan täysillä kotona aina kun mies ei ole täällä ;) Se ei hirveesti kiinnostunut, jos biisit soi repeatilla ;D

    Äiti saattaa korjata, että olen lapsena käynyt Finlandia-talolla, mutta itse en kyllä muista käyneeni, joten mielestäni olin siellä ekan kerran! Hassua kyllä miten se on jäänyt välistä. Mun mielestä klassinen on tosi kaunista, mutta en nauttisi sellasen kuuntelemisesta konsertissa, koska mua alkaa vaan itkettää ihan hirveesti :D Siksi esim. meidän häissä ei ollut mitään liian kaunista musiikkia.

    Oi, oon vähän kade, kun olet saanut soittaa viulua noin kauan! Itse soitin pianoa lapsena pari vuotta ja sitten tuli totaalikyllästyminen, joka johtui kyllä muustakin kun pelkästä pianosta :) Silloin olisi pitänyt aloittaa ehdottomasti joku toinen soitin! Ehkä mielessä ei sitten ollut muuta kuin barbit.. :D

    Mahtavaa, että sulla on kuitenkin viulu tallella. Kokeile ihmeessä joku kerta. Eihän sitä tiedä vaikka innostuisit taas! Ja sehän on vaan elämisen ääniä.. ei ne naapurit parista kerrasta valita ;)

    VastaaPoista