Ajatuksen juoksua ja uusi tulokas olohuoneessa.



Vitsit olen odottanut tätä hetkeä, kun työt on takana ja saan keskittyä vauvajuttuihin, rästitehtävien hoitamiseen ja muutenkin ottaa rennommin oman voinnin mukaan. Viimeisen viikon ajan olen tosin ollut sairaslomalla pienen toimenpiteen vuoksi, mutta parissa päivässä pääsen varmasti jälleen takaisin normimeininkiin.

Viime aikoina olen miettinyt kuinka onnekas olen ollut, että sain kaksi samanmoista kesää ollessani raskaana. Ensimmäisen raskauden aikaan pidin pitkän kesäloman ja äitiysloman putkeen. Tällä kertaa kävi vähän samalla tavalla opiskelijaroolin vuoksi sillä toukokuussa loppui lukuvuosi siltä osin. Kesän tein kuvauksia ja sitten syksyn tullen olikin jo äitiysloman vuoro astua kuvioihin. Nyt pitäisi olla noin kuukausi aikaa keskittyä odottamiseen, mutta eihän sitä tiedä, miten vauva päättää ilmaantua. Oma tunne sanoo, että yliajalle ei ainakaan mennä - saas katsoa, kuinka käy. Vauva on kova potkuttelemaan ja viikonloppuna supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Kovasti se nyt harjoittelee.

Eilen kävin pojan vaatteita läpi ja järkkäilin ne piirongin laatikkoon odottamaan. Ostin myös kapalon ja yövalon sekä mekon tuleviin siskon lapsen ristiäisiin. Tässä vaiheessa ei enää mene vanhat mekot päälle, joten oli pakko tuhlailla viimeisillä metreillä. Toivon lämmintä ja leutoa syksyä sillä yksikään takki ei mene kiinni enkä aio kyllä sellaiseen enää panostaa ;)

Viikonlopun aikana tuli myös selailtua turvakaukaloita telakoineen, mahdollisia uusia rattaita ja päätettyä kantorepun malli. Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että kyllä tässä ehditään saada kaikki valmiiksi, vaikka hetkittäin viikkojen nopea vaihtuminen on saanut vähän ressaamaan. Onneksi aika pienissä määrin ja lähinnä keskellä yötä herätessä. Aamulla on taas ollut luottavainen olo ja onhan niitä lapsia syntynyt ilman Bugaboon rattaitakin.. kai.. jonnekin ;)



Asiasta kukkaruukkuun, huomaatteko meidän uusimman tulokkaan? Monta vuotta ollaan haaveiltu peikonlehdestä, mutta jostain syystä ei vaan olla päästy kassalle saakka kasvin kanssa. Viimeisimmällä IKEA:n reissulla mies sanoi, että "täältä ei lähdetä sitten ilman viherkasvia" ja näin tapahtui. Haaveillaan kodista, jossa olisi isoja ruukkukasveja - puita suorastaan. Sellaisia tosi kookkaita ja komeita, jotka tarvivat myös tilaa ympärilleen. Aloitettiin nyt tuosta puolimetrisestä, mutta ehkä siitä vielä joskus tulee korkea ja komea!
IKEAn kasvit on muuten tosi hyvälaatuisia. Niihin on kai työnnetty niin paljon lannoitteita, ettei ne voi mitenkään kuolla :D Jopa tämmöisessä "kastellaan kun muistetaan" - perheessä ovat menestyneet. Toivotaan uutukaiselle pitkää ikää ja hyviä vuosia meidän seurassa!


Nyt herkuttelemaan illalla vääntämääni pannukakkua ja anopin superhyvää mansikkahilloa. Ensi kerralla voisin kirjoitella Erinin 2-vuotis synttäreistä!


Ihanaa viikon alkua kaikille 





Raskausmatka nro 2.

Terveiset täältä alati kasvavan masukumpareen yläpuolelta. Ajattelin kirjoitella vähän raskauskuulumisia tältä toiselta raskausmatkalta, joka on jo itse asiassa edennyt loppusuoralle siinä määrin, että tällä hetkellä elellään hyvää vauhtia viimeistä kolmannesta.

Jo alkuraskauden aikana mietiskelin, että tämä toinen raskaus on ehdottomasti erilainen, kuin edeltäjänsä. Syitä heikompaan oloon voi arvailla, mutta selkein niistä varmasti se, että kotoa löytyy jo yksi parivuotias taapero, jonka vuoksi mahdollisuutta omaan lepäilyyn ei ole missään määrin samalla tavalla, kuin ekan raskauden aikana. Pari vuotta piinannut unenpuute tuntuu ja näkyy naamassa ilman raskauttakin ja kun siihen päälle lisätään vielä raskauden tuoma "luonnollinen" väsymystila, on olo ollut selkeästi nuutuneempi, vaikkakin onnellinen vallitsevasta tilasta noin muuten :)

Esikoisen kohdalla ensimmäinen kolmannes meni ihan ok - mitä nyt työn takia olin aikalailla alamaissa ja pitkien työmatkojen vuoksi välillä lähellä totaaliuupumusta. Tällä kertaa opiskelijana pääsin ehkä hippasen helpommalla sillä koulupäivät olivat huomattavasti lyhyempiä, kuin kahdeksan tuntiset työpäivät. Sinänsä sattui myös hyvä tuuri, että meillä oli muutaman viikon ajan kuvauksia Helsingissä, jolloin pääsin ruokatunnilla aina kotiin ja lepäämään hetken keskellä päivää. Opiskelijana saa olla tekemässä läksyjä ja tehtäviä, mutta niiden tekemistä pystyy sumplimaan ihan toisella tavalla, kuin työtehtäviä, jotka on hoidettava joka päivä samalla tavalla samassa paikassa.

Helpolla tämä raskaus ei suinkaan alussa päästänyt sillä noin viiden viikon ajan kärsin voimakkaasta pahoinvoinnista ja niin järjettömästä uupumuksesta, että monena päivänä makasin olkkarin matolla enkä olisi voinut edes kuvitella nousevani ylös. Jokainen raaja tuntui tonnin painoiselta ja 24/7 tuntuva etova olo sai ajattelemaan kuinka hullun hommaa koko raskaus ylipäätään oli. Esikoisen kohdalla en kärsinyt huonosta olosta, joten tämä tuli siinä mielessä uutena juttuna ja aiheutti hurjan paljon poissaoloja koulusta. Tuntui itsestäkin ihan naurettavalta vain maata, mutta mitään muuta en oikeastaan syömisen lisäksi pystynyt tekemään. Tyttö ihmetteli moneen otteeseen miksei äiti leiki yhtään eikä se varmasti miehestäkään kovin hauskaa ollut, kun vaimo vain laiskotteli ;)
Toisinaan oli pakko mennä kouluun kyseisessä olotilassa ja pelkäsin kuollakseni, että ajan kolarin sillä päässä heitti, kuin olisin syönyt kourallisen itselleni sopimattomia pillereitä.
Kevään edetessä olotila onneksi hiljalleen palautui paremmaksi ja pääsin takaisin kiinni opiskeluihin. Viime tingassa sain kaikki tehtävät tehtyä ja näytöt läpi kunnialla, joten pääsin taputtamaan itseäni olalle selviydyttyäni.

Toinen raskauskolmannes meni alun vaikeuksiin nähden paljon iisimmin. Alkuraskaudessa vaivannut kova huimaus, yliluonnollinen hengästyminen ja huono olotila vaihtuivat energisempään menoon. Sain asioita tehtyä ja elettyä niin sanottua normaalia elämää. Perinteiset kolotukset nivuskipuineen tulivat jäädäkseen, mutta niiden kanssa pystyi elämään. Selkä- ja nivuskivut alkoivat tässä toisessa raskaudessa paljon aikaisemmin, kuin ensimmäisessä, mutta osasin sitä kyllä odottaakin. Voin sanoa, etten ole koskaan ollut fyysisesti niin huonossa kunnossa, kuin tällä hetkellä olen sillä urheilut ovat jääneet minimiin parin viime vuoden aikana. Väsymys katkonaisten yöunien vuoksi, kiireinen elämä ja laiska olo ovat ajaneet siihen, että urheilu tarkoittaa kohdallani lähinnä hyötyliikuntaa. Kävelen paljon tässä keskusta-alueella, mutta mitään lihaskuntoa oikeasti kohottavaa en ole tehnyt muutamaan vuoteen. Oma huono kunto hieman pelottaa tulevaa synnytystä ajatellen, mutta eipä tässä viimeisen kolmanneksen aikana enää kannata kovin rehkimään alkaa. Kunnon kohotukselle olisi kyllä kova tarve ja pitäisi ehdottomasti saada itseään niskasta kiinni viimeistään alkuvuodesta.

Alkukesästä selvisi, että hemoglobiini oli laskenut lähelle sataa, joka oli myös aivan uusi juttu minulle. Arvot ovat olleet läpi elämäni huippuhyvät ja vain kerran leikkauksessa menetetyn verimäärän vuoksi on tullut notkahdus lähemmäs sataa, mutta asia korjaantui silloin yhdellä rautakuurilla. Nyt hemoglobiini laski heti ensimmäisen kolmanneksen aikana parikymmentä pinnaa ja seuraavassa mittauksessa oltiin niin alhaalla, että painelin suoraan apteekkiin ostamaan kuurin. Tietynlainen heikotus on varmasti osaltaan johtunut hemoglobiinin laskusta ja toivon, että se korjaantuu omiin uomiinsa sitten synnytyksen jälkeen.

Kesä meni kaikkinensa varsin mukavasti raskauden suhteen ja muistan ajatelleeni, että kyllä tämä maha tässä taas keikkuu mukana oikein mukavasti. Ensimmäinen raskauteni oli niin helppo, että en edes osannut pelätä, mitä kaikkea seuraava raskaus voisi tuoda tullessaan. Onneksi tähän mennessä ei ole mitään sen vakavampaa ilmaantunut! Masukin on pysynyt jälleen suht kompaktina ja painoa on tullut tosi maltillisesti. Ensimmäisessä raskaudessa selvisin kahdeksalla lisäkilolla ja tällä kertaa arvioisin saavani noin 9-10 kiloa lisäpainoa ellei lopussa tule hurjaa painospurttia. Tokihan maha itsessään painaa eri tavalla, kun se roikkuu tuossa etureppuna eikä jakaudu tasaisesti vartaloon (vrt. lihominen), mutta mitenkään tuskainen ei oloni ole vielä ollut. Yöllä herään joka kerta, kun pitäisi kääntää kylkeä ja jossain vaiheessa sain järkyttäviä "puukon iskuja" selkään, jos olin rehkinyt liikaa tytön kanssa tai kävellyt liian nopeasti, mutta onneksi pahimmat selkäsäryt loppuivat tai menivät ainakin tauolle. Venyttelen lähes joka päivä alaselän ja pakarat sekä makaan piikkimatolla, joka helpottaa tosi paljon kipujen kanssa. Kerran kävin selän vuoksi fysioterapeutilla, mutta siellä ei oikein selvinnyt mistä kivut johtuivat. Raskaudesta varmaan, heheh ;D



Kesän lopulla toinen kolmannes vaihtui viimeiseksi ja olo on ollut aikalailla samanlainen eli suhteellisen hyvä mielestäni. Jonkin verran välttelen ylimääräisiä kumartumisia ja lattialla istumista, mutta pienen lapsen kanssa ei aina pysty elämään helpoimman kautta. Vielä olen pystynyt kantamaan tuota reilu kymmenen kiloista, joka niin kovin usein haluaa äidin syliin ja hyvä niin sillä pian tulee aika, kun syli on täynnä tai entäs se, kun tyttö ei enää edes syliin halua. Nautitaan niin kauan kuin voidaan!

Vaatteet ovat käyneet tällä kertaa nopeammin pieniksi ja mahan muoto on ihan erilainen (poikamasu), josta tuo vaatteiden istumattomuus varmasti johtunee. Jonkin verran on vaikeuksia laittaa kenkiä jalkaan tai lakata varpaankynsiä - näitä ongelmia en muista ekasta raskaudesta ollenkaan. Kaikki toimiminen on muutenkin hidastunut, koska sillä tavalla kolotukset pysyvät paremmin poissa.

Mieliala on edelleen hyvä enkä näe, että raskauden vuoksi olisin ollut allapäin. Kyllä ihan tavallisestikin toisinaan on huonoja päiviä hyvien seassa, joten mitään hormoni-itkupotkumylläkkää en ole toistaiseksi kokenut. Raskaudet eivät selvästikään aiheuta minulle yhtä vahvoja oireita, kuin joillekin toisille. Mielialan heittelyt, hajuaistin herkistyminen tai ruokaan kohdistuvat mieliteot ovat jääneet omalla kohdallani tosi lieviksi tälläkin kertaa. Niin eikä ole tullut tarvetta alkaa vaihtaa huonekalujen paikkaa keskellä yötä, kuten jotkut kertovat! :D

Myöskään synnytystä en ole toisella kierroksella ajatellut niin paljon, kuin ensimmäisellä. Faktahan on, että kukaan ei tiedä miten se lopulta sujuu, mutta pohjimmiltaan luotan sen menevän hyvin tai ainakin niin, että siitä selvitään ;)

Poika on ollut alusta saakka hyvin liikkuvainen ja olen tuntenut liikkeet jo raskausviikolta 16 saakka. Nyt alkaa selvästi tila vähenemään kohdussa ja liikkeet tuntuvat terävämpinä. Pää alaspäin ei olla vielä käännytty, mutta ehtiihän sitä tässä muutaman jäljellä olevan viikon aikana asentoa vaihtaa.

Valmistelut vauvaa ajatellen ovat vielä todella vaiheessa, mutten ole jaksanut niistä juuri stressata. Vaatteet on hankittuna, joten päälle puettavaa sentään löytyy. Matkaan tarttui myös vanha, puinen pinnasänky, johon olen juuri tilaamassa patjaa ja muita tarvikkeita. Unipesä, vaunut, turvaistuin ja monta muuta uupuu toistaiseksi, mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Monta tarpeellista juttua on vielä hyvässä tallessa tytön vauva-ajan jäljiltä ja nyt tiedän paremmin, mitä tarvitsemme ja mitä emme. Täytyy vain toivoa, että poika saapuu ajallaan - ei liian aikaisin eikä mielellään kovin myöhäänkään! Hassuinta tässä koko raskaudessa on ollut ajatus siitä, että meitä on kohta neljä. Aivan huisi ja ihana juttu :)

Kuvaus: Mia Sorella Mark / Edit: Minä




Tytön syntymäpäivä.


Niin vain vilahti taas vuosi ohi ja neiti heräsi aamulla kaksivuotiaana. Meillä on perjantaisin kotipäivä, joten tällä kertaa se osui sopivasti juuri syntymäpäivälle. Päiväkodissa oli juhlittu tyttöä eilen ja koko ilta me täällä kotonakin laulettiin Paljon onnea vaan sillä se oli selvästi ollut iso juttu Erinille, kun ryhmäläiset olivat sen laulaneet :) Ekaa kertaa tyttö taitaa ymmärtää syntymäpäivän päälle!

Myös tämä aamu aloitettiin laulamalla ja tietysti paketteja avaamalla. Puolet lahjoista odottaa vielä postissa - niin hoppua on viime aikoina ollut. Mutta mikäs sen parempaa, kuin huomata, että lahjatulvalle ei näy loppua ;)

Huomenna juhlitaan kummien ja sukulaisten kesken ja sitä varten on vielä monta juttua hoidettavana illan aikana. Insta storiesta voi meidän menoa seurata paremmin. Sinne on niin helppoa liittää pikkuvideoita ja tunnelmia.






Ainakin vaaleanpunaista ja jotain makeaa tiedossa! Ihanaa viikonloppua!




Vallisaaripäivä.

Sain viimein tytön päiväkotiin ja itselleni vähän vapaata aikaa töiden lomaan, joten päätin toteuttaa retken Vallisaareen. Kyseinen saarihan avautui yleisölle viime kesänä, joten nyt oli hyvä aika päästä kurkkaamaan, mitä tämä vihreä paratiisi pitää sisällään. Viime vuonna jonot taisivat olla melkoiset, mutta ainakaan eilen puoli yhdentoista vene ei ollut erityisen täysi. Tietysti nyt kun koulut ja työt ovat monella taas alkaneet, niin arkipäivänä pääsee mihin vain helpommin.



Yksi saaren plussapuolista on ehdottomasti sijainti sillä matka Vallisaareen kestää suunnilleen saman verran, kuin Suomenlinnaan. Vallisaari sijaitseekin ihan Suokin vieressä, mutta en ole sitä aiemmin juuri noteerannut, vaikka se aivan selvästi Kustaanmiekasta näkyykin.
Vallisaaren lisäksi käymään pääsee myös viereisellä Kuninkaansaarella, joten mukavan päiväkävelyn voi saarilla tehdä.
Eilen oli pilvinen päivä, joten taivas oli harmaana, mutta toisaalta raskaana tuo keli oli ihan passeli, vaikka kuviin ei nyt aurinko päässytkään. Saarella vierähtää helposti muutama tunti varsinkin, jos ottaa eväät mukaan tai käy herkuttelemassa saaren ravintoloissa. Isompi ravintolakeskittymä löytyy Torpedonlahden aukiolta, josta saa mm. Hot sea dogeja. Epic Foods ruokakontin tarjontaan kuuluvat puolestaan salaatit ja keitot. Jos jätskihammasta kolottaa, voi piipahtaa rentoon Jäätelökahvila Pajaan, jossa ainakin eilen toivotettiin tervetulleeksi ihan kitarasäestyksen kera :)



Ajattelin etukäteen, että saarelle ei kannata vaunujen kanssa lähteä, vaikka ymmärsin, että näin voi halutessaan tehdä. Tiet olivatkin paljon leveämmät, mitä osasin odottaa, joten lasten kanssa voi paikalle ihan hyvin mennä. Toisaalta kiivettävää on jonkin verran enkä itse olisi jaksanut vaunuja joka paikassa työnnellä tämän mahan kanssa nyt ainakaan, joten parempi näin. Erilaisia näköalapaikkoja löytyy muutamia, joten rappusiin on hyvä varautua. Saari on myös täynnä varoituskylttejä jyrkänteistä yms. vaaranpaikoista, joten kaikkein villeimmän taaperon kanssa ei ehkä se rennoin paikka vierailla ;)






Maisemien lisäksi saarella voi ihailla kaunista luontoa ja hylättyjä rakennuksia. Turisteja tuli jonkin verran vastaan, mutta paikoitellen sai kävellä ihan yksin hiljaisuudessa. Mikäli siis kaipaa rauhaa ympärilleen, niin Vallisaari sopii myös siihen. Itse kävin paikan päällä yksikseni, mutta kaikkein mukavinta olisi varmaankin ollut hyvässä seurassa kunnon piknikeväiden kanssa. Jostain syystä odotin saarelta vähän enemmän, joten ehkä seurassa olisi saanut enemmän irti. Kuuliaisesti kävelin pitkin hiekkateitä sillä Vallisaaressa ei ole sallittua talsia missä tahansa. Loppujen lopuksi pieni seikkailija minussa olisi vissiin kaivannut enemmän vapautta mennä minne nenä näyttää ;)






Vallisaareen vie Kauppatorilta joko JT-line tai Aava Lines, joiden aikataulut löytyvät täältä
Edestakainen matka kustantaa yhteensä 8e. 

Yleistä infoa Vallisaaresta voit lukea täältä


Ihan huippua, että tuli taas nähtyä yksi Helsingin monista saarista, joista joka vuosi haaveilen. Vielä on näkemättä vaikka mitä, joten tuleville vuosille riittää reissattavaa :)




Reppumetsällä.


Syksyn lähestyessä ja koulujen sekä päiväkotien taas alkaessa reppumarkkinat käyvät kuumina. Meilläkin on ollut mietinnässä uusi reppu vanhan tilalle sillä vanha reppu on päässyt repeytymään kovassa käsittelyssä eikä nyt muutenkaan taida enää olla kovin siistissä kunnossa. Ompelija neuloineen (lue ak) myöhästyi nyt vähän, kun ei heti parsinut purkautuvaa kulmaa umpeen.

Ostettiin tytölle vaaleanpunainen reppu viime kesänä Tukholmasta, kun eteen sattui mukavannäköinen tapaus. Olin Mini Rodinin pandareppua katsellut jo pitkään, mutta ei Rodinista tullutkaan sitten oma juttu - ei repun eikä vaatteiden puolesta. Tukholman Elodie Detailsille oli juuri saapunut kuorma pieniä lastenreppuja ja niistä tuo vaaleanpunainen ruskeilla nahkaremmeillä varustettu pääsi meidän matkaan. Tosi kivan kokoinen ja näppärä reppu kaikinpuolin ollut. Sopiva myös tuommoisen vielä tosi pienen selkään, jos ja kun innostuu kantamaan :)

Huomasin, että nyt näitä samoja reppuja saa jo Suomestakin, joten vink vaan. Sininen menisi aika hyvin tulevalle poitsulle, mutta ei harmaa tai mustakaan huono vaihtoehto olisi. Mikäli kaipaa vähän enemmän kokoa repulle, niin superkivoja ovat myös tämä tai tämä Liewoodilta :)





Ensi viikolla se päiväkotiarki taas alkaa - miten nopeasti kesä meni! Tai, onhan sitä kesää vielä monta viikkoa, mutta lomat on lusittu mitä tulee kahteen meidän perheenjäseneen. Tyttö aloittaa uudessa päiväkodissa, joten uudet on tilat, aikuiset kuin lapset :)


Postaus sisältää mainoslinkkejä




Kuinka löytää se oikea?


Heräsin aamulla sateenropinaan (ja helkkarinmoiseen jalkakramppiin, mutta ei siitä sen enempää) enkä varmaan tiedä ihanampaa tapaa herätä! Eilisen aurinkopäivän jälkeen voi taas vähän sataa. Mieskin siinä nousi peiton alta ja lähti käymään Vilman kanssa lähipuistossa. Join kupin kahvia rauhassa (ei kovin yleistä herkkua) ja sohvalla istuessani huomasin jälleen miettiväni muuttoa. Olen miettinyt sitä aika monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana ja se saa mahanpohjan kivasti kuplimaan - jo pelkkä ajatus uudesta kodista, unelman toteutumisesta. Vaikka rakastamme asua täällä missä nyt olemme, Helsingin keskustassa leveiden ikkunalautojen keskellä, niin jatkoa ajatellen unelmat ovat jossain muualla.



Kaikki alkoi kai siitä, kun olin ensimmäisiä viikkoja raskaana ja tuttu raskausoire, unet, palasi kuvioihin. Jostain syystä näen raskausaikana paljon enemmän unia (tai muistan ne paremmin aamulla), kuin muuten. Palasin unissani vanhaan lapsuudenkotiin, jonne olen parikymmentä vuotta palannut öisin lukemattomia kertoja. Kai se oli universumin hienovarainen tapa kertoa, että nyt olisi hyvä aika toteuttaa SE elämänpituinen haave omakotitalosta. Olen tehnyt elämässä muutamia nopeita suunnanmuutoksia, koska tiedän, että jos tunne on vahvasti positiivinen, niin se kannattaa toteuttaa. Tämäkin saattoi vaikuttaa pikaiselta idealta, mutta oikeasti se on ollut iso unelmani jo lapsesta saakka.

Menin heti katsomaan taloja Oikotieltä. Tiesin, mitä etsin ja "yllätys" oli suuri, kun löysin yhden kappaleen sellaisia, joita voisin oikeasti mennä paikan päälle ihastelemaan. Katsoin talot läpi huvikseni Keski-Suomeen saakka ja vain yksi löytyi. Naureskelin itselleni, miten taas onnistun kaipaamaan jotain sellaista, mitä ei varmaan ole edes olemassa. Noh, ainakaan meidän hintaluokassa.

Hetken päästä oli pakko näyttää taloa miehelle, koska en enää pysynyt housuissani. Mietin jonkin aikaa pilaanko oman fiilikseni, kun mies sanoo, ettei todellakaan ole muuttamassa mihinkään vai innostuisiko se sittenkin. Mies tykkäsikin ajatuksesta, vaikka ihmetteli mistä ihmeestä taloajatus juuri nyt tuli mieleeni (aivan kuin ei vaimoaan tuntisi).



Seurasi pari puhelinsoittoa ja jo seisoimme välittäjän kanssa vihreällä pihalla. Ympärillä oli suuria kuusia, nurmikkoa, omenapuita, marjapensaita ja vaaleanpunainen puutalo. Siitä tulisi Villa Hattara, mietiskelin mielessäni. Siellä pihalla seisoskellessani tiesin yhä vahvemmin, että tämän haluan lapsilleni antaa. Sen, kun muistaa jokaisen kiven ja kannon vielä aikuisenakin omalta pihalta.

No, ihanasta fiiliksestä huolimatta talokauppoja ei syntynyt ja ajettiin kotiin omissa mietteissämme. Mutta unelma oli nytkähtänyt eteenpäin sen verran, että paluuta ei enää ollut.

Jatkoimme armotonta etsiskelyä, oli hakuvahtien ilmoituksia sähköpostissa, ja roppakaupalla "kamala, kamala, kamala"- ajatuksia. Sitten yhtäkkiä löytyi taas yksi helmi. Tiedettiin jo matkalla, että tarjous on alla ja pyynnissä ihan liikaa isoja numeroita, joihin emme pystyisi. Kuin itseä kiusataksemme kävelimme huoneesta toiseen leuka lattiassa ja ihastuneita huokauksia päästellen. Välittäjä oli niin mukava, että meistä tuntui, kuin se olisi halunnut antaa talon avaimet meille heti eteisessä. Siellä oli kaikki: oli pönttöuunit, lautalattiat, vanhat ikkunat, oma rauha, pihasauna ja kuusessa puumaja. Siellä oli myös se tärkein, SE tunne! Ilman sitä ei voi edes ajatella muuttavansa.

Jätimme suorastaan naurettavan tarjouksen, mutta yritettävä oli, vaikka epätoivoisesti. Sinne se sitten meni jollekin toiselle, hei hei vaan ja raastava tunne jäi sydämeen. Ajattelin, että kovin montaa en taida jaksaa. Rakastua, pettyä ja menettää. Miten vaikeaa voi olla löytää se oikea? Ihmiset lohduttelivat, ettei se ollut meille tarkoitettu. Niin on ajateltava, kyllä se sieltä vielä eteen putkahtaa. Pahinta on, kun ei tiedä meneekö siihen kuukausi vai kuusi vuotta.
Nyt ei sitten toukokuun jälkeen olekaan tullut yhtään sellaista markkinoille, jota voisi lähteä katsomaan, joten odottelua, odottelua.. Josko kirpeä syksy taas kiihdyttäisi ihmiset muuttopuuhiin :)





Sadepäivä Talvipuutarhassa.

Me saatiin nauttia pari päivää siskoni, eli Erinin kummitädin, seurasta ja käytiin päiväkävelyllä mm. Löylyssä. Tänään piti olla työpäivä, mutta heräsin aamulla sellaiseen kaatosateeseen, että ensimmäisenä ajatuksenani tajusin kuvauksen peruuntuvan. Oli melkein yhtä valoisaa, kuin yöllä! 
Suunnitelmamuutosten myötä päätettiin suunnata sadepäivän retkelle Talvipuutarhaan. Sisko ei ollut käynyt siellä koskaan ja olihan itsellänikin vierähtänyt jo vuoden päivät edellisestä visiitistä.






Neiti oli iltapäivällä jo melkoisen väsynyt, joten juuri ja juuri jaksoi keskittyä puutarhan tutkimiseen. Meillä jätettiin tutti pois heinäkuun alussa ja siitä seurasi myös päiväunien pois jääminen, joka ei kyllä ollut laisinkaan vanhempien toive :D Tyttö selvästi tarvisi unet päivällä, muttei ole suostunut nukahtamaan enää kuin autoon. Ihan joka päivä ei pysty autolla tuntia ajelemaan, niin pääsee sitten jossain vaiheessa iltapäivää väsy yllättämään. Onneksi puutarhareissu oli sen verran uuvuttava, että tyttö nukahti 1,5 tunniksi rattaisiin, kun käveltiin takaisin kotiin. Saapa nähdä, miten ensi viikolla sujuu päiväkodissa..










On se aina niin mukava, kun saa siskon yökylään. Eri kaupungeissa asuessa ei pääse liian usein näkemään, joten yhteinen aika tuntuu erityisen kivalta (ja se, että kun me eilen miehen kanssa kaaduttiin rättiväsyneinä sänkyyn, niin täti nukutti tytön hetkessä yöunille!).
Siskon lähdettyä Erin hoki moneen otteeseen "tätiä", joten ikävä taisi tulla meille kaikille :)

Aasinsillalla isosta siskosta pikkusiskoon: minusta tuli muuten viime viikolla ensimmäistä kertaa täti sillä pikkusysse pyöräytti maailmaan esikoispoikansa 
Vitsit, miten kivaa, kun Erin sai serkun myös tänne Etelä-Suomeen ja meidän tuleva poitsukin pääsee tutustumaan tulokkaaseen kunhan nyt ensin itse näkee päivänvalon :)