Vaahtokarkkeja.

Kuten jo blogin yleisilmeestäkin voi päätellä, olen välillä vähän tämmöinen vaaleanpunainen neitonen. Tykkään pukeutua hempeisiin väreihin, kuten välillä myös ihan mustaankin. Sen lisäksi ajatuksissa siintää usein jos minkälaisia haaveita ja unelmia, koska välillä on niin ihanaa leijailla jossain taivaissa ruusunpunaiset lasit silmillään. Eri asia onkin palata sieltä takaisin, mutta ei nyt keskitytä siihen ;)

Suurena kukkien ystävänä ostelen välillä kotiin leikkokukkia, ihan lähinnä ruokakaupasta ruokaostosten lomassa. Monesti sieltä saa ihan loistavanlaatuisia kukkia, jos vähän katsoo mitä ottaa. Leikkokukat on siitä ihania, että joskus ne kestää kauemmin ja joskus ne nuupahtaa muutamassa päivässä. Silloin voi vaan ajatella, että noh, se oli niiden aika, eikä tarvitse soimata itseään siitä, että on vaan yksinkertaisesti huono kukkien kasvattaja. Mitkään muut kukat mulla ei sitten nimittäin kestäkään..

Tuohon Ikean piirongin päälle ostan välillä ruusuja ja olenkin varsin ihastunut myös kuvissa näkyvään maljakkoon. CASA Stockamannilla on ihania juttuja..


Häihin tulevaa karkkibuffetia varten on tullut ostettua erilaisia lasikippoja, joista pari pääsi samaisen lipaston päälle kaunistuttamaan kotia. Sisälle ostin vaahtokarkkeja, jotka hävis muuten jonnekin samoihin aikoihin, kun sisko tuli käymään?


Ainiin, kuulin eilen, että ruusunlehdet ei saisi olla vedessä. Vaikuttaa jollain tavalla vedessä olevien bakteerien määrään ja tätä kautta siihen, kuinka kauan kukat näyttävät hyvältä! Onko joku kuullut saman? :)

Tässä vielä yksi hempeänvärinen mekko viime kesältä, jonka löysin päälleni joku puolipilvinen päivä.

Mekko Vila - Neuletakki H&M - Ballerinat Seppälä - Panta Australia - Korut DPN


Nyt lähden kohti Porvoota ja tulevaa juhlapaikkaamme! Heissun!

10 kommenttia:

  1. hei cherry,

    blogisi on tosi kaunis !
    ja kauniita kuvia otat tänne
    lukijoiden iloksi.

    ihanaa tiistaita sinulle !

    maj & 2 westie-poitsua.

    VastaaPoista
  2. Hihii, hauska juttu. MÄ nimittäin kuvasin juuri pari päivää sitten meidän vaahtokarkkiastiaa blogia varten. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Tsemppiä järkkäilyihin vielä!

    VastaaPoista
  3. Aikas ihana tuo asu. Ja ruusut myös! :)

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Pitää juurikin paikkansa tuo lehtien tilanne. Eli kukkakaupassakin lehdet putsataan aina varren alaosasta eikä esimerkiksi sidontakohdan alapuolelle saa jättää yhtään lehteä. Liiat lehdet myös "syövät" kukan energiaa ja siten lyhentävät niiden ikää, joten suosittelen napsimaan pois. :)

    Saanko muuten kysyä mikä Ikean piironki sinulla mahtaa olla? Sinulla on ihana tyyli!

    -H

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia blogi täynnä! Pakko jäädä tsiigailemaan pidemmäksikin aikaa :)

    VastaaPoista
  6. Tämä uusi blogisi on niin ihanan hempeä! Olen kuullut mysö tuon saman, ettei ruusun lehdet saisi olla vedessä.

    VastaaPoista
  7. hei!

    Ajattelin kysyä, että millä hakusanalla hait noita hääblogissasi esiintyviä ihania avaimia ebaysta?

    Olen itse etsinyt vastaavia - tekisin niistä taulun :)

    kiitos!

    VastaaPoista
  8. Oi että miten kaunis asu!!! Sopii sulle täydellisesti! Mukavaa Porvoo-reissua!

    VastaaPoista
  9. Maj: Kiitos kauniista kommentista, tuli hyvä mieli <3 :) Terveisiä ja rapsutuksia myös poitsuille, voi awww nuo westit kääntää aina mun pään :))

    Kaitaliina: Eikä :)) No, mutta ne on niin syötäviä ja syötävän näköisiä, että kannattaa kuvaillakin ;) Nään siis niitä jossain vaiheessa sinunkin blogissa! Kiitos <3

    Varpunen: Kiitos <3 Ruusut on kyllä ikuisesti niin kauniita kukkia!

    Anonyymi H: Hei hyvä, että tuli tällekin vahvistus! Kiitos! Tästä eteenpäin napsin siis reippaasti lehdet pois!

    Tuo Ikean piironki on täynnä kenkiä eli se on tämä
    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20169559

    Kiitos paljon, ihana kun jätit kommentin!

    irene: Mahtava kuulla, että tykkäät. Tervetuloa seurailemaan! :)

    Absolutely white: Ihana juttu, että tykkäät :)) Nyt kesällä varsinkin on kiva pitää hempeää blogia ja miksei talvellakin, kun on muuten niin pimeää ;)

    Hyvä, sitten otan seuraavalla kerralla lehdet pois :)

    O: Moikka! En tarkkaan enää muista millä kaikilla sanoilla varsinaisesti tein hakuja (varmaan jotain 'old keys' vaan laitoin joka paikkaan), mutta nuo kyseiset avaimet, joissa on tekstit, on Tim Holtzin avaimia :)

    Arvaa kellä on myös tauluideat mielessä!! :))

    Keke: Voi kiitos, sä jaksat aina jättää niin iloiset kommentit! <3 Reissu oli tosi kiva ja onnistunut. Saatiin monta asiaa sovittua :)

    VastaaPoista
  10. Mulla taitaa olla noi samat ballerinat! :)

    Ihana asu:)

    VastaaPoista